» seuraavat 7 päivää »

Yle TV2
Sunnuntai 26.5.2013

7.45  Unna Junná
Leenan ja Terhin kevättunnelmia. Vasa. Lasten animaatiopajassa: Sámmol ei osaa. Ibba ja Mihkku onkivat. Joutsenet. Heli ja lapset: Riekkolaulu. Unna Junna jatkuu 15.9.

8.00  Pikku Kakkonen
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen

8.01  Nimipäiväonnittelu: 26.5.
Onnea Minna, Vilma, Vilhelmiina, Miina, Mimmi.

8.03  Lauri kilpa-auto (S): Sisi syntipukkina
Joku on sotkenut Maikin viltin renkaanjäljillään ja kuviot näyttävät epäilyttävästi Sisin tekemiltä. Tämä kuitenkin vakuuttaa syyttömyyttään. Kuka on tempun takana?

8.13  Musapoksi: Värejä
Kuvitettua lastenmusiikkia. Laulu: Värejä. Liikkuva laulureppu -yhtye.

8.17  Puu Fu Tom (S)
Mahlapäivä. Lehväkylässä valmistaudutaan juhlimaan mahlapäivää, mutta nukuttavaa kaasua levittävillä sienillä varustautuneet Heltta ja Haisu päättävätkin tehdä siitä hajupäivän!

8.40  Apina opena
Ville Kiljunen ja Pono-apina mittaavat lasten tietämystä Suomen luonnosta.

9.00  Galaxi
Et uskalla taklata! Ronja ja Alex rynnivät amerikkalaisen jalkapallon perään. Koululaisten oma ohjelma yle.fi/galaxi

9.01  Hevostähdet
Ria ja Kiia harjoittelevat esitystään ensimmäisen kerran ponien kera. Kuinka sujuu Katrilliharjoitukset silinterihattujen kera? Minkälainen on Veeran esiintymisasu?

9.10  Pok ja Mok (7)
Osa 13: Hyönteisiä, kiitos! Ukki inhoaa kasvimaalla mellastavia tuhohyönteisiä ja päättää myrkyttää ne.

9.20  Pihaleikit
Osa 3. Tervapata. Tervapata on jännittävä pihapeli, josta ei puutu vauhtia ja kiperiä tilanteita!

9.29  Galaxi: Bofori (7)
Herra Huomio on kiusannut Boforia tempuillaan, joista pahimman hän toteuttaa tänään. Nettipeli osoitteessa yle.fi/bofori

10.00 – 10.25  Vili Vilperi (S)
(7) Filmitähtiä vai pankkiryöstäjiä.


TV Finland
Sunnuntai 26.5.2013

7.17  Lauri kilpa-auto (S): Sisi syntipukkina
Joku on sotkenut Maikin viltin renkaanjäljillään ja kuviot näyttävät epäilyttävästi Sisin tekemiltä. Tämä kuitenkin vakuuttaa syyttömyyttään. Kuka on tempun takana?

7.27  Musapoksi: Värejä
Kuvitettua lastenmusiikkia. Laulu: Värejä. Liikkuva laulureppu -yhtye.

7.30  Puu Fu Tom (S)
Mahlapäivä. Lehväkylässä valmistaudutaan juhlimaan mahlapäivää, mutta nukuttavaa kaasua levittävillä sienillä varustautuneet Heltta ja Haisu päättävätkin tehdä siitä hajupäivän!

7.51  Apina opena
Ville Kiljunen ja Pono-apina mittaavat lasten tietämystä Suomen luonnosta.

8.09  Hevostähdet
Ria ja Kiia harjoittelevat esitystään ensimmäisen kerran ponien kera. Kuinka sujuu Katrilliharjoitukset silinterihattujen kera? Minkälainen on Veeran esiintymisasu?

8.18  Pok ja Mok (7)
Osa 13: Hyönteisiä, kiitos! Ukki inhoaa kasvimaalla mellastavia tuhohyönteisiä ja päättää myrkyttää ne.

8.25  Pihaleikit
Osa 3. Tervapata. Tervapata on jännittävä pihapeli, josta ei puutu vauhtia ja kiperiä tilanteita!

8.29 – 8.57  Galaxi: Bofori (7)
Herra Huomio on kiusannut Boforia tempuillaan, joista pahimman hän toteuttaa tänään. Nettipeli osoitteessa yle.fi/bofori


MTV3
Sunnuntai 26.5.2013

7.50  Ystävien kylä (S)
Jättiläinen. Jere on aivan varma, että jättiläinen jahtaa häntä. Niko ihmettelee, mihin hänen stetoskooppinsa on kadonnut.

