Polyteknikkojen Kuoro äänitti Musiikkitalossa ensimmäisten joukossa
Musiikkitalo on ollut lähellä Polyteknikkojen Kuoron sydäntä jo pitkään, kuoron puheenjohtaja Heikki Laurila kertoo. PK oli sekä laulamassa monttubileissä syksyllä 2008, kun rakennustyöt käynnistyivät että äänittämässä ensimmäisten joukossa valmiissa talossa syyskuisena viikonloppuna.
Polyteknikkojen kuoron puheenjohtaja Heikki Laurila, PK on ensimmäisten joukossa äänittämässä Musiikkitalossa. Oliko taloon vaikea päästä ja oliko Sonore-salissa äänittäminen PKlle kallis paukku?
Musiikkitalo on ollut lähellä Polyteknikkojen Kuoron sydäntä jo pitkään. Rakennustöiden alkaessa syksyllä 2008 lauloimme Musiikkitalon monttubileissä ja käynnistimme talon hyväksi keräyskampanjan. Itse taloon pääsimme tutustumaan ensimmäisen kerran tämän vuoden alussa kuoron hallituksen voimin. Vaikka rakennuspuhaltimet vielä pauhasivatkin, kokeilimme tietysti laulamista kaikissa saleissa. Kun talo nyt lopulta valmistui, tuntui luonnolliselta olla etujoukoissa kokeilemassa myös sen toimivuutta kuoromusiikin äänityspaikkana.
Äänityssalin varaaminen Musiikkitalosta onnistui lopulta helposti. Vaikka kustannukset ovatkin melko korkeat, uteliaisuus ja halu tehdä pioneerityötä tekivät Sonore-salista kuitenkin selvän ykkösvaihtoehdon äänityspaikaksi. Toivoisin kyllä, että myös upeassa konserttisalissa olisi mahdollista toteuttaa hieman pienemmän budjetin konsertteja.

Mitä PKlle muuten kuuluu nykyään?
Juha Kuivasen johtaman 111-vuotiaan kuoron syksy on alkanut vauhdilla. Äänitysten lisäksi takana on myös esiintyminen Plácido Domingon konsertissa. Loppuvuoden kalenterin täyttävät esiintymiset kahden orkesterin solistina, omat joulukonsertit ja valmistautuminen tulevan vuoden haasteisiin. Syksy onkin hyvä poikkileikkaus PKn toiminnasta: Suomen vahva kansallisromanttinen mieskuoroperinne on kuoron ohjelmiston tärkeä tukijalka, mutta erityisen ylpeä PK on työstään modernin musiikin kantaesittäjänä.
Syksyllä kuoroa pääsee kuulemaan ja näkemään kahdesti myös Musiikkitalon konserttisalin lavalla. Kaartin Soittokunnan syyskonsertissa marraskuussa kuullaan mm. perinteistä kansallisromanttista ohjelmistoa ja Radion sinfoniaorkesterin itsenäisyyspäivän juhlakonsertissa Sibeliuksen Kullervo.
Kävimme keväällä kokeilemassa salin akustiikkaa RSOn harjoituksissa, ja sen perusteella olen varma, että tutuistakin teoksista löytyy upeassa salissa aivan uusia puolia. Vuoden päättävät joulukonsertit sopraano Helena Juntusen kanssa, tänä vuonna Helsingin lisäksi myös Turussa ja Tampereella.

Mitä ohjelmistoa tulitte äänittämään Sonoreen?
Äänitimme tilausteokset Olli Kortekankaalta, Tiina Mylläriseltä ja Mikko Sidoroffilta. PK tilaa säännöllisesti uutta mieskuoromusiikkia, ja nyt oli sopiva aika aloittaa uuden levyn nauhoitukset. Äänitykset jatkuvat ensi vuonna, joten levyn julkaisua joudutaan vielä odottamaan.
Millaiset ovat omat ja laulajakavereidesi kokemukset Sonoren akustiikasta?
