Palas-Peltokallio Annika
viulu
2. viulu, varaäänenjohtaja
Annika Palas-Peltokallio (s.1977) aloitti viuluopintonsa 5-vuotiaana Lennart Koskisen johdolla. Siirryttyään Musiikkiopisto Juvenaliaan hänen opettajinaan toimivat Kirsti Muntinga sekä Erkki Kantola, jonka oppilaana Palas-Peltokallio jatkoi Sibelius-Akatemian solistisella osastolla vuodesta 1995 vuoteen1999, jolloin opettajaksi vaihtui Seppo Tukiainen.
Viuludiplominsa Palas-Peltokallio suoritti vuonna 2001 erinomaisin arvosanoin ja musiikin maisteriksi hän valmistui 2003. Ensikonsertti oli vuorossa keväällä 2006 pianisti Jouko Laivuoren kanssa.
Opintojaan Annika Palas-Peltokallio on täydentänyt Budapestissa sekä lukuisilla mestarikursseilla, joilla häntä ovat opettaneet mm. Mi-Kyong Lee, Jean-Pierre Wallez sekä Vilmos Szabadi.
RSO:ssa Annika Palas-Peltokallio aloitti vuonna 1999 määräaikaisena ykkösviulistina ja vakituiseen virkaan 2. viulun varaäänenjohtajaksi hänet valittiin 2001. Lisäksi hän on toiminut sektionsa vt. äänenjohtajana vuosina 2005 ja 2010.
Annika Palas-Peltokallio on myös aina soittanut aktiivisesti kamarimusiikkia eri kokoonpanoissa ja oppia hän on saanut mm. Amadeus-ja Alban Berg-jousikvarteteilta. RSO:n lisäksi hänet löytää myös Suomalaisen Kamariorkesterin ja Virtuosi di Kuhmon riveistä.
Annikan perheeseen kuuluvat tytär sekä hammaslääkäri-aviomies.
Soittajat aakkosjärjestyksessä
- Aalto Tommi, (alttoviulu)
- Aarnio Petri, (viulu)
- Acosta Darren, (pasuuna)
- Alanen Timo, (sello)
- Alanko Petri, (huilu)
- Alestalo Teppo, (pasuuna)
- Almazán Francisco, (oboe)
- Angervo Ilari, (alttoviulu)
- Angervo Taija, (viulu)
- Carlsson Camilla, (viulu)
- Eerikäinen Pasi, (1. viulu)
- Erkkilä Lassi, (patarummut)
- Gricius Tomas, (trumpetti)
- Haapamäki Eeva, (viulu)
- Harjanne Jouko, (trumpetti)
- Harju Jukka, (käyrätorvi)
- Hárs József, (käyrätorvi)
- Hauge Anders, (tuuba)
- Heikinheimo Hanna-Kaarina, (soolopikkolo, huilu)
- Heikinheimo Siljamari, (1. viulu)
- Heikkilä Eeva, (huilu)
- Hohti Anna, (viulu)
- Horttana Helmi, (viulu)
- Huuskonen Satu, (käyrätorvi)
- Hynninen Laura, (harppu)
- Hyytinen Tommi, (käyrätorvi)
- Ivars Mikko, (sello)
- Jánosi Péter, (käyrätorvi)
- Johannesen Line, (pasuuna)
- Juutilainen Aapo, (kontrabasso)
- Kallinen Kaisa, (viulu)
- Katajamäki Pekka, (fagotti)
- Kaukola Ritva, (alttoviulu)
- Kauppinen Teemu, (kontrabasso)
- Kilpiö Olli, (alttoviulu)
- Kircher Ralf, (patarummut)
- Kircher Tarja-Leena, (viulu)
- Kojo Kullervo, (klarinetti, bassoklarinetti)
- Kopakkala Marja, (klarinetti, es-klarinetti)
- Koskinen Reijo, (klarinetti)
- Kärkäs Päivi, (oboe, englannintorvi)
- Laakso Joel, (sello)
- Laasonen Lauri, (alttoviulu)
- Laivuori Jouko, (kosketinsoittimet)
- Laurila Pekka, (kontrabasso)
- Lehto Atso, (alttoviulu)
- Loppela Taru, (viulu)
- Maalismaa Reeta, (viulu)
- Malmi Mirka, (viulu)
- Niemikunnas Sanna, (oboe, englannintorvi)
- Niinimäki Jani, (lyömäsoittimet)
- Nuuttila Jukka, (kontrabasso)
- Hannu Lintu
- Paavilainen Anne, (viulu)
- Palas-Peltokallio Annika, (viulu)
- Pohjola Jukka, (viulu)
- Poutanen Risto, (sello)
- Pulakka Pekka, (alttoviulu)
- Pulakka Tuomas, (viulu)
- Puusaari Maria, (viulu)
- Rantamäki Tuija, (sello)
- Rautakoski Jorma, (trumpetti)
- Rautasalo Jukka, (sello)
- Ristiluoma Riitta-Liisa, (alttoviulu)
- Rysä Eeva, (sello)
- Räikkönen Jukka, (kontrabasso)
- Saarinen Miikka, (trumpetti)
- Saarinen Pekka, (kontrabasso)
- Sakuragi Atsuko, (trumpetti)
- Salovaara Kati, (kontrabasso)
- Savolainen Salla, (2. viulu)
- Sinkkonen Jenni, (viulu)
- Sundqvist Christoffer, (klarinetti)
- Särkkä Jussi, (fagotti)
- Takács Zoltán, (viulu)
- Tikkala Emmi, (huilu, pikkolo)
- Tolonen Martta, (alttoviulu)
- Tuhkanen Jussi, (alttoviulu)
- Tukia Esa, (käyrätorvi)
- Tuura Erkki, (kontrabasso)
- Unkari Erja, (viulu)
- Uuksulainen Miika, (sello)
- Valjakka Jorma, (oboe)
- Valo Jari, (viulu)
- Valtasaari Pauliina, (viulu)
- Vasara Hannu, (viulu)
- Vihtkari Tuukka, (fagotti)
- Vikman Laura, (viulu)
- Vikman Tuija, (viulu)
- Viljanen Lassi, (sello)
- Viljanen Teppo, (bassopasuuna)
- Vilkman Camilla, (alttoviulu)
- Virtanen Otto, (fagotti)
- Vähälä Emma, (viulu)

