Vanha puu. Anniina on päättäväinen balettia rakastava hiirityttönen, jonka perheeseen kuuluvat äiti, isä, pikkusisko ja isovanhemmat.
Sarja: Yhteensä 36 jaksoa tiedossa
Liikuntapäivä. Koulussa vietetään liikuntapäivää, mutta jostain syystä Paavali ei ole siitä innoissaan.
Sarja: Yhteensä 12 jaksoa tiedossa
Rouva Norsulan suuri ilta. Koululla järjestetään tanssiaiset. Rouva Norsula käy kampaajalla ja ostaa uudet korvakorut. Mutta lapset sotkevat leikkiessään äidin juhlapuvun ja koettavat korjata asian.
Sarja: Yhteensä 25 jaksoa tiedossa
Tikan unohtunut pulma ja Emmin kadonnut ystävä. Nalle Puh ja ystävät seikkailevat jälleen.
Sarja: Yhteensä 29 jaksoa tiedossa
Epäilyjä. Draamasarja lentävän lääkäripalvelun työntekijöiden värikkäästä elämästä Australian maaseudulla.
Sarja: Yhteensä 74 jaksoa tiedossa
Meren antimia. Barneyn valasristeily ei suju suunnitelmien mukaan, mutta Lochdubh'n vesiltä löytyy monenlaista mielenkiintoista. Agnes saa kokea yllätyksen.
Sarja: Yhteensä 20 jaksoa tiedossa
Kuolema yliopistossa. Yliopiston tutkija murhataan, ja epäilykset kohdistuvat tutkijan työtoveriin, joka vakuuttaa syyttömyyttään. Isä Matteolle selviää, ettei tiedekunnassa ole kaikki kunnossa.
Sarja: Yhteensä 48 jaksoa tiedossa
Olosuhteiden vanki. Helen hoitaa vakavasta astmasta kärsivää potilastaan ja ihmettelee miksi nainen ei suostu ottamaan sairaslomaa? Jännitys on korkealla, sillä kirkon kykyjenetsintäjuhlat ovat vihdoin käsillä.
Sarja: Yhteensä 57 jaksoa tiedossa
(Suomi 1940, 73') O: Valentin Vaala. N: Irma Seikkula, Olavi Reimas, Sylvi Palo, Pentti Pihlaja. Lauri Haarlan samannimisen romaaniin perustuva melodraama, jossa on kaikkea: rakkautta, intohimoa ja sukukirous.
Reissu. Thomasin ja Claudian romanttinen reissu ei suju aivan suunnitelmien mukaan. Edina kertoo vihdoin Paulille totuuden.
Sarja: Yhteensä 39 jaksoa tiedossa
Isobel räväyttää. Lottohuuma valtaa Lochdubh'n. Isobelin kunnianhimo herää, ja hän metsästää mehukasta juttua edistääkseen uraansa.
Sarja: Yhteensä 20 jaksoa tiedossa
Susien salaisuudet. Keksijävaari antaa lastenlapsilleen tehtäväksi selvittää, miten lauman johtajan erottaa muista susista. Taikaplaneetta vie heidät Italiaan, missä he tutustuvat Tinoon.
Ollako vai eikö olla? Kuka on luuseri ja kuka valittaja? Lauran pään täyttää tulevien tupareiden järjestäminen, eikä Laura oikein tajua koulutyön vaatimuksia. yle.fi/laura
Osa 187. Kaikki pelissä (La poderosa o el chico de la moto). Antonio päättää kampanjoida naapurustossa ennen vaalipäivää, mutta kaikki eivät pidä hänen tyylistään. Carlos tekee töitä saadakseen rahaa moottoripyörään.
Sarja: Yhteensä 6 jaksoa tiedossa
Sodan lapset. Rose ja tohtori siirtyvät sodanaikaiseen Lontooseen, jossa kohdataan mystinen lapsi ja kummallinen metallisylinteri, sekä upea könsikäs, joka saa Rosen pään pyörälle.
14-vuotiaan tytön kirjoittama tarina kertoo sateenkaariperheen tytöstä heräävän murrosiän keskellä. Alunperin avoimeksi jäänyt tarina on nyt täydentynyt kolmella koululaisten kirjoittamalla lopulla. yle.fi/avointarina
Sarja: Yhteensä 10 jaksoa tiedossa
Tähtiin kirjoitettu. Francesin ja Zachin on vaikea keskittyä työntekoon. Sophie miettii menneitä syntejään. Bec arastelee kertoa päätöksestään ystävilleen.
2/2. Tie kirjallisuuden suurmieheksi on pitkä ja kivinen, ja Augustin usko itseensä käy lähellä pohjaa. Häntä kannattelee kielletty suhde aatelisrouva Siri von Esseniin sekä ystävyys taiteilija Olle Montanuksen kanssa.
Sarja: Yhteensä 2 jaksoa tiedossa
8/12: Pump pump. Raija huolestuu suomalaisen aseteollisuuden osallisuudesta rotusorron ja terrorismin tukemiseen. Samaan aikaan Keijo saa tuntea julkisuuden kirot, kun Hymy-lehti esittää hänestä väitteitä.