Akustiikaltaan sali tuntui tarkalta ja erittelevältä ja olikin siksi hyvä paikka laulaa vaativaa nykymusiikkia. Hieman kaikuisampiin saleihin tottuneelle Sonore-salin kuivuus oli yllätys, mutta erityisesti hyvä kuuluvuus kuoron sisällä teki laulamisesta miellyttävää.
Miltä Musiikkitalo muuten vaikuttaa? Tulisitko muuten vain viettämään aikaa sinne?
Elämää talossa tuntuu ainakin olevan! Viikonlopun aikana näin RSOn äänityspuuhissa, Apocalyptican valmistautumassa keikkaan ja paljon kaupunkilaisia ja turisteja muuten vain tutustumassa taloon. En ole vielä itse ehtinyt kokeilla talon toimivuutta ajanviettopaikkana, mutta tuntuu, että siitä on tosiaan muodostumassa kaupunkilaisten ja musiikin kohtauspaikka.
Haastattelu: Tiina-Maija Lehtonen - Kuvat: Mikko Reinikainen / PK
Lisää samankaltaisia: Polyteknikkojen Kuoro Sonore-sali
TwitterKommentit
RSO:n tulevia konsertteja
Perjantaisarja 15 / 2012 - Sakari Oramon ylikapellimestarikauden päätöskonsertti
25.05.2012 klo 19.00Sakari Oramo, kapellimestari
Janine Jansen, viulu
Pohjola: Sinfonia nro 3, kantaesitys
Prokofjev: Viulukonsertto nro 2
Debussy: La Mer
ENNEN KONSERTTIA klo 18 Konserttisali:
Dokumenttielokuva "Kapellimestari Sakari Oramo"Loppuunmyyty
Jäähyväiskonsertin tunnelmalliset kuvat
Sakari Oramo johti ylikapellimestarina Radion sinfoniaorkesteria viimeisen kerran perjantaina 25. toukokuuta 2012. Katso huikean ja haikean illan tunnelmalliset kuvat Musiikkitalon konserttisalista ja lavan takaa.
Katso Sakari Oramon jäähyväiskonsertin kuvat
Räätälöity soittolista omiin tarpeisiin
Kerro meille millainen musiikin kuluttaja olet ja millaista klassista musiikkia mahdollisesti haluaisit kuunnella. Me etsimme sinun tarpeisiisi sopivan ammattilaisen, joka laatii juuri sinulle sopivan soittolistan.
Lue ohjeet
Soittolistalla naisenergiaa lapsiperheen äidille
yle.fi/klassisessa alkaa uusi sarja, jossa klassisen musiikin ammattilainen räätälöi soittolistan toivojan musiikkikäyttäytymisen mukaan. Oopperalaulaja Johanna Rusanen-Kartano laati malliksi naislaulua sisältävän soittolistan 35-vuotiaalle kolmen lapsen kotiäidille Maija Gustafssonille.
Johanna Rusasen soittolista Naisenergiaa lapsiperheen äidille
Vladimir Ashkenazy auttoi Janine Jansenin uran alkuun
RSOn 25.5. konsertin solisti hollantilainen tähtiviulisti Janine Jansenin viulisti Taru Kircherin tentattavana.
Katso haastattelu / Watch the Interview- Kun musiikkia ei voi estää tulemasta ulos
- Äänitystehtävissä Stuttgartin eläintarhassa
- Haasteena viedä RSO kovassa iskussa Musiikkitaloon
- Seppo Pohjolan kolmas sinfonia soi ensi kerran
- Tähtiviulisti Anne-Sophie Mutter vertaa Musiikkitaloa Stradivariukseen
- Epätodellinen mutta hillittömän hauska mahdollisuus
- Pasunisti Darren Acosta ja pakko päästä Musiikkitaloon
- Säveltäjä Ville Raasakka saa innoituksen kuvamaailmasta
- "Kiire on kivaa ja stressi rauhoittaa"
- Herbert Blomstedt jaksaa johtaa Eroican aina uudestaan ja uudestaan - miksi?
