Osa 1/10. Anne Hjernöen ja Jörgen Skouboen puutarhassa kylvetään siemeniä maahan. Jörgenin tavoitteena on kasvattaa Tanskan suurin kurpitsa. Anne tekee risottoa speltistä.
Osa 2/10. Anne käyttää ruokaan tuhdisti chiliä, ja Jörgen viimeistelee ulkokeittiön kaappeja.
Osa 3/10. Puutarhassa vietetään itämaista päivää. Anne valmistaa turskasta sushia, ja bonsai-ekspertti kertoo, miten puita oikeaoppisesti typistetään.
Osa 4/10. Puutarhassa tehdään perinteistä pitsaa, ja sitä varten Jörgen rakentaa kiviuunin. Anne saa neuvoja oikeiden pitsajauhojen valintaan kylään poikenneelta jauhoasiantuntijalta.
Osa 5/10. Puutarhassa vietetään tänään merellistä iltapäivää. Jörgen koettaa erottaa keittämällä suolaa merivedestä, ja Anne tekee herkkuja mustekalasta.
Osa 6/10. Puutarhassa tehdään rosvopaistia. Jörgen saa avukseen vieraan, jolle maakuopassa kypsennetty lammas on perin tuttua. Anne valmistaa friteerattuja banaaneja ja mangosalaattia.
Puutarhassa tarjotaan kotitekoisia makkaroita, rémouladekastiketta ja ketsuppia. Jörgen on nikkaroinut varta vasten pöydän ja päivänvarjon.
Puutarhassa tuntuu vahva savun haju, sillä Anne ja Jörgen savustavat perunoita ja haahkan rintaa. Savu maustaa myös mantelit ja meriharjuksen.
Osa 9/10. Onko Jörgenillä kaikkien muiden taitojen lisäksi myös oluenteko hanskassa? Tummaa olutta löytyy ainakin Annen vasikanhäntäreseptistä. Jälkiruoaksi balsamicomansikoita.
Osa 10/10. Tänään tutustutaan Annen opastuksella tapasten tekoon ja sillä aikaa kun pieniä herkkuruokia tehdään, kerii Jörgen ulkosuihkun alas ja puuhailee kurpitsoidensa kanssa.
Tästä sarjasta on tiedossa yhteensä 10 jaksoa, sisältäen kaikki jo esitetyt jaksot, sekä seuraavan 5 viikon aikana tulevat jaksot