Sarja: Yhteensä 12 jaksoa tiedossa
Rauhaton henki. Bill ja Alcide pelkäävät, että Sookie kuolee vammoihinsa. Arlene ja Terry yrittävät saada Mikeyn takaisin. Antonia suunnittelee uutta iskua, ja Tommy muuttuu jälleen Samiksi. T: HBO.
Käymme tutustumassa amerikkalaiseen rikollisuuteen, vierailemme Yhdysvaltain presidentin ja Britannian pääministerin neuvotteluissa sekä tapaamme sukupuolensa kieltävän Emily Howardin. 4/6. T: HBO.
Sarja: Yhteensä 6 jaksoa tiedossa
Laiva, ohoi! Laten kaveri ja lampolan kuopus viskaa tutin naulaan, nappaa nallen kainaloon ja lähtee päiväkotiin. Nokkela poika oppii joka päivä jotain uutta. T: Aardman Animations.
Sarja: Yhteensä 20 jaksoa tiedossa
Koko perheen sketsisarja. Mitä jos lapset saisivat päättää miten asiat menevät? Mieti sitä - ja ota banaani!
Sarja: Yhteensä 13 jaksoa tiedossa
Täydellinen serkku. Kotkapoika Ernon serkku Jeremi saapuu vierailulle, ja kovis joutuu koetukselle.
Sarja: Yhteensä 23 jaksoa tiedossa
Majavan makuasiat ja Liiankin avulias Tiikeri. Nalle Puh ja ystävät seikkailevat jälleen.
Sarja: Yhteensä 29 jaksoa tiedossa
Susien salaisuudet. Keksijävaari antaa lastenlapsilleen tehtäväksi selvittää, miten lauman johtajan erottaa muista susista. Taikaplaneetta vie heidät Italiaan, missä he tutustuvat Tinoon.
Sarja: Yhteensä 50 jaksoa tiedossa
Mick ja Julia. Draamasarja lentävän lääkäripalvelun työntekijöiden värikkäästä elämästä Australian maaseudulla.
Sarja: Yhteensä 74 jaksoa tiedossa
Isobel räväyttää. Lottohuuma valtaa Lochdubh'n. Isobelin kunnianhimo herää, ja hän metsästää mehukasta juttua edistääkseen uraansa.
Sarja: Yhteensä 20 jaksoa tiedossa
Isän jalanjäljissä. Kaksi aseistettua miestä kaappaa varakkaan liikemiehen. Onko joku miehen lähipiiristä mukana sieppauksessa? Isä Matteon apua tarvitaan jutun selvittämisessä.
Sarja: Yhteensä 48 jaksoa tiedossa
Oman tien kulkija. Marc joutuu sotkeutumaan naapurusten väliseen kinaan, kumpi naapureista on oikeassa? Kate on kauhuissaan hänen ja isä Davidin suhteen syvyydestä. Marc paljastaa Helenille tulevaisuudensuunnitelmansa.
Sarja: Yhteensä 57 jaksoa tiedossa
(Suomi 1940, 94'). O: Ilmari Unho. N: Lea Joutseno, Uuno Laakso, Reino Valkama. A. V. Multian romaaniin perustuva farssi kertausharjoituksiin joutuvista miehistä, jotka hoitavat niin kauppa- kuin lemmenasioita. Mv.
Suunnitelmia. Thomas ja Claudia sovittavat yhä toiveitaan yhteen. Georg yrittää tuhota Jakob Resslerin. Paul lähtee nuolemaan haavojaan Wieniin, ja kotimatka saa järkyttävän lopun.
Sarja: Yhteensä 39 jaksoa tiedossa
Radio Lochdubh. Laittoman radioaseman kirjaohjelma saa lähes koko kylän uppoutumaan kirjojen maailmaan. Hamish kokee suuren järkytyksen.
Sarja: Yhteensä 20 jaksoa tiedossa
Kana Kot. Englantilainen animaatiosarja.
Sarja: Yhteensä 19 jaksoa tiedossa
Maalla. No mutta, sehän on Karvinen. Laiska ja lihava, raivostuttava ja rakastettava kissamme tulee jälleen elämänfilosofioineen.
Sarja: Yhteensä 52 jaksoa tiedossa
Varastetut suudelmat. Marcel pyrkii syrjäyttämään Edmondin Villeneuven vastarintaliikkeen johdosta. Saksan joukot lähestyvät uhkaavasti etelästä, ja Jean apulaisineen jäljittää gaullisteja. 33/36
Sarja: Yhteensä 12 jaksoa tiedossa
Tanssiva tohtori. Mystisen lapsen levittämä sairaus niittää ihmishenkiä Lontoossa. Rose ja tohtori joutuvat kiipeliin mutta saavat hädän hetkellä apua odottamattomalta taholta.
Sarja: Yhteensä 13 jaksoa tiedossa
(Margaret - The End of a Political Era) Marraskuussa 1990 syntyi poliittinen syöksykierre, joka murensi rautarouvan vallan vain muutamassa päivässä. Mitä Thatcher itse koki kun omat koirat purivat? T: BBC
Osa 4/10. Alex ja Fredde yrittävät päihittää toisensa kulinaarisessa kilvassa. Kaikki alkaa siitä, kun Alex saa päähänsä, ettei hänen päivällisensä vastannut Fredden odotuksia. Ruotsalaisen draamakomedian 1. kausi .