8.05  Looney Tunes Show (S)
Paljon porua perunoista. Paljon porua perunoista. Repe suuttuu verisesti, kun Putte maistaa hänen ranskalaisiaan luvatta. Väiski yrittää setviä kaksikon välejä saadakseen Puten lupaamat liput pudotuspeleihin. Väiski Vemmelsäären, Repe Sorsan, Maantiekiitäjän ja Kelju K. Kojootin sekä muiden tuttujen seikkailut jatkuvat!

8.30  Katti kaiken tietää! (S)
Isoja kissoja / Jauhopeukalot. Salla ja Niko tahtovat oppia vaanimaan. Katti tietää, että isot kissat ovat taitavimpia vaanijoita. / Herkkumuffinsseja ei voi leipoa ilman jauhoja. Löytyisiköhän niitä Vilman luota?

9.00  Gumballin mieletön maailma (S)
Gumball on poikakissa ja varsinainen vauhtiveikko, joka joutuu monenmoiseen pulaan eikä ikinä ota opikseen. Itse hän kokee olevansa vain tilanteen uhri. Gumball on myös pihkassa sarvipäiseen maapähkinä -tyttöön nimeltä Penny, joka ei täysin vastaa tunteiden paloon. Kaikesta huolimatta Gumball on luotettava ja uskollinen ystävä, joka mielettömistä seikkailuistaan huolimatta on kiltti sielu.

9.30  Angry Birds Toons (S)
Huippusuositut Angry Birds -pelihahmot seikkailevat nyt animaatiosarjassa.

9.35 – 10.00  Beyblade: Metal Fury (7)
Herää Anubius!. Gingka ystävineen yrittää saada Ryugan uskomaan tarinan Legendojen bleidaajista. Mutta Ryuga ei usko, joten Gingkan täytyy haastaa hänet otteluun.


Yle TV2
Maanantai 27.5.2013

6.50  PIKKU KAKKONEN
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen

6.51  Nimipäiväonnittelu: 27.5.
Onnea Ritva.

6.53  Popi Kissa (S)
Susu-vuori. Susu haluaisi löytää oman vuoren ja nimetä sen itsensä mukaan.

7.05  Nökö ja Simppa (S): Porkkanakärpänen
Ystävykset ratkovat erimielisyyksiään karhuäidin toimiessa sovittelijana.

7.12  Saturetki: Prinsessa ja herne
Jyrkin ja Neposen teatteri Tekoparran parrasvaloissa nähdään tänään prinssi, prinsessa ja kuninkaallinen herne.

7.23  Jussin matkat (S)
Pannari-pikajuna. Jussi leikkii leikkijunallaan Venkulin kanssa. He tulevat ajatelleeksi, että oikea juna olisi hieno juttu. Oili vie vaahterasiirappia pannarifestareille, junalla.

7.36  Humps (S)
Humpsilla on monta suosikkikirjaa, mutta yksi on ylitse muiden.

7.43  Neppajymykerho
Vilja askartelee hauskan ankan Alinan ohjeen mukaan. Tehtävät osoitteessa yle.fi/pikkukakkonen

7.51  Muumilaakson tarinoita (S)
Osa 69/101: Tyrmääjäsieni. Muumilaaksolaiset käyvät sienimetsässä. Kopat saadaankin täyteen ja Muumimamma pääsee laittamaan muhevaa muhennosta. Mutta tuttujen sienten joukkoon on osunut outo kummajainen.

8.14  Disney esittää: Ystäväni Tiikeri & Nalle Puh (S)
Puhin piparipuu ja Fantti tahtoo mukaan. Tervetuloa mukaan Nalle Puhin ja hänen ystäviensä seikkailuihin.

8.37 – 8.50  Sirkustelua
Osa 9. Sorin Sirkuksen sirkuskouluryhmät, Seeprat ja Kamelit valmistautuvat Kevätsirkukseen. Tänään otetaan ensiaskeleita nuoralla ja opitaan kirppuasento.