- Loistavasti viritetty soitin nykymusiikin esittäjänä
- Kamarimusiikissa me ollaan niinkuin ihmiset keskenään
- "En halua Pariisin aikaa takaisin..."
- Sibelius-Akatemiasta luovuuden hiekkalaatikko
- Karita Mattila loistoroolissa suorassa radioinnissa METistä
- Kokkolan oopperakesässä pääosassa ovat Ahti Karjalainen, Kekkonen ja Viina
- Oopperalaulaja Matti Salminen: "Olen pyrkinyt löytämään hyvää musiikkia!"
- Piilometsän väki teki sinfoniaorkesteria tutuksi päiväkotilaisille
- "En osaa olla taiteilijana, jos en koko ajan uudistu!"
- Jaakko Kuusisto: "Elinan tilaus tuli hyvään aikaan"
- Kapellimestari Jakub Hrůša ihastui Musiikkitalon tapaan olla olemassa
- Kitaristi Petri Kumela
- Elina Vähälä tilasi viulukonserton loistavalta viulistilta, säveltäjältä - ja ystävältä
- Montaa sorttia nykymusiikkia - kuuntelija innostui ja pitkästyi
- Säveltäjä Anders Hillborg
- Mahler-kapellimestari David Zinman
- RSOn unkarilainen viulisti Zoltán Takács: "Tulin Suomeen siitä tavallisesta syystä - chercher la femme!"
- Nauti pääsiäisherkut hyvän musiikin kera!
- Kuopiolainen viulisti Michael Gillen toteutti toiveensa
- Rohkea alttoviulisti soitti rautatieasemalla Hindemithiä
- defunensemble etsii KLANG-virettä
- Juhlakonserttitunnelmissa
- Kausikortissa pariisilaistuneet suomalaistaiteilijat Susanna Mälkki ja Topi Lehtipuu
- Helsingin kaupunginorkesteri haluaa valkokankaalle
- Yle radioi konsertteja ympäri Suomea
- Ylös, ulos ja Ouluun!
- Kädet likaantuvat, mutta päästään tositoimiin!
- Avantille kiitos loistavasta konsertista!
- Musiikkia ilman valmiita tarinoita
- Serge muutti Sibelius-Akatemiaan
- Mikä sai lähtemään konserttiin?
- Solisti RSOn omista riveistä
- Kanadalaissäveltäjä Matthew Whittall
- Barcelonalaiskapellimestari
- Nuoret kuorosävellyskilpailijat: "Tämä on ihan luksusta!"
- Avanti! järjesti Brett Deanin sävellyskonsertin
- Pianotaiteilija Jean-Efflam Bavouzet
- Kapellimestari Joshua Weilerstein
- Jos soittaisin Hindemithiä, minut ammuttaisiin!
- Viisi kiperää kysymystä Wienin filharmonikoista
- Lyömäsoittaja Tim Ferchen: "Olisin pulassa, jos minun pitäisi tehdä jotain muuta"
- Maestro Thomas Zehetmair
- "Löysin puutetta, nälkää, emotionaalista ahdistusta..."
- Tanskan radio-orkesterin suomalainen sooloklarinetisti
- Vuoden levyllä soi Uljas Pulkkiksen orkesterimusiikki
- Brittenin Serenadin solistit
- Viulutaiteilija Vadim Gluzmanin Stradivarius on soinut Leopold Auerin käsissä
- Oslon ooppera astuu uuteen aikaan
- Herramies pääsi unelmien tanssiin
- Loistelias Kansallisbaletin 90-vuotisjuhlagaala
- Kapellimestarien jättiläinen
- Tähtitanssija Minna Tervamäki Kansallisbaletin 90-vuotisjuhlagaalassa
- Berglund-ilta lauantaina 4.2. YLE Teema
- Chopin-voittaja pianotaiteilija Juliana Avdejeva
- Konserttia ja oopperaa tarjolla verkossa ja elokuvateatterissa
- Yhä useampaa sinfoniaorkesteria voi seurata kotisohvalta
- RSO kantaesitti Max Savikankaan uutuuden
- "Pikkupoikana pidin Rahmaninovin toista pianokonserttoa makeilevana viihteenä"
- Olli Koskelinille sävellys on mielentila - eikä valmis koskaan!