Sarja: Yhteensä 10 jaksoa tiedossa
Osa 7/8. Kun naisystävä lähtee työmatkalle, Frank joutuu lapsenvahdiksi, ja Arnen pahoinpitelijöiden jäljittäminen vaikeutuu. Nimismies kovistelee amerikkalaisvieraita. Norjan televisio.
Sarja: Yhteensä 8 jaksoa tiedossa
Tuttavallista keskustelua elokuvaohjaajien kesken. Johan Karrento, Claes Olsson ja Sebastian Barner-Rasmussen kertovat uusista lyhytelokuvistaan Liv, Karhu ja Variationen (Muutos). Perfiktion 2011.
Luppakorva seikkailee taas. Puolalainen nukkeanimaatio.
Sarja: Yhteensä 30 jaksoa tiedossa
Kuukunametsässä. Antero pyytää Ariolin perheensä mukaan sienimetsälle. Anteron isä Arsi tietää hyvän sienipaikan, josta koko porukka etsii innokkaasti metsän herkkuja.
Sarja: Yhteensä 69 jaksoa tiedossa
Roope ja kadonneet tähdet. Tule mukaan Roope-karhun ja hänen ystäviensä mielikuvituksellisiin seikkailuihin!
Sarja: Yhteensä 48 jaksoa tiedossa
Leija lennättää Sinisen lehmän maailman ympäri.
Sarja: Yhteensä 14 jaksoa tiedossa
Lapsenvahdit. Kun hirviötyttö Mollin vanhemmat lähtevät viettämään iltaa, sedät Alfredo ja Santiago on kutsuttu lapsenvahdeiksi. He eivät vain yhtään tiedä, mitä lapsenvahti tekee.
Sarja: Yhteensä 9 jaksoa tiedossa
Animaatio pienen pingviinin seikkailuista.
Sarja: Yhteensä 26 jaksoa tiedossa
Emmi kasvivahtina ja Puhin satakieli. Nalle Puh ja ystävät seikkailevat jälleen.
Sarja: Yhteensä 29 jaksoa tiedossa
Vaarallinen viherkasvi. Pekka tuo kotiin viherkasvin, joka saa Henrin mielikuvituksen laukkaamaan.
Sarja: Yhteensä 17 jaksoa tiedossa
Sopimus. Draamasarja lentävän lääkäripalvelun työntekijöiden värikkäästä elämästä Australian maaseudulla.
Sarja: Yhteensä 74 jaksoa tiedossa
Radio Lochdubh. Laittoman radioaseman kirjaohjelma saa lähes koko kylän uppoutumaan kirjojen maailmaan. Hamish kokee suuren järkytyksen.
Sarja: Yhteensä 20 jaksoa tiedossa
Neulanjällkiä iholla. Huumekuolemien aalto järkyttää Isä Matteon rauhallista maalaiskaupunkia.
Sarja: Yhteensä 48 jaksoa tiedossa
Purema. Kate taistelee vastaan yhä voimistuvia tunteitaan isä Davidia kohtaan, kenelle hän voisi uskoutua? Faith ja Carolina piikittelevät edelleen toisiaan. Helen hoitaa potilasta, jolle on ehkä tehty väärä diagnoosi...
Sarja: Yhteensä 57 jaksoa tiedossa
1/8. Kylkiäinen. Mä katon vielä pari päivää, että käykse mihinkään, onks sillä käyttötarkoitusta. R: Minna Kivelä, Annu Valonen, Maria Sid, Lotta Lindroos, Kaisa Mattila, Jarkko Tiainen, Lari Halme. (U).
Sarja: Yhteensä 7 jaksoa tiedossa
(Suomi 1935, 77') O: Valentin Vaala. N: Ansa Ikonen, Tauno Palo. Romanttinen komedia, joka oli kotimaisen elokuvan rakastetuimman parin, Ansa Ikosen ja Tauno Palon, ensimmäinen yhteinen elokuva.
Kriisi. Claudia on koomassa auto-onnettomuuden jäljiltä. Paul tuntee olevansa syyllinen äitinsä tilaan, ja myös Edina kamppailee omantunnontuskissa.
Sarja: Yhteensä 39 jaksoa tiedossa
Kukaan meistä ei ole saari. Surun murtama Hamish purjehtii autiolle saarelle. Hänen sijaisensa yllättyy Lochdubh'n rikollisuuden määrästä.
Sarja: Yhteensä 20 jaksoa tiedossa
13-vuotiaan tytön kirjoittamassa tarinassa tarkkailijatyttö analysoi tyttöjen välistä vallan käyttöä koulussa. Ratkaisua vaille jääneeseen tarinaan koululaiset ovat kirjoittaneet 3 erilaista loppua. yle.fi/avointarina
Sarja: Yhteensä 10 jaksoa tiedossa
Vaatiihan se pientä laittoa. Rogerin isä tekee kuolemaa ja Val kutsuu pitkämatkalaisia sukulaisia yökylään. Sitä ennen täyteen ahdettu vierashuone pitää saattaa asuttavaan kuntoon. 4/6
Sarja: Yhteensä 6 jaksoa tiedossa
Nousukkaiden kaupunki. Cardiffiin kohoava uljas ydinvoimala saa tohtorin hälytyskellot soimaan. Pian käy ilmi, että pahat aavistukset osuivat oikeaan.