16.29  Galaxi

16.30  Galaxi: Bofori (7)
Herra Huomio on kiusannut Boforia tempuillaan, joista pahimman hän toteuttaa tänään. Nettipeli osoitteessa yle.fi/bofori

17.00 – 18.00  Pikku Kakkonen
Katsellaan Siinan kanssa Max ja Meeri, Keppihevostalli, Lilli ja kukkaisystävät, Ystäväni Ronja, Tuttiritari sekä Kuunalle.


TV Finland
Maanantai 27.5.2013

16.00 – 17.00  Pikku Kakkonen
Katsellaan Siinan kanssa Max ja Meeri, Keppihevostalli, Lilli ja kukkaisystävät, Ystäväni Ronja, Tuttiritari sekä Kuunalle.


Nelonen
Maanantai 27.5.2013

7.00  Disneyn esikoulu: Mikki Hiiren kerhotalo (S)
Mikin matka Marsiin. Kun professori Taavi Ankka löytää salaperäisen vilkkuvien valojen kuvion Marsista, Mikki, Hessu, Iines ja Pluto lähtevät raketilla punaiselle planeetalle. 2. tuotantokausi. (23')

7.25  Disney esittää: Stitch!
Sininen pantteri. Joku varastaa museosta maalauksen, ja Stitch päättää selvittää syyllisen. Amerikkalainen animaatiosarja. 2. tuotantokausi. (21')

7.50  Disney esittää: Aku ja kumppanit
Aku Ankka, Mikki Hiiri ja muut klassiset Disney-suosikit seikkailevat. Amerikkalainen animaatiosarja.

7.55 – 8.20  Transformers Rescue Bots
Autobotit Heatwave, Boulder, Blades ja Chase taistelevat yhdessä Burnsin perheen kanssa rohkeasti vihollisia ja onnettomuuksia vastaan. Suomeksi puhuttu animaatiosarja. 1. tuotantokausi.


Yle TV2
Tiistai 28.5.2013

6.50  PIKKU KAKKONEN
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen

6.51  Nimipäiväonnittelu: 28.5.
Onnea Alma.

6.52  Jääkarhu Otto (S)
Arvoituksia. Otto huomaa, että hänen uudessa kodissaan oli paljon arvoituksia. Joku oli syönyt reikiä kaalinlehtiin. Hunaja katosi aina jonnekin jääkaapista. Myös Otolta hävisi salaperäisesti leikkiautoja.

7.03  Musapoksi: Leppäkerttu moi
Kuvitettua lastenmusiikkia. Laulu: Leppäkerttu moi. Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu!

7.07  Timppa (S)
Laiva, ohoi! Laten kaveri ja lampolan kuopus viskaa tutin naulaan, nappaa nallen kainaloon ja lähtee päiväkotiin. Nokkela poika oppii joka päivä jotain uutta. T: Aardman Animations.

7.18  Tule leikkimään!
Osa 3. Peili. Tule leikkimään Peiliä Harjun koulun lasten kanssa.

7.20  Tinga Tinga -tarinat (S)
Miksi Papukaija juoruilee? Papukaija ei voi puhua, koska ei saa nokkaansa auki. Se saa kuitenkin tietää, kuka vei Leijonan harjan, minkä vuoksi sen on pakko pukahtaa.

7.34  Isot koneet
Isot koneet -sarjassa tutustutaan nosturiautoon, jonka tehtävänä on siirtää kahvilana toimiva työmaakontti varastolle.

7.39  Pipsa Possu: Naamiaiset (S)
Pipsa ja Jyri pitävät naamiaiset, jonne he ovat kutsuneet kaikki ystävänsä. Pipsa on pukeutunut keijukaisprinsessaksi ja Jyri dinosaurukseksi. Animaatiosarja Possu-perheen elämästä.

7.44  Neppajymykerho
Marin vieraana Neppajymykerhossa on vesinokkaeläin.

7.51  Muumilaakson tarinoita (S)
Osa 70/101: Muumipeikko ja delfiini. Myrsky on heittänyt rannalle kummallisen puhuvan kalan. Otus osoittautuu Muumipeikon vanhaksi tutuksi, delfiini Kiiltopääksi, jonka selässä on mukava ratsastaa.

8.15  Disney esittää: Ystäväni Tiikeri & Nalle Puh (S)
Pikkuinen seikkailija ja Emmin sumuinen mysteeri. Tervetuloa mukaan Nalle Puhin ja hänen ystäviensä seikkailuihin.

