1/8. Viisi ruotsalaista pyörätuoliin päätynyttä nuorukaista on perustanut rugbyjoukkueen. Elämänuskoa ei kaveruksilta puutu, kesän jälkeen kokoonnutaan yhteen pohtimaan tulevaa kautta.
2/8. Joukkueella on motivaatio-ongelmia. Jocke lähtee katsomaan paikkaa, missä hän yhdeksän vuotta sitten loukkasi niskansa. Mitä poikien tyttöystävät kertovat elämästään ja seurustelustaan?
3/8. Stefan panee tuulemaan ja alkaa hankkia joukkueelle sponsoreita. Rogerin isä katuu, hänen ei olisi koskaan pitänyt viedä poikaansa moottoriurheilun pariin. "Norrland" vie Martinan tapaamaan kotiväkeään.
4/8. Joukkue ei saa harjoituksissa oikeaa henkeä päälle, ja Roger alkaa syytellä muita. "Norrland" vie Martinan omalle onnettomuuspaikalleen. Stefan lähtee melomaan, ja pyörätuoli pakataan kajakkiin.
5/8. Stefan saa apua kavereilta maailman pisimmän sohvan siirtämiseksi. Kaupunginarkkitehdit saavat ajaa suunnittelemassaan kaupungissa "Norrlandin" pyörätuolilla. Miten käy Göteborgin harjoitusleirin?
6/8. Glenn, Jocke ja "Norrland" kertovat, kuinka seksi toimii, kun on halvaantunut. Entä kuinka Stefan päätyi pyörätuoliin? Joukkue saa uuden jäsenen - joko onni kääntyy?
7/8. Sarjapelit pyörähtävät viimein käyntiin, ja joukkueella on avausvastustajana Göteborg Lions. Glenn käy ensi kertaa katsomassa mutkaa, jossa hän ajoi puuhun viisi vuotta aiemmin.
8/8. Miltä kaverusten tulevaisuus näyttää? Jocke uskoo, että hänen pojastaan tulee aivan isänsä kaltainen. Glenn ja Tessa suunnittelevat perheen perustamista. Peli kovenee, nyt on vastassa mestarijoukkue Malmö Griffins.
Tästä sarjasta on tiedossa yhteensä 8 jaksoa, sisältäen kaikki jo esitetyt jaksot, sekä seuraavan 5 viikon aikana tulevat jaksot