Pyörteitä -teoksen tanssijat pyörähtelivät Aleksanterin teatterissa

Kommentoi () Twitter
Aaltokoski Company.

Tanssin ja musiikin suurteoksen toteuttaa Alpo Aaltokoski Company.

Pyörteitä - tanssin ja musiikin suurteos nähdään Aleksanterin teatterissa 25.8.2011 lähtien.

Helteisenä kesäkuun päivänä pujahdin Aleksanterin teatterin viileään saliin seuraamaan harjoituksia. Yritin selvittää, kuka on teoksen soolotanssija. Sain vastauksen, että varsinaisia soolotanssijoita ei oikeastaan ole. Teos hakee vielä muotoaan, roolit saattavat muuttua.

Tuovi Rantanen.Tanssijat valitaan Alpo Aaltokoski Companyn teoksiin produktiokohtaisesti. Ryhmän pitkäaikaisin tanssija on Tuovi Rantanen, 48. Pyörteitä on hänen neljäs produktionsa tämän tanssiryhmän kanssa. Tuovi aloitti tanssiharrastuksensa klassisen baletin tunneilla ja hän valmistui Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitokselta vuonna 1983. Tuovi kertoo olevansa iloinen hyvästä työtilanteestaan: Pyörteitä -teoksen jälkeen vuorossa on Kiljusen herrasväki Hurja Ruuth tanssiteatterissa, sekä Viita -tanssiteos Uuden tanssin keskus Zodiakissa.

Jyrki Kasper, 22, oli seuraava tanssija, jota nappasin hihasta. Jyrki opiskelee kolmatta vuotta Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitoksella. Hän mainitsee, että harjoitusperiodi kestää nelisen kuukautta. "Ensimmäisissä harjoituksissa Alpo kertoi ideoistaan ja sitten vaan rupesimme treenaamaan. Teimme improvisaatioharjoituksia. Lopputulos on yhdistelmä Alpon ohjausta ja meidän tarjoamaa liikemateriaalia." Harjoitusperiodin alussa tanssijat saivat libretot ja Pyörteitä -sävellyksen musiikin.

Jyrki Kasper ja Tuovi Rantanen.Pyörteitä on ensimmäinen ammattilaisproduktio jossa Jyrki Kasper on mukana. Hän kehuu kokemusta opettavaiseksi ja mukavaksi.

Tuovi Rantanen paljastaa, että sekä hienointa että haastavinta Pyörteitä -produktiossa on sen suuri koko. Teoksessa on kolme näytöstä, lavastuselementeistä lähtien kaikki on suuremmassa mittakaavassa kuin tanssiteoksissa yleensä. Kahdentoista tanssijan kesken on vaikeaa löytää yhteistä hengitystä.

Minua kiinnostaa tietää, kuinka paljon tanssijoiden koulutukseen kuuluu musiikkiopintoja. Jyrki kertoo, että hänen opintoihinsa kuuluu hieman äänenkäyttöä sekä musiikinhistoriaa. Sattumalta sekä Jyrki että Tuovi ovat soittaneet samaa instrumenttia; trumpettia! Tuovin mielestä musiikkitausta on tanssijalle ehdottoman suotavaa, muttei välttämätöntä.

Teksti ja kuvat: Maarit Aura

Koreografi Alpo Aaltokoski kertoi harjoituksen jälkeen Aleksanterin teatterin Keisarin lämpiössä, kuinka hän joutui mukaan Pyörteisiin. Katso video:

Video: Tiina-Maija Lehtonen
Koreografia: Alpo Aaltokoski Musiikki: Uuno Klami, Kalevi Aho

Lisää samankaltaisia: Alpo Aaltokoski Jyrki Kasper Tuovi Rantanen Aleksanterin teatteri tanssi Kalevi Aho Uuno Klami Pyörteitä

Twitter

Kommentit

RSO:n tulevia konsertteja

Seuraava Edellinen

Lisää konsertteja ›

Muualla Yle.fi:ssä