Sarja: Yhteensä 13 jaksoa tiedossa
Osa 19/20. Yksityisyyden raja. Lauran tila huononee, ja Birgitten on vaikea pitää mediaa loitolla. Suhde Kasperiin aiheuttaa Katrinelle harmia työpaikalla. 2. tuotantokausi. Tanskan televisio.
Sarja: Yhteensä 20 jaksoa tiedossa
Osa 3/12: "Ne on harvassa ne ihmiset, jotka lähtee pyyteettömästi yhteisön asioita taistelemaan." O: Veikko Aaltonen. K: Johanna Hartikainen. T: Production House Oy. (U).
Sarja: Yhteensä 8 jaksoa tiedossa
(Gomorra/Italia 2008) Roberto Savianon kirjaan perustuva rankka elokuva Napolin mafiasta on valittu vuoden 2008 parhaaksi eurooppalaiseksi elokuvaksi. O: Matteo Garrone.
Kolmella mantereella liikkuva vakoilutrilleri käy yhä mutkikkaammaksi. Kuka on hyvän, kuka pahan puolella, ja ketkä joutuvat kärsimään eniten? Onko kukaan huumejutun epäillyistä oikeasti sitä miltä näyttää? 2/2.
Sarja: Yhteensä 2 jaksoa tiedossa
Romantiikan kieli. Kate elää haasteellista aikaa rakkauselämässään. Dean yrittää lopettaa suhteensa lentoyhtiön nokkamiehen naisystävään. Colette lupautuu kaitsemaan 12-vuotiasta, pikkuvanhaa matkustajaa.
Sarja: Yhteensä 12 jaksoa tiedossa
Ylös ja alas. Päinvastoin kaupungissa on markkinat. Paikalla on mm. maailmanpyörä, lentokone ja kuumailmapallo. Kaikilla niillä pääsee sekä ylös että alas.
Sarja: Yhteensä 9 jaksoa tiedossa
Norsu. Possu Pallero kertoo, miksi norsut ovat niin hyviä ystäviä.
Sarja: Yhteensä 36 jaksoa tiedossa
Osa 1/6: Linnunpelätin. Lilli ja Kalle keksivät ratkaisun mansikkamaan raakkujien häätämiseen: lintuja muualle houkutteleva linnunpelätin. Animaatio: Mikko Kunnas.
Sarja: Yhteensä 2 jaksoa tiedossa
Pohjoinen vieras ja Nasun taidelöytö. Nalle Puh ja ystävät seikkailevat jälleen.
Sarja: Yhteensä 29 jaksoa tiedossa
Nuori agentti Puuma ratkoo rikoksia Boforin kaupungissa. Katsojat pääsevät mukaan osoitteessa yle.fi\operaatiohurrikaani.
Sarja: Yhteensä 65 jaksoa tiedossa
Kauneuden kaipuu. Draamasarja lentävän lääkäripalvelun työntekijöiden värikkäästä elämästä Australian maaseudulla.
Sarja: Yhteensä 74 jaksoa tiedossa
Kukaan meistä ei ole saari. Surun murtama Hamish purjehtii autiolle saarelle. Hänen sijaisensa yllättyy Lochdubh'n rikollisuuden määrästä.
Sarja: Yhteensä 20 jaksoa tiedossa
Leikkiä tulella. Läheisessä kansallispuistossa syttyy tulipalo. Varakkaan lakimiehen hemmoteltu poika tunnustaa tuhopolton, mutta onko kaikki sittenkään niin yksinkertaista?
Sarja: Yhteensä 48 jaksoa tiedossa
Huomio! Ben epäilee, että hänen potilaansa on joutunut nuorisojengin kiusattavaksi. Kotikäynti kuitenkin paljastaa totuuden. Ben ja Ollie törmäävät Faithin sulhaseen Leather Barissa, mutta kenen seurassa Jerry on?
Sarja: Yhteensä 57 jaksoa tiedossa
(Suomi 1937, 107') Pohjanmaan körttiläisalueelle sijoittuva draama nuoresta insinööristä, joka rakastuu rampaan tyttöön. O: Toivo Särkkä ja Yrjö Norta. N: Ansa Ikonen, Eino Kaipainen, Ester Toivonen, Jorma Nortimo. Mv.
Loppu ja alku. Claudia haudataan. Anna tulee Australiasta isänsä tueksi, mutta Thomas suostuttelee hänet palaamaan opintojen pariin. Blasius, Paul ja Thomas hakevat lohtua toisistaan.
Sarja: Yhteensä 39 jaksoa tiedossa
Lochdubh Deluxe. Kylän hautausmaalla tapahtuu kummia. Onko syyllinen paikallisia vai kenties avaruudesta? Lachie jr löytää uuden uran.
Sarja: Yhteensä 20 jaksoa tiedossa
Karkki. Kauppias Compani etsii kotia kissanpennulle. Nikke ottaa kissan, mutta ei saa viedä sitä kotiin. Uutta kotia etsivä kissa päätyy monen mutkan jälkeen koululle, josta se löytää yllättäen ystävän.
