Radion sinfoniaorkesteri

Maaria Leino, kuva: Jukka Lintinen

Leino Maaria

viulu

1. viulu äänenjohtaja

Maaria Leino suoritti diplominsa 2002 Sibelius-Akatemiassa professori Mi-Kyung Leen johdolla erinomaisin arvosanoin ja valmistui kaksi vuotta myöhemmin musiikin maisteriksi.

Leinolla on runsaasti kokemusta lukuisista sinfonia- ja kamariorkestereista. Vuodesta 2001 hän on ollut Radion sinfoniaorkesterin I viulun äänenjohtaja ja toiminut myös vuosia kolmannen konserttimestarin sijaisena. Lisäksi hän on mm. Virtuosi di Kuhmo -kamariorkesterin sekä Suomalaisen Kamariorkesterin vakituinen jäsen. Leino soittaa usein myös Kamariorkesteri Avanti!:n riveissä.

Aktiivisena kamarimuusikkona Maaria Leino on esiintynyt kotimaan lisäksi mm. Italiassa, Virossa, Unkarissa, Ruotsissa ja Saksassa. Hän on vuonna 2008 perustetun Quadrion -jousikvartetin jäsen ja soittaa myös viuluduossa Leino-Maalismaa.

Maaria Leino sijoittui 1994 vuorineuvos Juhani Heinosen viulukilpailussa jaetulle I sijalle ja voitti III palkinnon kansainvälisessä Heino Eller -viulukilpailussa 1996.
Leino on soittanut mm. Sinfoniaorkesteri Vivon, Virtuosi di Kuhmo -kamariorkesterin, Tallinnan kamariorkesterin, Viron Valtiollisen Sinfoniaorkesterin, Radion Sinfoniaorkesterin ja Lahden Nuoren Sinfonian solistina.

Soittajat aakkosjärjestyksessä

Muualla Yle.fi:ssä