Osa 1/10. Millaisiin urotekoihin eläinlääkärit yltävät Helsingborgin ja Göteborgin eläinsairaaloissa sekä Kolmårdenin eläinpuistossa? Klara Zimmergren tutustuu Ivanhoe-hirveen ja tiikeri Kiroviin. buu.yle.fi/storabarn
Osa 2/10. Naimo-gorilla on tiineenä ja eläintenhoitajien on pidettävä sitä silmällä. Papukaija Freddie on vahingoittanut siipisulkiaan ja ne joudutaan poistamaan. Entä mihin mittoihin yltää maailman pisin käärme? buu.yle.fi/storabarn
Osa 3/10. Tänään käydään katsomassa sudenpentuja. Ilvesnaaras käy ultraäänitutkimuksessa, ja hoitajat toivovat, että se olisi jo kantava. Miksi davidinhirven sikiö kuolee kohtuun?
Osa 4/10. Delfiininpoikanen Sting joutuu röntgenkuvaukseen ja hevonen on myös hoidon tarpeessa juostuaan päin aitaa. Akita-koiralla on paha syyhy ja vasta syntynyt laamanvarsa on leikattava kiireesti. buu.yle.fi/storabarn
Osa 5/10. Pussy-kissan jalka on jäänyt kiinni ansaan, mutta Rebus-seepralla ei sentään hengenhätää ole. Nikola-kamelin jalka on kuitenkin tarkempien tutkimusten tarpeessa. Entä mikä vaivaa kaurista?
Osa 6/10. Puoliverinen Yamarino on saanut ähkyn ja Roland-kaniinilla on virtsausongelmia. Kilpikonna Erik on saanut haavan kilpensä alle, mikä neuvoksi? Anton-koira tulee luovuttamaan verta. buu.yle.fi/storabarn
Osa 7/10. Kissalla on paha yskä, ja karvaa lähtee kauttaaltaan. Lammas on saanut vatsaansa vamman karjun torahampaasta. Mäyräkoira on alkanut lirautella sisälle. buu.yle.fi/storabarn
Osa 8/10. Taas on röntgenkuvausten aika ja potilaana on kilpikonna Willy. Susi on saanut munuaisvaivoja. Kuinka petolintuja opetetaan saalistamaan ja onko sarvikuono viimeinkin kantavana? Osa 9 lähetetään 18.8. buu.yle.fi/storabarn
Osa 9/10. Varsa Fölis on äkisti alkanut voimaan huonosti, mikä sitä mahtaa vaivata? Papukaijalla on hengitysvaikeuksia ja Assar-koiran välilevy on luiskahtanut paikaltaan. Aasin paha kasvain vaatii leikkauksen. buu.yle.fi/storabarn
Osa 10/10. Kun boakäärme Jens näyttää kärsivän pahasta ummetuksesta, antavat tarkemmat tutkimukset käärmeen tilasta yllättävän tuloksen. Mikä auttaisi islanninhevosen yskään ja kuinka sudenpennut nyt voivat? buu.yle.fi/storabarn
Tästä sarjasta on tiedossa yhteensä 10 jaksoa, sisältäen kaikki jo esitetyt jaksot, sekä seuraavan 5 viikon aikana tulevat jaksot