Sarja: Yhteensä 6 jaksoa tiedossa
Osa 9/13. Keskimmäinen. Alistair pärjää kerrankin kokeessa, ja se voi tietää lisää viikkorahaa. Will saa huonon arvosanan, ja sekös harmittaa! buu.yle.fi/storabarn
Sarja: Yhteensä 13 jaksoa tiedossa
Lyhytanimaatio. buu.yle.fi/storabarn
Sarja: Yhteensä 17 jaksoa tiedossa
Vaihdokas. Kaksoset Adrian ja Kai Wagenbach juhlivat perheensä puutarhassa 25-vuotissyntymäpäiviään, kun Adrian yllättäen ammutaan. Kuka ampuja on ja minkä vuoksi Kai yrittää vielä surmata itsensä?
Sarja: Yhteensä 6 jaksoa tiedossa
4/4. Louis sieppaa poikansa, ja Emily on epätoivoinen. Ennen pitkää Louis suostuu palaamaan kotiin ja perhe on jälleen yhdessä. Epäilys syrjähypystä ei silti jätä Louisia rauhaan. (U)
Sarja: Yhteensä 4 jaksoa tiedossa
Iso paha susi. Ihmiskunta uskoo sokeasti sille uskoteltuihin valheisiin. Voiko mikään estää välitöntä maailmanloppua? Tohtori ja Rose käyvät kiivaaseen taistoon.
Sarja: Yhteensä 13 jaksoa tiedossa
2/8. Pakko saada. Ihan kauheeta! Kyllä sellanen pitää saada, jota rakastaa! R: Minna Kivelä, Annu Valonen, Maria Sid, Lotta Lindroos, Kaisa Mattila, Jarkko Tiainen, Lari Halme. (U).
Sarja: Yhteensä 7 jaksoa tiedossa
(1986) Dokumentti Helsingin yön sykkeestä, jota rytmittävät Ryhmäteatterin esitys, Sielun veljien laulut ja Teppo Turkin vetämä Radio Cityn Yölinja. Ohjaus ja käsikirjoitus Arto af Hällström ja Janne Kuusi.
(A Short Stay in Switzerland) Tositarina kuolemansairaasta naisesta, joka päättää itse omasta kuolemastaan. Onko ihmisellä oikeus arvokkaaseen kuolemaan, jos se säästää häntä kärsimykseltä? N: Julie Walters. T: BBC (U)
Osa 13/13: Välit poikki. Steven exä Julie tulee pyytämään Steveltä apua, Dan ja Anita ovat taas eroamassa, Lauralla on yllätys Paulille ja Becky saa tietää salaisuuden Steven menneisyydestä.
Sarja: Yhteensä 7 jaksoa tiedossa
Kolme toivomusta. Toimimmeko viisaasti vai tuhlaammeko mahdollisuutemme joutavanpäiväisyyksiin? Anja Kallio kertoo ja kuvittaa piirtäen satuja.
Sarja: Yhteensä 10 jaksoa tiedossa
Kuka kolkkasi Ramin? Rami löytyy veneestään tajuttomana ja syyllinen on kateissa.
Sarja: Yhteensä 52 jaksoa tiedossa
Kuinka Suursyömäri sai kylmän kylvyn. Tuotanto: Elokuvavalmistamo Partanen & Rautoma.
Sarja: Yhteensä 13 jaksoa tiedossa
Kanin laulu kurpitsalle ja Sininen Puh. Nalle Puh ja ystävät seikkailevat jälleen.
Sarja: Yhteensä 29 jaksoa tiedossa
Eko-Purtti. Purtti innostuu kierrätyksestä ja energiansäästöstä ja saa muutkin kiinnostumaan. Vain Pertti ei moisesta piittaa.
Sarja: Yhteensä 52 jaksoa tiedossa
Toivekonsertti. Draamasarja lentävän lääkäripalvelun työntekijöiden värikkäästä elämästä Australian maaseudulla.
Sarja: Yhteensä 74 jaksoa tiedossa
Lochdubh Deluxe. Kylän hautausmaalla tapahtuu kummia. Onko syyllinen paikallisia vai kenties avaruudesta? Lachie jr löytää uuden uran.
Sarja: Yhteensä 20 jaksoa tiedossa
Kohtalokas bussiretki. Seudulle saapuu äänekäs bussilastillinen turistivanhuksia. Hilpeä retki saa ikävän käänteen, ja Isä Matteo joutuu tapahtumien silminnäkijäksi.
Sarja: Yhteensä 48 jaksoa tiedossa
Varastettuja hetkiä. Jude on liian sinisilmäinen auttaessaan naista, jota syytetään varkaudesta. Oliverin tunnustus saa Benin hämilleen, pystyykö hän enää suhtautumaan Ollieen niinkuin ennen?
Sarja: Yhteensä 57 jaksoa tiedossa
(Suomi 1943, 87'). O: Ilmari Unho. N: Joel Rinne, Irma Seikkula, Emma Väänänen, Kullervo Kalske, Reino Valkama ja Hilkka Helinä. Mies varastaa kuolleen ystävänsä käsikirjoituksen ja julkaisee sen omana romaaninaan. Mv.
