Jari & Taika: ”Aamuyön ikuisuus”

Jari & Taika: ”Aamuyön ikuisuus”

UMK2012: Kilpailijat

Areena-sisältöä ladataan..
Jos soitin ei lataudu, voit katsoa klipin myös Areenassa

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

säv. Jari Mustajärvi
san. Jari Mustajärvi
sov. Jari Mustajärvi

Jari & Taika: Jari Mustajärvi, Jukka Kaurila, Jaakko Heikkilä, Hannu Karvia, Kimmo Rikkonen

Taika on vuonna 2004 perustettu yhtye, joka soittaa tanssittavaa musiikkia. Yhtyeen puuhamiehenä häärii Jari Mustajärvi, jolle musiikki on ollut rakkain harrastus pikkupojasta lähtien. ”Aloitin esiintymisen noin 5-vuotiaana siskolta lainaksi saadulla haitarilla”, hän kertoo. Esiintymistilaisuuksina toimivat sukujuhlat ja muut tapahtumat, joissa ihmisiä oli koolla. Jarille erityisen mieluisia kappaleita olivat Irwinin reippaat rallit ”Viideltä saunaan ja kuudelta putkaan”, ”Kun ei rahat riitä” sekä ”Totisen pojan jenkka”, jotka 5-vuotiaan naskalin esittäminä herättivät yleisössä ansaittua hilpeyttä.

Oman haitarin Jari sai 8-vuotiaana ja aloitti soitto-opinnot Forssassa. Kesät kuluivat Ikaalisissa harmonikkaleireillä yhdessä Jukka Kaurilan kanssa, joka soittaa Taika-yhtyeessä bassoa, haitaria ja laulaa.  Jari ja Jukka perustivat kouluaikoina ensimmäisen yhtyeensä ”Souvaripojat”, joka esiintyi koulun bileissä ym. nuorisotapahtumissa. Sen jälkeen kumpikin on kulkenut musiikissa omia polkujaan, kunnes tiet kohtasivat jälleen vuonna 2009. Jukka on vannoutunut Beatles-fani, joten hänen mukanaan Taika-yhtyeen ohjelmistoon on tullut myös ripaus Beatles vaikutteita. Jukka hallitsee basson ja haitarin lisäksi rummut ja näppäilee tarvittaessa myös kitaraa.

Omia sävellyksiä Jarille on kertynyt jonkin verran. ”Yleensä sävellykseni syntyvät öiseen aikaan, kun muut nukkuvat”, hän kertoo. ”Jos seuraavana päivänä ei ole aikaista herätystä, saatan nousta ja kirjoitella ideoita ylös tai käyttää matkapuhelinta teemojen tallentamiseen. Useimmat sävellykseni ovat duurivoittoisia. Haluan ilmentää lauluillani positiivisia asioita, kertoa hyvistä hetkistä ja tunnelmista. Pyrin myös tarttumaan ajankohtaisiin teemoihin, kuten sosiaaliseen mediaan, josta äskettäin tein kappaleen Feisbuugie”, Jari kertoo.

Jarin ja Jukan lisäksi Taika-yhtyeessä soittavat Hannu Karvia (rummut), Jaakko Heikkilä (saksofoni) ja Kimmo Rikkonen (kitara).

Hannu Karvia on pitkän linjan muusikko, joka on keikkaillut yhtäjaksoisesti jo yli 40 vuotta. Vuosina 1991-2003 hän soitti Suomen ykkösartisteihin lukeutuvan Ahti Lammen orkesterissa ja säesti myös lukuisia muita suosittuja artisteja. Viime vuosina Hannu on kiertänyt Suomea soittamassa sotaveteraaneille järjestetyissä tilaisuuksissa ja muutaman kerran rosvopaistijuhlissa Yhdysvalloissa. Hannun rullaavat rumpukompit luovat soitannalle tukevan pohjan ja hän kuuntelee musiikkia herkällä korvalla maustaen sitä juuri sopivaan paikkaan osuvilla filleillä ja breikeillä. Hannulla on myös harvinaislaatuinen kyky soittaa hiljaa, mutta svengaavasti. Hannun mielimusiikkia tanssimusiikin lisäksi ovat jazz ja blues.

