| Mat med Niklas | |||||
4 hengelle Piirastaikina: 200 g vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta 2 rkl sokeria 150 g huoneenlämpöistä voita 2 munankeltuaista 2 rkl maitoa 2 rkl jauhoa lisättäväksi päälle murusteltavaan taikinaanRaparperi: 1/2 kg raparperia 3 rkl maizenaa tai perunajauhoja 2 rkl sokeria (tai hiukan enemmän, jos haluat makeamman piiraan)Mascarponekastike: 2 dl mascarponejuustoa 2 - 3 rkl sokeria 1 rkl sitruunan tai limetin mehua Kaada jauhot leivinpöydälle tai syvään kulhoon. Lisää leivinjauhe ja sokeri. Sekoita. Tee keskelle pieni kolo ja lisää voi siihen. Sekoita taikina sormin murutaikinaksi. Lisää sitten keltuaiset ja maito. Jatka sekoittamista käsin, lisää tarvittaessa vähän maitoa. Laita taikina jääkaappiin noin puoleksi tunniksi. Kuori raparperi ja leikkaa se viistoon noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Laita viipaleet kulhoon. Sirottele raparperipalojen päälle maizenaa (tai perunajauhoja) ja sokeria. Sekoita ja laita jääkaappiin 1 - 2 tunniksi. Kaada pois syntynyt neste. Kauli piirastaikina (lisää tarvittaessa vähän jauhoja) ja painele se voideltuun piirasvuokaan/irtopohjaiseen vuokaan. Säästä vähän taikinaa koristeluun. Paista piiraspohjaa 200-asteisessa uunissa kymmenisen minuuttia. Voit estää taikinan kohoamisen paistamisen aikana laittamalla taikinan päälle leivinpaperia, jonka painona on esim. kikherneitä. Laita raparperinpalaset piiraskuoreen. Lisää vähän jauhoja jäljellä olevaan taikinaan ja murustele syntynyttä seosta raparperien päälle. Paista piirasta 200-asteisessa uunissa puoli tuntia. Mascarponekastike: Sekoita lusikalla mascarponejuusto, sitruunanmehu ja sokeri . Tarjoa haalean raparperipiiraan kanssa. Vinkki: Lisää mantelirouhetta tai -lastuja päälle murusteltavaan taikinaan. |
|||||
TV2 | Niklas mat |
|
Yleisradio OY PL 64 00024 Yleisradio Radiokatu 5 00024 Helsinki | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etusivu.toimitus@yle.fi |
Vastaavat ohjelmatoimittajat |
||