Osa 9/13. Keskimmäinen. Alistair pärjää kerrankin kokeessa, ja se voi tietää lisää viikkorahaa. Will saa huonon arvosanan, ja sekös harmittaa! buu.yle.fi/storabarn
Sarja: Yhteensä 13 jaksoa tiedossa
Pakopisteitä. Thomas ja Paul riitaantuvat, kun Thomas avaa Paulille osoitetun kirjeen, joka sisältää haasteen saapua oikeuteen syytettynä kuolemantuottamuksesta. Kun Thomas tulee tekemään sovintoa, Paul on kadonnut.
Sarja: Yhteensä 39 jaksoa tiedossa
Herrasmiespoliisi. Hamishin itsehillintä joutuu koetukselle, kun asemalle tulee harjoittelija. Majuri on pyörällä päästään uudesta onnestaan.
Sarja: Yhteensä 20 jaksoa tiedossa
Herra Knightley saa kuulla kyllästymiseen asti vihjailuja Janesta. Kun suunnitelmista ei sittenkään näytä tulevan valmista, turhautunut Emma heittää pitsinenäliinan kehään ja luopuu puhemieskutsumuksestaan. 3/4.
Sarja: Yhteensä 4 jaksoa tiedossa
Tien päällä. Radioaseman väki jalkautuu fanien pariin puffaamaan kanavaa. Lancella on tietysti omakin agenda. Vieraina True Bloodin lunki Sam Trammell, Odette Yustman ja Omarosa.
Sarja: Yhteensä 17 jaksoa tiedossa
(Coco avant Chanel, Ranska 2009) Kuinka köyhästä orpotytöstä tuli Pariisin muodin kuningatar, ruhtinaita, taiteilijoita ja poliitikkoja valloittanut voimakas ja intohimoinen nainen. O: Anne Fontaine. N: Audrey Tautou.
(Burn Up) Trilleri ystävistä, joiden maailma pyörii mustan kullan ympärillä. Toisella on menestyvä öljy-yhtiö, toinen on etevä lobbari. Kun ympäristöaktivisti soluttautuu sisäpiiriin, miesten maailma suistuu raiteilta.
Haulikko. Iäkkäästä kirjanpitäjästä tulee sankari, kun hän ampuu kolme liikkeeseensä tunkeutunutta aseistettua miestä. Jutun tutkinnasta paljastuu kuitenkin totuuden toinen puoli.
Sarja: Yhteensä 13 jaksoa tiedossa
21/52. Tyhjän kodin arvoitus. Arvoitus, joka liikkuu, liukuu, lentää ja leijuu.
Sarja: Yhteensä 26 jaksoa tiedossa
Osa 30/39. Rantavalas. Maikkimaan lippu. Kummitteleva kaktus. Kanadalainen piirrosanimaatiosarja.
Sarja: Yhteensä 39 jaksoa tiedossa
Paten erikoiskuljetus: elokuvajuhlat. Juho, Ville ja Meera kuvaavat hauskoja tapahtumia videokameralla. Mikael järjestää illaksi elokuvanäytöstä torille ja Paten tehtävä on kuljettaa elokuva juhlapaikalle.
Sarja: Yhteensä 26 jaksoa tiedossa
Mitäpä apina ei tekisi saadakseen banaaneja. Joskus siihen tarvitaan todella äärimmäisiä keinoja. Zimbabwelainen animaatio.
Sarja: Yhteensä 10 jaksoa tiedossa
Late, Vuhku Vahtikoira ja muut lampolan luupäät riemastuttavat tempauksillaan animaatiosarjassa.
Sarja: Yhteensä 28 jaksoa tiedossa
Koulunäytelmä. Henri auttaa Anttia valmistautumaan koulunäytelmään välttyäkseen näyttelemästä keijukuningasta.
Sarja: Yhteensä 17 jaksoa tiedossa
Osa 73/101: Satumainen smaragdi. Muumipeikko on nähnyt enneunen ja päättää lähteä Yksinäisten vuorten putouksille. Hän pääseekin perille, mutta joku on salaa seurannut heitä...
Sarja: Yhteensä 26 jaksoa tiedossa
Hupaisan opettavainen animaatiokurkistus vikkeläjalkaisten ja kepeäsiipisten pikkuötököiden sielunelämään, josta paljastuu usein jotain perin inhimillistä. Tuotanto: Futuricon, Ranska
Sarja: Yhteensä 31 jaksoa tiedossa
13-vuotiaan tytön kirjoittamassa tarinassa tarkkailijatyttö analysoi tyttöjen välistä vallan käyttöä koulussa. Ratkaisua vaille jääneeseen tarinaan koululaiset ovat kirjoittaneet 3 erilaista loppua. yle.fi/avointarina
Sarja: Yhteensä 10 jaksoa tiedossa
Tapahtumarikas lomamatka 2/2. Paulea kohtaa vakava takaisku ja hän ottaa asian raskaasti. Richard liittyy lomaseurueeseen ja Jacques houkuttelee hänet kohtalokkaalle kalastusretkelle.