Saksofoni on ollut Jaakko Heikkilälle aina se mieluisin instrumentti. Jaakon soittoharrastus periytyy hänen isältään, joka myös soitti saksofonia. Esiintymiskokemusta Jaakko on hankkinut eri puhallinorkestereissa ja tanssiyhtyeissä. Jaakon herkät fonisoolot herättävät keikoilla ihastusta ja keräävät kiitosta varsinkin naispuolisilta kuulijoilta. Mieluiten Jaakko soittaa tenoria, mutta myös altto- ja sopraanosaksofoni sopivat käteen.

Kimmo Rikkosen pääinstrumentti on kitara, mutta hän ei epäröi tarttua myös haitariin ja rumpuihin. Kitarasoundinsa Kimmo hakee 60-luvulta ja instrumenteista mieluisin on puoliakustinen Sgretch. Myös Kimmolle on kertynyt esiintymiskokemusta vuosien varrella useammista kokoonpanoista. Taika-yhtyeeseen Kimmo liittyi viime kesänä ja oli ensimmäistä kertaa yhtyeen mukana soittamassa Humppilan kirkossa järjestetyssä Kauneimmat Beatles balladit -konsertissa.

Lisää artisteista:Jari & Taika

Kommentit (294)

Är det så här det ska låta om nyskapande musik? Jumalauta!

Anonyymi Ma 7.11.2011, klo 18.32

Tää imelyys taitaa olla vitsi ? Oishan se melkoista jos tällainen maitolaituri musiikki esitettäis sadallemiljoonalle kuulijalle, voishan sinne tunkee vielä Väyrysen pavelin tanhuaan joidenkin Danyn ensimmäisten gougou tyttöjen (nyt 78v.)kanssa.Kommentit vois olla: Tavas varjele mistä nää tulee: NÄÄHÄN TULEE ULKOAVARUUDESTA tai mouhijärveltä!!!halelujaa nyt synneistä pois.

Anonyymi Ma 7.11.2011, klo 15.38

I am really impressed by this wondeful and relaxing song. Its acoustics are very good for me. I am giving you my best wishes for going to the Finals with all my soul.

Konstantinos Derventzas Ma 7.11.2011, klo 02.17

I am very impressed and pleased by this wondeful relaxing song. Its acoustics are amazing for me that's why I would really like to see it going to the Finals. Good luck, all the best.

Konstantinos Derventzas Ma 7.11.2011, klo 02.08

Haloo tuomarit- tämän piti olla uuden musiikin kilpailu!

Anon yymi Ma 7.11.2011, klo 00.17

Kiitös Jari & Taika

Fantastic music, pity that I don't unresistant all the words. The music sounds really relaxing and gives positive energy

Amir Su 6.11.2011, klo 22.21

hirveää, kamalaa

Anonyymi Su 6.11.2011, klo 21.58

Ankean kliseistä "ranteet auki" iskelmää. Väärä paikka muutenkin tälle kappaleelle.

Anonyymi Su 6.11.2011, klo 15.03

Raikasta iskelmää, hyvä soundi! Laulusta jäi hyvä mieli, taidanpa kuunnella toisenkin kerran! Onnea kilpailuun, toivottavasti pääsette jatkoon!

Anonyymi La 5.11.2011, klo 23.25

Sopii yhteislauluksi Tammerkosken sillalla -ohjelmaan muttei euroviisuihin.

Oscar La 5.11.2011, klo 20.30

Miksei tää olut ehdokkoona " syksyn sävel"?. Uskaltaistko joku tehdä jotain tällaista englanniksi, ehkä löytyisi uusi ulottovuuksia.

Glamour La 5.11.2011, klo 00.08

surkea.. kuulostaa lähinnä joltai surkeelta vanhalta lastenlaululta....

Anonyymi Pe 4.11.2011, klo 22.57

voiko enempää kliseita saada mahtumaan 3 minuuttiin?

Anonyymi Pe 4.11.2011, klo 21.17

HIRVEÄ BIISI!

Viisu1 Pe 4.11.2011, klo 21.14

anonyymi – Pe 4.11.2011, klo 16.35
"mä en yksinkertaisesti voi tajuta miten tä on toisena täl hetkel?"

Jari on Taika-Jimin serkku!

