Boys Hate Silence: Kim Kronman, Keijo Ristolainen, Janne Katalkin, Jaakko Teittinen
Boys Hate Silence syntyi tarpeesta tehdä uudenlaista ja rehellistä musiikkia. Soitettuaan vuosia yhdessä, päättivät laulaja-lauluntekijä Kim Kronman ja rumpali Keijo Ristolainen vuonna 2009 perustaa yhtyeen, joka kiteyttäisi kaiken sen, mitä he haluavat musiikillaan antaa maailmalle: suuria tunteita ja uniikkeja tarinoita yhdistettynä stadionluokan koukuttavaan ja melodiseen rockiin.
Löydettyään lopulliset ainekset yhtyeen kokoonpanoon, he ottivat yhteyttä tuottaja Jonas Olssoniin (Automatic Eye, Deep Insight), joka vakuuttui Kimin lauluäänestä ja halusi lähteä tuottamaan bändin debyyttialbumia, joka ilmestyy vuonna 2012. Yhtyeen ensimmäinen single "How Love Feels" julkaistiin lokakuussa 2011.
Boys Hate Silencen jäsenillä on takanaan pitkä musiikillinen tausta, jonka huomaa niin keikoilla kuin studiossakin.













Kommentit (95)
Huippu biisi!
teidän olis pitäny olla top 12 joukossa.
ehdottomasti parhaita kokonaispaketteja, monessa alku lupaa hyvää, mutta ei tarvii loppuun kuunnella...tässä taa ei ongelmaa kuunnella loppuun asti, parhaita biisejä koko laumasta minusta, mutta laiskasti tykätty?? mikähän on mahtanut olla raadin kanta tähän?
Alku on mahtava, Ville Valomainen fiilis tossa laulussa. Säkeistö on jees, helppoa kuunnella. Kertosäettä pitäisi yksinkertaistaa: helppoja sanoja ja selkeästi erottuva sanoma (nyt en edes tiedä mistä siinä lauletaan). Kertsissä laulu pitäisi olla päällimmäisenä, nyt se hukkuu hieman tohon musaan. Hyvänkuuloinen kappale, mutta ei tällä kertsillä hittiainesta (kontrastia pitää lisätä säkeistöön nähden). Kaikkea hyvää toivon tällekin!
Hyvä BHS! Tää on paras!
Kisan parhaimmistoa!
Tämän joukon ainoa "oikea" kappale ja bändi.
Minusta tässä kuuluu vaikutteet Duran Duranilta, U2:lta ja jopa HIM:ltä. En osaa selittää paremmin enkä halua lokeroida kenenkään musiikkia. Hienoa!
Miinuspisteitä lapsellisesta, katkerasta kommentista. Hyvä biisi, ei muuta kuin jatkoon vaan. Siellä siis teidät toivon näkeväni.
Kaikki kappaleet kuunneltuani voin helposti sanoa että Boys Hate Silence "miracle" on finaaliin mahtuva kappale! Tuotettu hyvin, laulajalla upea ääni ja sävellyskin parempi kuin mainstreampoppikappaleet yleensä.
Yes, olin 2000. tykkääjä! :o)
Macken
Oon nyt kuunnellu youtubesta ton Boys hate silence - How love feels kappaleen vaikka kuin monta kertaa. Aivan älyttömän hyvä sinkku!
Tää on aivan mahtava biisi♥ toivoisin että tämä bändi pääsisi edustamaan suomea euroviisuihin
Tervehdys ihmiset!
Kiitos ja kumarrus kaikista tähän menneissä tulleista kommenteista ja tykkäyksistä, näitähän lukee enemmän kuin mielellään! :)
-K-
Kohtuullisen hyvä! Toka biisi, joka kuuluu tähän joukkoon! Pelottavan vähän hyviä ovat mukaan ottaneet......
Loistavaa musiikkia!
Tämäkin on taitavasti tehty, kuten moni muukin näistä kappaleista. Biisi on kuitenkin rakenteeltaan ja melodialtaan melko ennalta-arvattava, eikä se kuulosta tuoreelta. Ihan kiva, mutta ei jää levylautaselle pyörimään toista kertaa.
Toivottavasti nähdään Suomen finaalissa. Live-esiintymiseen toivoisin nöyryyttä ja rauhallisuutta, ei mitään yltiöpäistä sekoilua. Kuitenkin kun euroviisuissa taustat tulevat nauhalta ja vedetään singbackina, niin keinotekoinen soittaminen ja hassuttelu näyttää tyhmältä. Tämä kappale kyllä kantaa laadullaan, vielä kun saadaan mahtipontisen kaunis koreografia taustalle, niin ei voi olla tykkäämättä.
Muut osallistujat on paljon noobimpia kuin tämä! Tämä jatkoon toivoo Herra Noobi.
http://www.youtube.com/watch?v=QuPOvrx_Vc4&feature=related Seksikäs ääni on kyllä.
Tää on oikeesti tosi hyvä! :P Sais mennä ;) (Jos livenä yhtä hyvä)
PS. Laulaja näyttää olevan kaiken lisäksi vielä komeekin:) youtubessa oli klippi.
Tykkäsin musiikista ja laulajan äänestä. En vain ymmärrä lausetta: "...tarpeesta tehdä uudenlaista musiikkia." Suomalaisista yhtyeistä tulee Rasmus ja Negative mieleen.
i
Olinko 1000. äänestäjä joka äänesti kansainvälisesti parasta bändiä tästä joukosta?
Pankaas pojat biisi heti kunnolla paukkumaan eikä mitään rumpuharkkoja tai rumpu-soundcheckiä siihen alkuun. Suoraa mättöä kehiin; yksin kertainen toimii ja on kaunista . . . Sting -mäistä laulantaa.
@ Bikerboots: Mulle ainakin tuli mieleen Deep Insight.
Tykkään. Muistuttaa jotain toista bändiä, ei tule vaan nyt mieleen mitä..
Ehkä tämä voisi mennä kympin sakkiin. Toivottavasti laulaja pystyy samaan livenä.
Huhhuh, tämähän on aivan uskomattoman hienon kuuloista. Mahtipontisen melodista, laatukamaa! Jos sama ote saadaan lavalle, niin se on siinä.
Mikä hitto tätä Ylen äänestys systeemiä oikeen vaivaa?! Vaikka kuinka äänestäis niin ei tuu ääniä lisää tälle biisille! WTF?!