Sarja: Yhteensä 42 jaksoa tiedossa
Anne täyttää 14 ja ullakolla juhlitaan hillitysti. Vuosi elämästä on muuttanut Annea, hän on kasvamassa tytöstä nuoreksi naiseksi. Piilottelu alkaa tuntua rasittavalta, ja joka hetki joutuu pelkäämään paljastumista. 4/5.
Sarja: Yhteensä 5 jaksoa tiedossa
Marraskuussa Annen turhautuminen salaisen siiven asukkeihin syvenee. Tyttö elää murrosikää mutta ei pysty purkamaan pahaa oloaan kuin hetkittäin. Talvi koventaa otettaan, ja uutiset ulkoa ovat pelkästään huonoja. 3/5.
Sarja: Yhteensä 5 jaksoa tiedossa
Minkä kerran oppii. Lorelai poikkeaa pitkästä aikaa aamiaiselle Luken kuppilaan, mutta juttu ei kuitenkaan luista luontevasti. Rory miettii tulevaisuuttaan, kaikki on niin harmittavasti auki.
Sarja: Yhteensä 22 jaksoa tiedossa
Ullakon väki herää meteliin. Onko heidät nyt keksitty? Vankeutta helpottaa auttajien tuoma radio. Anne kirjoittaa ajatuksiaan päiväkirjaansa kuin viimeistä päivää. Onko Annen perheellä ja ystävillä tulevaisuutta? 5/5.
Sarja: Yhteensä 5 jaksoa tiedossa
Kolmijalkainen koira. Rosemary ja Laura kunnostavat puistoa Lontoossa. Regents´ Park on kaupunkilaisten rauhansatama. Rauha on mennyttä kun eräs mies kuolee hämärissä oloissa. Oliko murhalla silminnäkijöitä?
Sarja: Yhteensä 8 jaksoa tiedossa
Osa 12/12. On adventti, ja saaressa valmistaudutaan jouluun. Murha on ratkaistu, mutta poliisi Borg tuntee, että kaikki ei ole aivan kohdallaan. Norjalaisen draamasarjan 2. tuotantokausi.
Sarja: Yhteensä 12 jaksoa tiedossa
4/4. Louis sieppaa poikansa, ja Emily on epätoivoinen. Ennen pitkää Louis suostuu palaamaan kotiin ja perhe on jälleen yhdessä. Epäilys syrjähypystä ei silti jätä Louisia rauhaan. (U)
Sarja: Yhteensä 4 jaksoa tiedossa
Ryhmä painaa töitä rakennustyömaalta löytyvän ruumiin kohtalon kanssa, joka herättää Janetissa ikäviä muistoja. Rachel saa kuulla mairittelevia huhuja Nickin käytöksestä.
Sarja: Yhteensä 6 jaksoa tiedossa
(Nim's Island, USA 2008) Koko perheen seikkailuelokuvassa autiolla saarella elävä tyttö värvää kirjailijan avukseen kadonutta isää etsimään. O: Mark Levin, Jennifer Flackett. N: Jodie Foster, Gerard Butler.
Mielensisäiset esteet. Uuden masennuslääkkeen kokeellinen tutkimus päättyy traagisesti. Aiheuttiko lääke nuoren naisen kuoleman? Vainoaako tutkimusta vain huono onni vai julma murhaaja? Lewisilla on omiakin murheita.
Sarja: Yhteensä 4 jaksoa tiedossa
(Forsfararna, Suomi 1949, 95') Koski pauhaa ja tunteet räiskyvät Teuvo Tulion melodraamassa, jossa veljekset rakastuvat samaan naiseen. Pääosissa Regina Linnanheimo, William Markus ja Åke Lindman. Ohjaus: Teuvo Tulio, 1949.
Ilveily. Tutkiessaan opiskelijapojan surmaa poliisi saa kirjastosta lainatun teoksen perusteella rajatuksi epäiltyjen määrän kahteen. Nämä antavat toisillensa alibin. Pääseekö murhaaja kuin koira veräjästä?
Sarja: Yhteensä 13 jaksoa tiedossa
Banaaninkuoret. Melskalan viidakon väki liukastelee banaaninkuoriin. Kuka niitä oikein pudottelee?
Sarja: Yhteensä 19 jaksoa tiedossa
Rohkea kaveri: Kuningatar Celeste kertoo jännittäviä tarinoita, mutta Piikkiä ei pelota mikään. Pääosassa rouva Strutsi: Celestenkylän teatteriohjaaja haluaa rouva Strutsin näytelmänsä pääosaan.
Sarja: Yhteensä 25 jaksoa tiedossa
Vetisiä huolia. Helle kiusaa sekä lehmää että lapsia. He lähtevät joukolla maauimalaan.
Sarja: Yhteensä 76 jaksoa tiedossa
Osa 1/6. Tarina pienenä Norjaan adoptoidusta tytöstä, joka lähtee synnyinmaahansa Kiinaan osallistuakseen pöytätenniksen kansainväliseen kilpailuun.
Sarja: Yhteensä 5 jaksoa tiedossa
Osa 74/101: Talon maalausta. Muumipeikko ja muut lupaavat korjata Hemulin vaurioituneen talon. Makuuhuonekin saa uuden värityksen, mutta Hemuliparalle ei enää tule uni silmään.