Entinen tietäjä Pe 4.11.2011, klo 18.49

ei tarttuvaa melodiiaa. mä en yksinkertaisesti voi tajuta miten tä on toisena täl hetkel? ja viel suomen kieltä hyi!

anonyymi Pe 4.11.2011, klo 17.35

ooooh hii wimbo ni mtamu sana,napenda lyrics na he instruments ziko na harmony kari sana keep up hii wimbo napenda sana
Minä myös puhun suomea ja minä pidän tämä aaulu se on hienoa hyvää bändi huhuhu hongera sana

alicia Pe 4.11.2011, klo 17.17

Aha. Ja miksiköhän ihmeessä TÄMÄ on nyt rynnimässä kärkeen??!! No, eihän sitä viisuissa tarvitse omaa kotimaataan kannattaa, vaan sitä, jolla on paras biisi.

muusikko Pe 4.11.2011, klo 16.13

No tilulilulei mitä rimputusta, hyi helvetti... -.-' Vittu suomi ei osaa MITÄÄN!

Anonyymi Pe 4.11.2011, klo 14.59

Kaseva aikanaan teki samaa kamaa mutta paremmin!!!!

Anonyymi Pe 4.11.2011, klo 14.54

Ponnetonta menoa ja laulu pahasti epävireessä koko ajan.
Ei Euroviisukamaa, vaikka jossain häissä meneekin.

Anonyymi Pe 4.11.2011, klo 01.57

Lajissaan ok, mutta en näe mahdollisuuksia loppukilpailussa.

Anonyymi To 3.11.2011, klo 23.55

Molodinen kappale,jää mieleen soimaan.Sellainen pitääkin olla jottei heti mene unholaan

Anonyymi To 3.11.2011, klo 14.16

Ei oo totta, tämä olis Tätä Suomi Tanssii listalla viikon sijalla 39 ja katoais hevon perään.

Kristian To 3.11.2011, klo 03.56

Musiikkinne on loistavaa ja sopivaa Suomen kesäisille tanssilavoille, joissa tosin ennestään kiertää vastaavan kuuloisia ryhmiä satoja. Souvarit lienee humppa-sarjassanne tunnetuimpia ja suosituimpia hienoine omine Lappi-aiheisine beat-kappaleineen enkä oikein voisi kuvitella heitäkään euroviisuihin. Eikä laulussanne ole ihan evergreen- ja klassikkoainesta, jäänee vain pieneksi kauniiksi ‘hyvän tuulen’ kappaleeksi. Toivo Kärki on aikoinaan opastanut Junnu Vainiota sanoittamisen saloihin mm. että kun sävelmässä on pitkä ääni, tulee silloin olla myös pitkä tavu eikä kuten teillä ‘ . . . tässä ja nyyyt, mielenrauhan kanssas oon löytänyyyt’’ Eikö voi laulaa lyhyenä venyttämättä? Onnittelut ja hienoa, että tanssimusa ja -bändi noteerattiin tässä kilpailussa.

Proman To 3.11.2011, klo 03.30

kivat sanat, mutta melko tasapaksu puuro

Anonyymi To 3.11.2011, klo 00.40

Sympaattinen mutta niiiiiin tavanomainen että taas ihmetyttää tämän kilpailun nimi ja esiraatilaisten... mikä lienee. Tässä ei ole ainakaan käytetty auto-tunea. Ehkä olisi pitänyt.

Merkkierkki To 3.11.2011, klo 00.29

Ihana, aivan mahtava (: !

Marianne Ke 2.11.2011, klo 22.53

Tässähän sentään on ajatusta-toisin kuin niin monissa muissa viisuyrityksissä jotka on varta vasten viisuiksi väännetty. Hyvähyvä!

Ajatusta Ke 2.11.2011, klo 22.34

mielettömän tylsä.

anonyymi Ke 2.11.2011, klo 22.13

Ajankohtaista

Pernilla on Uuden Musiikin Kilpailun voittaja

Katso När jag blundar Elävässä arkistossa

 

 


Uuden Musiikin Kilpailu 2012 Elävässä arkistossa

Uuden Musiikin Kilpailu 2012 finaalin huippuhetket

Areena-sisältöä ladataan..
Jos soitin ei lataudu, voit katsoa klipin myös Areenassa

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

 

Facebook

Mukana Ylen kanavat

YLE TV2YLE Radio SuomiYleXRadio X3MRadio Vega

Muualla Yle.fi:ssä