8.38 – 8.50  Sirkustelua
Osa 10. Sorin Sirkuksen sirkuskouluryhmät, Seeprat ja Kamelit valmistautuvat Kevätsirkukseen. Tänään kivutaan trapetsille ja opetellaan tekemään enkeli.

16.29  Galaxi

16.30  Galaxin mestari: Koulujen Taisto
Finaali. Maan liikunnallisimmat koulut ratkaisevat paremmuutensa, ja joku kruunataan Taistomestariksi 2013. Mukana Taisto-tsempparit Eva Wahlström, Elastinen ja Tuuli Petäjä-Siren.

17.00 – 18.00  Pikku Kakkonen
Katsellaan Lassin kanssa Kim ja Kai, Ihmettelyä, Ludovic, Herra Nokkelo, Ritari Mikke, Karhunpaini sekä Fungi.


TV Finland
Tiistai 28.5.2013

16.00 – 17.00  Pikku Kakkonen
Katsellaan Lassin kanssa Kim ja Kai, Ihmettelyä, Ludovic, Herra Nokkelo, Ritari Mikke, Karhunpaini sekä Fungi.


Nelonen
Tiistai 28.5.2013

7.00  Disneyn esikoulu: Mikki Hiiren kerhotalo (S)
Akun ankat. Kymmenen ankkaa tarvitsevat apua päästäkseen talveksi lämpimälle hiekkarannalle, ja Aku Ankka innostuu auttamaan niitä. 2. tuotantokausi. (23')

7.25  Disney esittää: Stitch!
Pakko rakastaa. Stitch päättää voittaa Angelin sydämen - vaikka väkisin. Amerikkalainen animaatiosarja. 2. tuotantokausi. (21')

7.50  Disney esittää: Aku ja kumppanit
Aku Ankka, Mikki Hiiri ja muut klassiset Disney-suosikit seikkailevat. Amerikkalainen animaatiosarja.

8.00 – 8.25  Transformers Rescue Bots
Autobotit Heatwave, Boulder, Blades ja Chase taistelevat yhdessä Burnsin perheen kanssa rohkeasti vihollisia ja onnettomuuksia vastaan. Suomeksi puhuttu animaatiosarja. 1. tuotantokausi.


Yle TV2
Keskiviikko 29.5.2013

6.50  PIKKU KAKKONEN
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen

6.51  Nimipäiväonnittelu: 29.5.
Onnea Oiva, Oliver, Olivia, Oivi.

6.53  Hanna Ankka (S)
Tylsää, tylsää, tylsää. Sorsapoika Taavi pitkästyy kesälomalla toimettomuuteen ja kaikki tuntuu ihan tylsältä. Kun äidin rahat eivät riitä huvituksiin, tarvitaan Hanna Ankan apua.

7.04  Ystävykset (S)
Herätyskello. Ystävykset haluaisivat valvoa puoleenyöhön, mutta Uljasta huolestuttaa velvollisuus herättää mansikkamäkeläiset heti auringon noustua.

7.10  Sana-Arkku: Variksen pesimispuuhat
Opetellaan yhdessä kirjaimia. Mikähän kirjain tänään on vuorossa?

7.20  Kasper ja Liisa (S)
Perhepotretti. Kasper sotkee vahingossa kuvan, joka piti antaa äidille ja isälle hääpäivälahjaksi. Liisa lohduttaa häntä ja lupaa auttaa korjaamaan tilanteen. Onneksi hän keksiikin yhden hyvän idean.

7.33  Ika Oka (S)
Liian kuuma! On kuuma päivä. Paahtoleivät palavat, eikä Hauvakaan jaksa leikkiä kuumassa. Mistä Ika Oka löytäisi mukavan ja varjoisan paikan?

7.43  Neppajymykerho
Vilja askartelee pahvimukista käsilaukun Sennin ohjeen mukaan. Tehtävät osoitteessa yle.fi/pikkukakkonen

7.54  Muumilaakson tarinoita (S)
Osa 71/101: Luola. Muumipeikko ystävineen lähtee retkelle pyöreälle saarelle, jonne huhun mukaan on kätketty aarre. Nousuvesi yllättää retkeläiset ja kaatosade heidän noutoväkensä. Mutta ei niin pahaa, ettei hyvääkin.

8.17  Disney esittää: Ystäväni Tiikeri & Nalle Puh (S)
Tiikeri joutuu syrjään ja Supernuuskijat jaksavat odottaa. Tervetuloa mukaan Nalle Puhin ja hänen ystäviensä seikkailuihin.

