Osa 1/7. Sarjassa tarkastellaan Ruotsia viime vuosikymmeninä kuohuttaneita tapahtumia ja tarkastellaan niiden seurausvaikutuksia. Syyskuussa 1978 poliisi lopetti Tukholmassa kovin ottein nuorten talonvaltauksen.
Osa 2/7. Vuonna 1993 Sanjin Konakovic pääsi yhdessä äitinsä ja pikkuveljensä kanssa pakoon Bosnian sotaa ruotsalaiseen pakolaiskeskukseen. Kuinka he saivat elämänsä alkuun uudessa kotimaassaan?
Osa 3/7. Katja, David ja Mahan olivat nuoria lupauksia, jotka mielivät taiteilijoiksi. Tuliko haaveista totta? Micke Leijnegard keskustelee kolmikon kanssa unelmista ja todellisuudesta.
Osa 4/7. Vuonna 1973 suljettiin Vänernin itärannalla Hällekisissä sementtitehdas, joka oli käytännöllisesti katsoen ollut alueen ainoa työllistäjä. 300 työntekijää irtisanottiin, miten heidän kävi?
Osa 5/7. Vuonna 1968 nuoriso kapinoi ympäri maailmaa, ja mellakoita oli Ruotsissakin. Uutisotsikoihin nousi skoonelainen talonpoika, joka kynti jalkapallokentän. Tapaamme myös "Vuollerimin tuulispään".
Osa 6/7. Melodifestivalen on Ruotsin television huippusuosittu lauluohjelma, jonka voittaja pääsee euroviisuihin. Millaisia tähtiä laulukilpailu on vuosien varrella synnyttänyt?
Osa 7/7. Parikymmentä vuotta sitten järjestettiin purjehdusretki, joka herätti joukkoviestimissä paljon paheksuntaa. Tuliko yhteiskunnan kustantaa nuorten rikollisten lomailu?
Tästä sarjasta on tiedossa yhteensä 7 jaksoa, sisältäen kaikki jo esitetyt jaksot, sekä seuraavan 5 viikon aikana tulevat jaksot