Pyhäniemen kartano ja puutarha ovat todisteita siitä, kuinka raha ja voimakas tahto ovat aikoinaan tuoneet Suomeen vaikutteita eurooppalaisesta puutarhakulttuurista.
Söndermarkenin historiallinen puutarha saa kokea suuria muutoksia yhden ainoan kesän aikana. Kolmen kuukauden ajan ihmiset ja koneet tekevät töitä antaakseen monta sataa vuotta vanhalle puutarhalle modernimman ilmeen.
Moni kaunis kartanopuutarha on päässyt rappeutumaan sadan viime vuoden aikana. Smålandissa sijaitsevan Husebyn historiaa jäljitettiin ullakolta löytyneiden siemenluetteloiden, kirjeiden ja laskujen perusteella.
Eksoottisista suomalaisista hedelmätarhoista kuulee harvoin puhuttavan. Mustion linnan puutarhassa viljeltiin kuitenkin appelsiinia ja persikkaa jo yli sata vuotta sitten.
Ensimmäiset puut istutettiin Glorupin kartanopuutarhaan 300 vuotta sitten. Aika on kuluttanut erästä Tanskan hienoimmista puutarhoista ja nyt on tullut aika uusien suunnitelmien tekemiseen, historiaa kunnioittaen.
Drottningholmin linna ja sitä ympäröivä laaja puisto, ranskalainen barokkipuutarha ja englantilainen maisemapuutarha, kiinnostavat vuosittain 600 000 kävijää.
Tästä sarjasta on tiedossa yhteensä 6 jaksoa, sisältäen kaikki jo esitetyt jaksot, sekä seuraavan 5 viikon aikana tulevat jaksot