8.40 – 8.50  Sirkustelua
Osa 11. Sorin Sirkuksen sirkuskouluryhmät, Seeprat ja Kamelit valmistautuvat Kevätsirkukseen. Tänään tasapainoillaan rolabolalla ja tutustutaan sirkustolppaan.

16.30  Galaxi
Tuomas vastaan eläinkunta osa 3. Tuomas kohtaa tähän mennessä haastavimman vastuksensa. Koululaisten oma ohjelma yle.fi/galaxi.

16.32  Roni Neutroni (7)
Mahtavat Hinkkalat. Roni parantaa Kerkon perheen allergiat ihmepillerillään. Pillerin teho on kuitenkin odottamaton. Biljoonan dollarin poika. Upporikas vintiö kadehtii Ronia ja päättää rökittää hänet.

17.00 – 18.00  Pikku Kakkonen
Katsellaan Eilan kanssa Tilda ja hänen ystävänsä, Raa Raa, leikkisä leijona, Puutarhan tonttu, Pikku Toni, laulu Siili Severistä sekä ensimmäinen osa sarjasta Matikkahirviöt.


TV Finland
Keskiviikko 29.5.2013

16.00 – 17.00  Pikku Kakkonen
Katsellaan Eilan kanssa Tilda ja hänen ystävänsä, Raa Raa, leikkisä leijona, Puutarhan tonttu, Pikku Toni, laulu Siili Severistä sekä ensimmäinen osa sarjasta Matikkahirviöt.


Nelonen
Keskiviikko 29.5.2013

7.00  Disneyn esikoulu: Mikki Hiiren kerhotalo (S)
Minnin mehiläistarina. Minnin ystävällä Pörri-mehiläisellä on pulma. Mikkipuistossa voimakas tuuli puhaltaa sen pois auringonkukasta ja se tarvitsee apua löytääkseen kotiin. Mutta Aku yrittää hätistää Pörrin tiehensä Iineksen piknikiltä, ja pelästynyt mehiläinen lentää pois. Nyt Mikin ystävineen täytyy löytää mehiläinen, jotta Aku voisi pyytää anteeksi pelästettyään sen. 2. tuotantokausi. (23')

7.25  Disney esittää: Stitch!
627:n paluu. Stitch saa vastaansa vaarallisen vanhan tutun. Amerikkalainen animaatiosarja. 2. tuotantokausi. (21')

7.50  Disney esittää: Aku ja kumppanit
Aku Ankka, Mikki Hiiri ja muut klassiset Disney-suosikit seikkailevat. Amerikkalainen animaatiosarja.

8.00 – 8.30  Transformers Rescue Bots
Autobotit Heatwave, Boulder, Blades ja Chase taistelevat yhdessä Burnsin perheen kanssa rohkeasti vihollisia ja onnettomuuksia vastaan. Suomeksi puhuttu animaatiosarja. 1. tuotantokausi.


Yle TV1
Torstai 30.5.2013

14.45 – 15.00  Bagatelli pomppalero (S)
Lyhytelokuva lasten loputtomasta mielikuvituksesta ja pienistä käsistä. KK + O Kiti Luostarinen ja Toni Edelmann. (U)


Yle TV2
Torstai 30.5.2013

6.50  PIKKU KAKKONEN
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen

6.51  Nimipäiväonnittelu: 30.5.
Onnea Pasi.

6.53  Bertin ja Ernien suuret seikkailut (S)
Klemmarilaiset. Bert ja Ernie kohtaavat matkallaan kansan, joka rakastaa klemmareita ihan kuin Bertkin.

6.59  Hertan maailma (S): Hertta mökkeilee
Fiksut muksut tietää, että mökki-ihminen on päästä varpaaseen niin iloinen. Tuotanto: Alpakkamedia Oy.

7.03  Tarinoita maailmalta: Heinänpaalauskone
Traktorin perässä on heinänpaalauskone.

7.09  Jessin kanssa (S)
Miten kuulostan peipposelta? Jessi-kissa ystävineen yrittää keksiä kysymykseen vastauksen.

7.20  Katinkontti Remix: Frendikäs kissa
Matikainen tajuaa olevansa poissa muodista. Löytyykö kaupasta Katille sopivaa syysvaatetta? yle.fi/katinkontti

7.35  Stella ja Sami (S)
Missä Tassunen on? Stella tekee taikatemppuja, eivätkä Sami ja Olli voi ollenkaan ymmärtää, miten Stellan temput onnistuvat. Saako Stella Tassusenkin katoamaan?

