Radion sinfoniaorkesteri

Mikko Ivars, kuva: Jukka Lintinen

Ivars Mikko

sello

Mikko Ivars (s. 1971 Hyvinkää) on kuulunut RSO:n sellisteihin syksystä 2003 alkaen. Sitä ennen hän työskenteli Suomen Kansallisoopperan orkesterissa.

Ivars aloitti sellonsoiton opinnot vuonna 1975 Hyvinkään musiikkiopistossa opettajanaan mm. Markku Luolajan-Mikkola. Vuodesta 1989 Ivars opiskeli Sibelius-Akatemiassa Martti Rousin johdolla ja suoritti diplomi (A) -tutkinnon 1995 erinomaisin arvosanoin. Hän on täydentänyt opintojaan mm. Arto Noraksen, Boris Pergamentshikovin, Ralph Kirshbaumin sekä Truls Mørkin mestarikursseilla. Musiikin maisteriksi Ivars valmistui vuonna 2000.

Turun sellokilpailuissa 1994 Ivars saavutti jaetun 4. sijan ja Paulon kansainvälisessä sellokilpailussa Helsingissä 1996 semifinaalipaikan.

Omien konserttiensa lisäksi Ivars on tehnyt levytyksiä sekä radionauhoituksia eri kamariyhtyeiden jäsenenä. Kamarimuusikkona hän on myös esiintynyt tärkeimmillä suomalaisilla musiikkijuhlilla, useimmissa Euroopan maissa sekä Venäjällä ja Japanissa.

Muutkin pääkaupunkiseudun orkesterit ovat tuttuja; Mikko Ivars on työskennellyt vt. soolosellistinä Tapiola Sinfoniettassa ja Helsingin kaupunginorkesterissa. Virtuosi di Kuhmo -kamariorkesterin soolosellisti hän on ollut vuodesta 1992 ja musisoi nykyisin ahkerasti niin ikään Avanti!:n riveissä. Hän on myös esiintynyt molempien orkestereiden solistina.

Ivars on vuonna 2002 ensi kertaa järjestettyjen Hauhon musiikkijuhlien perustaja ja taiteellinen johtaja yhdessä Olli Kilpiön kanssa, joka myös kuuluu RSO:n muusikkokuntaan.

Mikäli kaikkien edellä mainittujen aktiviteettien ohessa aikaa sattuu jäämään, kuluu sellistin aika mieluiten polkupyöräilyn ja pyörien rakentelun parissa.

Soittajat aakkosjärjestyksessä

Muualla Yle.fi:ssä