Osa 1/8. Pitkä talvi on päättynyt, ja Frankilla on jälleen monia uusia hankkeita vireillä. Yrttimaalla on jo pikku Johankin apuna. Nyt on aika suunnitella uutta kasvihuonetta.
Osa 2/8. Frank on saanut hankituksi lasit kasvihuoneeseensa. Ne pitäisi vain saada ehjinä työmaalle. Ja kun naapuri kaataa pari poppelia, Frank pohtii miten puuainesta voisi hyödyntää.
Osa 3/8. Kilin syntyminen on yksi varmimmista kevään merkeistä. Frank käy niittämässä järviruokoa läheiseltä suoniityltä ja istuttaa härkäpavut. Kasvihuoneen rakennustöiden aloittamisella on jo kiire.
Osa 4/8. Frank on päättänyt kokeilla tänä vuonna myös mehiläistenhoitoa, ja hän tietääkin jo yhtä jos toista mehiläispesistä. Kaksi uutta kiliä syntyy, ja kasvihuone alkaa jo hahmottua.
Osa 5/8. Frank on saanut käsiinsä tosi vanhan laitteen, jolla ennen vanhaan puhdistettiin viljelyskasvien rivit. Terien kunnostamiseen tarvitaan nyt sepän apua. Öölanninvehnän kylvöaika alkaa olla käsillä.
Osa 6/8. Frankin uusi laite saa nyt näyttää mihin se kelpaa, mutta ensiksi sitä pitää hieman ehostaa. Frank ja Claude varttavat yhdessä omenapuita. Työtä riittää, sillä seuraavaksi suunnataan juurikkaiden kylvöön.
Osa 7/8. Frank saa pihalleen tepastelemaan pari vastakuoriutunutta ankanpoikasta hanhenpoikasten joukkoon. Siiderinpullotuksen jälkeen on aika palata kasvihuonetyömaalle. Ja uusi lippis päässä.
Osa 8/8. Frank rakentaa porsaille suojaa, ja koko perhe ihastelee pieniä kananpoikasia ja juuri puhjenneita ruusunkukkia. Yksi hanhenpoikanen aiheuttaa Frankille mieliharmia.
Tästä sarjasta on tiedossa yhteensä 8 jaksoa, sisältäen kaikki jo esitetyt jaksot, sekä seuraavan 5 viikon aikana tulevat jaksot