1/6: Sohvaperunasta maratoonariksi. Lähes 4 000 vapaaehtoisesta valittiin kuusi, joiden harjoittelua ensimmäiselle maratonille seurataan vuosi. Millainen haaste valmentajilla on edessään?
2/6: Harjoittelu alkaa. Kuntotestit paljastavat totuuden valmennettavien lähtötasosta. Saavatko kaikki juoksuluvan? Millaisin ohjelmin lähdetään tähtäämään sohvan pohjalta maratonille?
3/6: Tulevien maratoonareiden ruokapäiväkirjat asiantuntijan tarkastelussa. Juoksumatto kertoo ensimmäisten harjoitusviikkojen tulokset. Talven lähestyminen tuo uusia haasteita.
4/6: Harjoittelua hankien keskellä. Kunto nousee, mutta joidenkin tulevien maratoonareiden painon olisi syytä laskea. Jalat ovat kovilla ja juoksuhimo alkaa oireilla.
5/6: Juoksijoilla on edessään ensimmäinen tosipaikka Forssan puolimaratonilla. Mutta yllättäviä käänteitä tapahtuu jo ennen lähtöä.
6/6: Venetsian maraton. Vuoden harjoittelun tulokset punnitaan Italiassa 42,195 kilometrin juoksussa. Kuinka moni on lähtöviivalla? Ketkä saapuvat maaliin?
Tästä sarjasta on tiedossa yhteensä 6 jaksoa, sisältäen kaikki jo esitetyt jaksot, sekä seuraavan 5 viikon aikana tulevat jaksot