7.47  Pikku perunat (S)
Maalla. Animaatio laulavista perunoista.

7.53  Muumilaakson tarinoita (S)
Osa 72/101: Ihana lahja. Tiuhti ja Viuhti palaavat Muumilaaksoon mukanaan sangen erikoisia tuliaisia. Matkalla lahja tosin varastetaan heiltä, mutta onneksi syyllinen löytyy!

8.16  Disney esittää: Ystäväni Tiikeri & Nalle Puh (S)
Kani kaipaa hiljaisuutta ja Innokas Majava. Tervetuloa mukaan Nalle Puhin ja hänen ystäviensä seikkailuihin.

8.40 – 8.50  Sirkustelua
Osa 12. Kenraaliharjoituspäivä. Ilmassa on pientä jännitystä, kun Seeprojen ja Kameleiden taidot testataan Kevätsirkuksen kenraaliharjoituksessa.

16.30  Galaxi
Martta löytää itselleen sopivan lemmikin.

16.31  Tero hoitaa (7)
Tuskien taival.

16.39  Galaxi

16.41  Pikku Nikke (S)
Polkuauto. Pojat ovat leikkimässä Jorin luona. Hänellä on hieno, uusi polkuauto, jolla ei saa itsekään leikkiä. Nikke pyytää isäänsä rakentamaan samanlaisen, ja pian ajetaan kilpaa keskellä kaupunkia.

16.53  Galaxi

17.00 – 18.00  Pikku Kakkonen
Katsellaan Rikun ja Ramin kanssa Oiva-nallen oivallukset, Nelli ja Iiro, Vertailuruutu, Franklin ja ystävät, Luonto merensaaressa sekä Lauran tähti.


TV Finland
Torstai 30.5.2013

16.00 – 17.00  Pikku Kakkonen
Katsellaan Rikun ja Ramin kanssa Oiva-nallen oivallukset, Nelli ja Iiro, Vertailuruutu, Franklin ja ystävät, Luonto merensaaressa sekä Lauran tähti.


Nelonen
Torstai 30.5.2013

7.00  Disneyn esikoulu: Mikki Hiiren kerhotalo (S)
Hessun supertoive. Hessu tahtoo olla supersankari, jotta voisi auttaa ystäviään. 2. tuotantokausi. (23')

7.25  Disney esittää: Stitch!
Sankarimme Hamsterviel / Tähti on syttynyt. Mikä neuvoksi, kun Hamsterviel onnistuu hurmaamaan lähes koko saaren? Pleakley kiinnitetään suurelokuvan pääosaan, mutta se tarkoittaa myös sitä, että hänen on muutettava toiselle puolen galaksia. Amerikkalainen animaatiosarja. 2. tuotantokausi. (21')

7.50  Disney esittää: Aku ja kumppanit
Aku Ankka, Mikki Hiiri ja muut klassiset Disney-suosikit seikkailevat. Amerikkalainen animaatiosarja.

8.00 – 8.30  Transformers Rescue Bots
Autobotit Heatwave, Boulder, Blades ja Chase taistelevat yhdessä Burnsin perheen kanssa rohkeasti vihollisia ja onnettomuuksia vastaan. Suomeksi puhuttu animaatiosarja. 1. tuotantokausi.


Yle TV2
Perjantai 31.5.2013

6.50  PIKKU KAKKONEN
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen

6.51  Nimipäiväonnittelu: 31.5.
Onnea Helka ja Helga.

6.52  Possu Pallero (S)
Sateenvarjo. Possu Pallero on saanut uuden sateenvarjon, joka pitää hänet kuivana sateella.

7.04  Hertan maailma: Hertta ja yhden tytön orkesteri (S)
Hertta esittää biisin fiksuille muksuille. Animaatio: Alpakkamedia Oy.

7.08  Lulu kilpikonna (S)
Neliapiloita. Kylässä järjestetään kilpailu, jonka voittajaksi selviytyy eniten neliapiloita kerännyt. Palkintona on leija, jota kaverukset havittelevat niin kovasti, että neliapiloiden kerääminen on muuttua turhankin vakavaksi.

