Vikman Laura
viulu
3. konserttimestari
Laura Vikman esiintyy solistina ja kamarimuusikkona ja on Tempera jousikvartetin primas. Lisäksi hän on toiminut mm. Helsingin Barokkiorkesterin ja Suomalaisen barokkiorkesterin konserttimestarina. RSO:n 3. konserttimestarina Vikman on työskennellyt vuodesta 2002 alkaen. Vuodesta 2007 lähtien hän on opettanut Sibelius-Akatemiassa.
Vikman on tullut toiseksi mm. Kuopion viulukilpailussa vuonna 2000, kansainvälisessä J. S. Bach-viulukilpailussa Leipzigissä (ensimmäistä palkintoa ei myönnetty), kansainvälisessä Vittorio Gui -kamarimusiikkikilpailussa (ensimmäistä palkintoa ei myönnetty) duona pianisti Marianna Shirinyanin kanssa sekä kansainvälisessä Beethoven-viulukilpailussa.
Vikman aloitti viulunsoiton 4-vuotiaana Käpylän Musiikkiopistossa Marja Olamaan oppilaana. Myöhemmin hän on opiskellut Sibelius-Akatemiassa Päivyt Rajamäen ja Tuomas Haapasen johdolla sekä soittanut barokkiviulua Kreeta-Maria Kentalan kanssa. Vuoden 1997–98 hän opiskeli Wienin korkeakoulussa M. Frischenschlagerin johdolla ja vuosina 1998–2001 Kölnin musiikkikorkeakoulussa Mihaela Martinin johdolla. Vikman on täydentänyt opintojaan mestarikursseilla mm. Pinchas Zukermanin ja Shmuel Ashkenasyn oppilaana.
Vikman on tehnyt äänityksiä Yleisradiolle sekä levyttänyt Tempera-kvartetin kanssa Sibeliuksen jousikvartettotuotannon Bis-levymerkille ja Nordgrenin kaksi jousikvartettoa Alba Recordsille. Vikman soittaa Suomen Kulttuurirahaston A. Guarneri -viulua vuodelta 1680.
Soittajat aakkosjärjestyksessä
- Aalto Tommi, (alttoviulu)
- Aarnio Petri, (viulu)
- Acosta Darren, (pasuuna)
- Alanen Timo, (sello)
- Alanko Petri, (huilu)
- Alestalo Teppo, (pasuuna)
- Almazán Francisco, (oboe)
- Angervo Ilari, (alttoviulu)
- Angervo Taija, (viulu)
- Carlsson Camilla, (viulu)
- Eerikäinen Pasi, (1. viulu)
- Erkkilä Lassi, (patarummut)
- Gricius Tomas, (trumpetti)
- Haapamäki Eeva, (viulu)
- Harjanne Jouko, (trumpetti)
- Harju Jukka, (käyrätorvi)
- Hárs József, (käyrätorvi)
- Hauge Anders, (tuuba)
- Heikinheimo Hanna-Kaarina, (soolopikkolo, huilu)
- Heikinheimo Siljamari, (1. viulu)
- Heikkilä Eeva, (huilu)
- Hohti Anna, (viulu)
- Horttana Helmi, (viulu)
- Huuskonen Satu, (käyrätorvi)
- Hynninen Laura, (harppu)
- Hyytinen Tommi, (käyrätorvi)
- Ivars Mikko, (sello)
- Jánosi Péter, (käyrätorvi)
- Johannesen Line, (pasuuna)
- Juutilainen Aapo, (kontrabasso)
- Kallinen Kaisa, (viulu)
- Katajamäki Pekka, (fagotti)
- Kaukola Ritva, (alttoviulu)
- Kauppinen Teemu, (kontrabasso)
- Kilpiö Olli, (alttoviulu)
- Kircher Ralf, (patarummut)
- Kircher Tarja-Leena, (viulu)
- Kojo Kullervo, (klarinetti, bassoklarinetti)
- Kopakkala Marja, (klarinetti, es-klarinetti)
- Koskinen Reijo, (klarinetti)
- Kärkäs Päivi, (oboe, englannintorvi)
- Laakso Joel, (sello)
- Laasonen Lauri, (alttoviulu)
- Laivuori Jouko, (kosketinsoittimet)
- Laurila Pekka, (kontrabasso)
- Lehto Atso, (alttoviulu)
- Loppela Taru, (viulu)
- Maalismaa Reeta, (viulu)
- Malmi Mirka, (viulu)
- Niemikunnas Sanna, (oboe, englannintorvi)
- Niinimäki Jani, (lyömäsoittimet)
- Nuuttila Jukka, (kontrabasso)
- Hannu Lintu
- Paavilainen Anne, (viulu)
- Palas-Peltokallio Annika, (viulu)
- Pohjola Jukka, (viulu)
- Poutanen Risto, (sello)
- Pulakka Pekka, (alttoviulu)
- Pulakka Tuomas, (viulu)
- Puusaari Maria, (viulu)
- Rantamäki Tuija, (sello)
- Rautakoski Jorma, (trumpetti)
- Rautasalo Jukka, (sello)
- Ristiluoma Riitta-Liisa, (alttoviulu)
- Rysä Eeva, (sello)
- Räikkönen Jukka, (kontrabasso)
- Saarinen Miikka, (trumpetti)
- Saarinen Pekka, (kontrabasso)
- Sakuragi Atsuko, (trumpetti)
- Salovaara Kati, (kontrabasso)
- Savolainen Salla, (2. viulu)
- Sinkkonen Jenni, (viulu)
- Sundqvist Christoffer, (klarinetti)
- Särkkä Jussi, (fagotti)
- Takács Zoltán, (viulu)
- Tikkala Emmi, (huilu, pikkolo)
- Tolonen Martta, (alttoviulu)
- Tuhkanen Jussi, (alttoviulu)
- Tukia Esa, (käyrätorvi)
- Tuura Erkki, (kontrabasso)
- Unkari Erja, (viulu)
- Uuksulainen Miika, (sello)
- Valjakka Jorma, (oboe)
- Valo Jari, (viulu)
- Valtasaari Pauliina, (viulu)
- Vasara Hannu, (viulu)
- Vihtkari Tuukka, (fagotti)
- Vikman Laura, (viulu)
- Vikman Tuija, (viulu)
- Viljanen Lassi, (sello)
- Viljanen Teppo, (bassopasuuna)
- Vilkman Camilla, (alttoviulu)
- Virtanen Otto, (fagotti)
- Vähälä Emma, (viulu)

