RSO esittää Wagnerin Tristan ja Isolden Helsingin juhlaviikoilla ja Itämeri-festivaalilla
Esitys nähdään laajasti Ylen kanavilla
Radion sinfoniaorkesteri esittää 18.8. ja 21.8.Wagnerin Tristan ja Isolde -oopperan konserttiversion Helsingin juhlaviikoilla sekä 24.8. Itämeri-festivaalilla Tukholmassa. Klassikkoteoksen uuteen tulkintaan on saatu mukaan joukko huippusolisteja, kuten Ben Heppner, Violeta Urmana sekä Matti Salminen. Orkesteria johtavan Esa-Pekka Salosen mukaan lavalla on hänen unelmakokoonpanonsa tähän teokseen.
Tristan ja Isolden ensimmäinen esitys 18.8. lähetetään suorana Yle Radio 1:ssä. Ylen klassisen musiikin verkkopalvelussa yle.fi/klassinen voi suoraa lähetystä kuunnella sekä katsella korkealaatuisen livekuvan kautta. Esityksen televisiotaltiointi nähdään loppiaisena 6.1.2013 klo 10 Yle Teemalla.
Wagnerin Tristan ja Isolde kuuluu musiikin historian merkittävimpien oopperoiden joukkoon, joka näytti tien romantiikan ajasta eteenpäin. Lähes viisituntisen oopperan teemoja ovat rakkaus, kuolema ja petturuus.
Musiikin lisäksi esityksen tärkeä elementti on koko konserttisaliin levittäytyvä visualisointi, joka on syntynyt kapellimestari Salosen, ohjaaja Peter Sellarsin ja videotaiteilija Bill Violan yhteistyönä. Projekti sai ensiesityksensä Los Angelesissa vuonna 2004 ja sen jälkeen se on nähty mm. Lontoossa, Tokiossa, New Yorkissa ja Pariisissa.
Bill Viola on arvostettu amerikkalainen videotaiteilija, jonka videoteos luo Tristan ja Isoldeen erillisen, oman tasonsa. Violan videoteos heijastetaan halkaisijaltaan n. 10 metrin kokoiselle valkokankaalle. Ohjaaja Peter Sellars taas on tunnettu teatteri- ja oopperamaailmassa rajoja rikkovista näyttämöasetteluistaan. Esa-Pekka Saloselle Tristan ja Isolde on hänen ensimmäinen esiintymisensä yleisön edessä Musiikkitalossa.
Ajankohtaista
RSO Etelä-Euroopan kiertueelle Hannu Linnun ja Nikolai Luganskin kanssa
Radion sinfoniaorkesteri suuntaa Etelä-Euroopan kiertueelle 11.–17.5.2013. Kyseessä on ensimmäinen ulkomaankiertue tulevan ylikapellimestarin kanssa. Hannu Linnun lisäksi kiertueella on mukana pianisti Nikolai Luganski.
Hannu Lintu tuo orkesterimusiikin suurteokset RSO:n ohjelmistoon kaudella 2013–2014
Mestariteoksia, kansainvälisiä huippuvierailijoita ja uusi ylikapellimestari
Radion sinfoniaorkesterin uusi ylikapellimestari Hannu Lintu jatkaa RSO:n monipuolista ja ennakkoluulotonta linjaa. Kauden 2013–2014 ohjelmistossa keskeisellä sijalla ovat klassis-romanttisen orkesterimusiikin suuret mestariteokset. RSO:n vieraina nähdään useita uusia kapellimestari- ja solistivieraita kuten pianovirtuoosi Daniil Trifonov, tähtiviulisti Daniel Hope, komeettamaisen uran luonut kapellimestari Pablo Heras-Casado sekä upeat sopraanolaulajat Mojca Erdmann ja Marisol Montalvo. Jo tutuista suosikeista RSO:ta saapuvat johtamaan Kurt Masur ja Tugan Sohijev. Kaikki Linnun johtamat konsertit syyskaudella nähdään suorina TV-lähetyksinä.
BBC Music Magazinen äänilevypalkinto RSO:n Kaija Saariaho -levytykselle
Maailman laajalevikkisimmän musiikkilehden BBC Music Magazinen arvostetut äänilevypalkinnot jaettiin tiistaina Lontoossa. Uuden musiikin sarjassa tuomaristo valitsi voittajaksi Radion sinfoniaorkesterin levytyksen Kaija Saariahon teoksista D'OM LE VRAI SENS (klarinettikonsertto), Laterna Magica ja Leino-laulut.
Musiikkitalon naulakkopalvelu muuttuu maksulliseksi 15.2.2013 alkaen
Muutoksen taustalla on muun muassa konserttijärjestäjiltä saatu palaute ja toimintaperiaatteiden yhdenmukaistaminen muiden konserttitalojen kanssa.
RSO:n levytys Salosen viulukonsertosta top 10 -listalla Yhdysvalloissa
Esa-Pekka Salosen viulukonsertto RSO:n esittämänä, solistina Leila Josefowicz, on päässyt Yhdysvaltojen julkisen palvelun yleisradioyhtiön NPR:n vuoden 2012 klassisen musiikin levyjen top 10 -listalle.