7.22  Lauri kilpa-auto (S): Peltsin perusteellinen korjaus
Peltsi yrittää kaikkensa ollakseen törmäilemättä kun kuuluisa autosuunnittelija saapuu vierailulle. Mutta hän tekeekin suunnittelijaan vaikutuksen asettaessaan itsensä vaaraan suojellakseen muita.

7.34  Nyt mennään!: Retki uimahalliin
Keväällä on hyvä harjoitella uimataitoa uimahallissa, rantakelejä odotellessa.

7.41  Hupsu pikku pupunen (S)
Päivä jona purjehdin pohjoisnavalle.

7.45  Pikku Kakkosen posti
Johanna esittelee lasten lähettämiä piirustuksia.

7.52  Muumilaakson tarinoita (S)
Osa 73/101: Satumainen smaragdi. Muumipeikko on nähnyt enneunen ja päättää lähteä Yksinäisten vuorten putouksille. Hän pääseekin perille, mutta joku on salaa seurannut heitä...

8.15  Disney esittää: Ystäväni Tiikeri & Nalle Puh (S)
Puhin hunajapaasto ja Nasu mutakylvyssä. Tervetuloa mukaan Nalle Puhin ja hänen ystäviensä seikkailuihin.

8.40 – 8.50  Sirkustelua
Osa 13. Suuri Kevätsirkus-esitys. Nyt nähdään mitä Kamelit ja Seeprat ovat kevään aikana oppineet. Olkaa hyvä ja nauttikaa esityksestä, toivottavat Sorin Sirkuksen sirkuskoululaiset.

16.30  Galaxi
Pika-aasivisa. Tänään perjantaina Galaxin juontajapojat ottavat toisistaan mittaa, lauantaina on tyttöjen vuoro. Miltä mahtaa näyttää Galaxin uhkea kuningasaasi?

16.32  Velhot, jätit ja susihukkaset (7)
Susi ja seitsemän kiliä. Englantilainen animaatiosarja.

16.45  Karvinen (7)
Painavaa asiaa. Avaruusolio Nimbus joutuu pitämään huoltotauon Maassa. Hän ei ole tottunut painovoimaan, joten hän tekee olonsa mukavammaksi kumoamalla painovoiman ympäristössään - Eskon talossa.

17.00 – 18.00  Pikku Kakkonen
Katsellaan Jaakon kanssa Tiketi Tok, Ketunleipää, Sammakko ja ystävät, Hyvän kierrättäjät sekä Postimies Paten erikoislähettipalvelu.


TV Finland
Perjantai 31.5.2013

16.00 – 17.00  Pikku Kakkonen
Katsellaan Jaakon kanssa Tiketi Tok, Ketunleipää, Sammakko ja ystävät, Hyvän kierrättäjät sekä Postimies Paten erikoislähettipalvelu.


Nelonen
Perjantai 31.5.2013

7.00  Disneyn esikoulu: Mikki Hiiren kerhotalo (S)
Mikin jättiyllätys. Tänään Mikillä on meille yllätys. Hän ilmoittaa, että jos ratkaisemme viisi arvoitusta, hän järjestää suuren yllätyksen. 2. tuotantokausi. (23')

7.25  Disney esittää: Stitch!
Tigerlily. SARJA JÄÄ TAUOLLE. Kun mummi lähtee matkoille, Yunaa hoitamaan saapuu Tigerlily-serkku - tyranni vailla vertaa. Amerikkalainen animaatiosarja. 2. tuotantokausi. (21')

7.50  Disney esittää: Aku ja kumppanit
Aku Ankka, Mikki Hiiri ja muut klassiset Disney-suosikit seikkailevat. Amerikkalainen animaatiosarja.

8.00 – 8.30  Transformers Rescue Bots
Autobotit Heatwave, Boulder, Blades ja Chase taistelevat yhdessä Burnsin perheen kanssa rohkeasti vihollisia ja onnettomuuksia vastaan. Suomeksi puhuttu animaatiosarja. 1. tuotantokausi.


Yle TV2
Lauantai 1.6.2013

7.45  Pikku Kakkonen
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen

7.46  Nimipäiväonnittelu: 1.6.
Onnea Teemu, Nikodemus.

7.48  Kaapo (S)
22/40. Kaapo voittaa nauhan. Kaaposta tulee vahvempi. Kaapo haluaa olla aikuinen. Kaapo ajaa polkupyörällä.