- Uudet Jälkikoirat lupaavat spontaania, freesiä ja räiskyvää puhetta musiikista
- Minna Lindgrenin väitöstilaisuudet
- Klassista musiikkia joka lauantai-ilta Teemalta
- Näkyvä ja soiva maamerkki enkelten kaupungissa
- Evan paratiisi
- Olisiko kausikortti uuden musiikin konserttisarjaan hyvä joululahja?
- "Mulla on ollut ennenkin 100 palloa ilmassa!"
- II viulisti Minna Pensola: "Meta4 on fanaattisen demokraattinen kvartetti"
- Helsingin Barokkiorkesteri harjoitteli Euroradion joulukonserttiin
- Uusinta Ensemble tulkitsee KLANG-konsertissa nuoria säveltäjiä
- Camilla Nylund on Juha-oopperan huoltoasemalla työskentelevä Marja, joka haaveilee rakkaudesta
- Klassisen musiikin toimittaja Risto Nordell: "Riston Valinnassa ei kuulla Paula Koivuniemeä."
- Kuka johtaa orkesteria silloin, kun kukaan ei johda?
- Onnistuvatko uuden musiikin säveltäjät luomaan musiikkia, jota kuulijat haluavat kuulla lisää?
- "Kuin soittaisi vappupilliä nokkahuilun sormituksin."
- Kuorolaisena Boris Godunov -oopperassa: "On upeaa maata näyttämöllä, jonka Matti Salmisen syvä ääni saa kumisemaan!"
- Aleksis Kivi -laulut tulivat sydämestä
- Zagros valmistautuu KLANG-konserttiin
- Bussilla Sibeliustaloon
- "Fagotti on sen ihmisen ääni, jonka koneisto on jyrännyt"
- Tom Krause kertoo millainen on hyvä liedlaulaja
- Sopraano Hedvig Paulig voitti II Kansainvälisen Jean Sibelius -laulukilpailun
- Järvenpään Jean Sibelius-laulukilpailun finaaliin 6 naista - eikä yhtään miestä!
- Säveltäjä Ilmari Mäenpää: "Olisin kaivannut edes pientä kurkistusikkunaa..."
- Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa...
- Stradivarin salaisuus paljastuu Suomen viulunrakentajille
- Franz Lisztin jalanjäljillä Roomassa
- "Ainakin Ruotsi pitää voittaa", toteaa Eric-Olof Söderström
- Musiikkityylit sekoittuivat Tulkinnanvaraista-konserttisarjan avajaisissa
- Berliinin filharmonikot on klassisen striimausten edelläkävijä
- RSO ja Sakari Oramo osoittavat tukensa Hollannin lakkautusuhan alla oleville sinfoniaorkstereille
- Tämä on Reykjavikin uusi konserttitalo Harpa
- "Sasha, Sasha, Sasha! Miksi Mendelssohn on niin tylsää?!"
- Aiomme käyttää salaisia strategioita
- Lied on uhanalainen laji!
- Polyteknikkojen Kuoro äänitti Musiikkitalossa ensimmäisten joukossa
- Säveltäjä Ilmari Mäenpää KLANG-konsertista: "Traditionaalista ja teräksenlujaa telaketjumodernismia"
- Aija "Honey B" Puurtinen säveltää vaistolla ja asenteella
- Matti Salminen, Jaakko Kuusisto, Antti Siirala ja muut
- Katso tänään ma 19.9. klo 19 suorana netissä: Erkki Toivasen muistokonsertti
- Hurja merirosvoamatsoni
- Ville Matvejeff ja Bayreuthin wagneriaaninen transsi
- Tarja Turunen haaveilee oopperasta
- Sofi Oksasen Puhdistus muuttuu oopperaksi
- Ooppera tutuksi teineille
- "Esiintyminen sallittu vain kauniille ja terveille?"
- Uuno Klamin Pyörteissä
- Performanssioopperaa kauppakeskuksessa