8.12  Pikku Kakkosen posti
Johanna esittelee lasten lähettämiä piirustuksia.

8.18  Anniina Ballerina (S)
22/40. Anniina lemmikkivahtina. Anniina ja soittorasia.

8.47  Babar ja Badun seikkailut (S)
Pukarileiri. Merirosvot vaanivat Krokojen aarretta. Badu ja Piikki hyväksytään Pukarileirille oppimaan krokojen salaisia taistelutaitoja.

9.00  Galaxi
Alex, Tuomas ja Robert haastavat Galaxin tytöt tietovisailuun. Kun visailun nimi on "Ällöä luvassa!", mitä voikaan todella olla luvassa? Koululaisten oma ohjelma yle.fi/galaxi

9.01  Mimosan kummitustarinat: Kauhutarinoita (S)
Pelottaako? Kaikkia joskus. Outojen, kummastuttavien ja pelottavienkin äänien ja ilmiöiden takana onkin ihan luonnoliset arkielämään liittyvät syyt. Lopulta helpottaa ja hymyilyttää.

9.05  Kesäleiri (7)
Varokaa tuulenpuuskia.

9.20  Late lammas (S)
Ilmojen halki. Laten uusissa seikkailuissa tavataan taas Vuhku, Lampolan luupäät, Porsastelevat porsaat, Maajussi ja hänen uusi kissansa Katinkurpale. T: Aardman/BBC ja mm. YLE.

9.29 – 10.00  Galaxin mestari: Koulujen Taisto
Finaali. Maan liikunnallisimmat koulut ratkaisevat paremmuutensa, ja joku kruunataan Taistomestariksi 2013. Mukana Taisto-tsempparit Eva Wahlström, Elastinen ja Tuuli Petäjä-Siren.


TV Finland
Lauantai 1.6.2013

7.08  Kaapo (S)
22/40. Kaapo voittaa nauhan. Kaaposta tulee vahvempi. Kaapo haluaa olla aikuinen. Kaapo ajaa polkupyörällä.

7.32  Pikku Kakkosen posti
Johanna esittelee lasten lähettämiä piirustuksia.

7.38  Anniina Ballerina (S)
22/40. Anniina lemmikkivahtina. Anniina ja soittorasia.

8.03  Babar ja Badun seikkailut (S)
Pukarileiri. Merirosvot vaanivat Krokojen aarretta. Badu ja Piikki hyväksytään Pukarileirille oppimaan krokojen salaisia taistelutaitoja.

8.15  Kesäleiri (7)
Varokaa tuulenpuuskia.

8.28 – 9.00  Galaxin mestari: Koulujen Taisto
Finaali. Maan liikunnallisimmat koulut ratkaisevat paremmuutensa, ja joku kruunataan Taistomestariksi 2013. Mukana Taisto-tsempparit Eva Wahlström, Elastinen ja Tuuli Petäjä-Siren.


MTV3
Lauantai 1.6.2013

8.00  Smurffit (S)
Tässä tulevat jälleen kaikki salaperäisen metsän pikku smurffit, joita ilkeä Velho Rontti-kissansa kanssa yrittää pyydystää.

8.25  Ystävien kylä (S)
Ystävien kylä on paikka, jossa ihmiset ja eläimet asustavat sopuisasti pitäen huolta toisistaan. Suomeksi puhuttu animaatio.

8.40  Tom & Jerry Kids Show (S)
Zorrito; Syvä uni; Vaikea nieltävä. Zorrito-hiiri vapauttaa kylän painajaisista. - Neiti Vautsi paljastaa kamalan valokuvan salaisuuden. - Pääskysestä voi olla paljon vaivaa.

9.05  Winx-klubi (S)
Auringonpimennys. Stellan pitää eheyttää Valon pilari pelastaakseen isänsä. Sillä välin Layla taistelee mutanteiksi muuttuneita perheenjäseniään vastaan.

9.35  PopPixie (S)
Amoren rakkausjuoma. Otis yrittää tehdä rakkausjuomaa, mutta taikojen teko ilman reseptiä on vaarallista ja sillä voi olla vakavia seurauksia.

9.55 – 10.20  Pokémon (7)
Pokémon/Kauhujen Museo!. Ashin suurin haave on tulla maailman mahtavimmaksi Pokémon-mestariksi. Pokémonit ovat salaisia voimia ja taitoja omaavia örkkejä, jotka elävät sulassa sovussa ihmisten kanssa. Suomeksi puhuttu japanilainen piirrossarja.


seuraavat 7 päivää