Sarja: Yhteensä 26 jaksoa tiedossa
Hupaisan opettavainen animaatiokurkistus vikkeläjalkaisten ja kepeäsiipisten pikkuötököiden sielunelämään, josta paljastuu usein jotain perin inhimillistä. Tuotanto: Futuricon, Ranska
Sarja: Yhteensä 31 jaksoa tiedossa
Nuotin vierestä. Koulussa valmistellaan musikaalia ja Zeke haluaa ehdottomasti Maxinen vastanäyttelijäksi. Mahdollisuudet eivät ole kovin hyvät, sillä Zeke tunnetusti laulaa kuin varis. yle.fi/summeri
Sarja: Yhteensä 19 jaksoa tiedossa
Osa 187. Kaikki pelissä (La poderosa o el chico de la moto). Antonio päättää kampanjoida naapurustossa ennen vaalipäivää, mutta kaikki eivät pidä hänen tyylistään. Carlos tekee töitä saadakseen rahaa moottoripyörään.
Sarja: Yhteensä 6 jaksoa tiedossa
Vaihtokauppa. Connor kuulee vihollisen etsivän Giselan avainta ja aikoo löytää sen itse ensin. Paha vain, että tytön tavarat on myyty ja saadakseen vihoviimeisen voi joutua mokaamaan ja pahasti. yle.fi/summeri
Sarja: Yhteensä 26 jaksoa tiedossa
Arjen oravanpyörässä 1/2. Lomat on vietetty ja kaikki uppoutuvat omiin askareihinsa niin, että Catherinesta vaikuttaa siltä kuin perhe leviäisi kuin akanat tuuleen. Sitten vielä Julien ilmaantuu maisemiin.
Sarja: Yhteensä 42 jaksoa tiedossa
Veikeä virtahepo Pat ja komea koira Stan tutkailevat maailman menoa silmät ymmyrkäisinä ja pilke silmäkulmassa.
Sarja: Yhteensä 39 jaksoa tiedossa
Eddan ja Galeazzon perheonni kukoistaa ja isä suosii vävyään surutta. Kohtalo kuitenkin kääntää heille selkänsä, ja Edda joutuu viimein tekemään riipaisevan valinnan kahden rakkaan miehen välillä. 2/2.
Sarja: Yhteensä 2 jaksoa tiedossa
Vaatiihan se pientä laittoa. Rogerin isä tekee kuolemaa ja Val kutsuu pitkämatkalaisia sukulaisia yökylään. Sitä ennen täyteen ahdettu vierashuone pitää saattaa asuttavaan kuntoon. 4/6
Sarja: Yhteensä 6 jaksoa tiedossa
Lorelai? Lorelai? Rory näkee painajaisia tulevaisuudestaan ja Lorelai päättää piristää tytärtään hyvän ruuan ja shoppailun avulla. Karaokebaarissa Lorelai intoutuu antamaan tunteilleen vallan.
Sarja: Yhteensä 22 jaksoa tiedossa
Karviaispensaan juurella. Yllättävä löytö marjapensaan alta herättää lämpimiä tunteita Rosemaryssa, mutta kuinka joku saattoi hylätä vastasyntyneen? Entä liittyykö naapuritalon kuolemantapaus juttuun jotenkin?
Sarja: Yhteensä 8 jaksoa tiedossa
Varastetut suudelmat. Marcel pyrkii syrjäyttämään Edmondin Villeneuven vastarintaliikkeen johdosta. Saksan joukot lähestyvät uhkaavasti etelästä, ja Jean apulaisineen jäljittää gaullisteja. 33/36
Sarja: Yhteensä 12 jaksoa tiedossa
(La strada, Italia 1954) Federico Fellinin klassikko voimamiehen kanssa markkinoita kiertävästä Gelsominasta, joka yrittää elämänilollaan voittaa kaikki vastoinkäymiset. N: Giulietta Masina, Anthony Quinn. Mv.
Osa 3/12: "Ne on harvassa ne ihmiset, jotka lähtee pyyteettömästi yhteisön asioita taistelemaan." O: Veikko Aaltonen. K: Johanna Hartikainen. T: Production House Oy. (U).
Sarja: Yhteensä 8 jaksoa tiedossa
(Ruotsi 2007) Viileä blondi Eva sotkee raha-asiansa ja miessuhteensa. Hampurilaisravintolassa hän saa työtoverikseen keski-ikäisen Bernhardin, joka hänkin on menettänyt sosiaalisen asemansa. O: Johan Kling.
Totuus vai tehtävä? Laura tutustuu lennollaan laivaston merimieheen, joka palaa kotiin Espanjasta. Katen sotkeutuminen Nikon asioihin ajaa miehen vaaraan. Pystyykö pari enää olemaan yhdessä vai onko jäähyväisten aika?
Sarja: Yhteensä 12 jaksoa tiedossa
9/12: Häirikkö. Kesällä 1977 vaatimus poliittisesta tasapuolisuudesta tuo paineita uutishuoneelle. Raijaa melkeinpä vainotaan asian tiimoilta. Hän joutuu pelkojensa eteen, kun Aeroflotin kone kaapataan Helsinkiin.
Sarja: Yhteensä 12 jaksoa tiedossa
Via delle Oche. De Luca pääsee palaamaan Bolognaan vasta vuonna 1948, keskelle kiivasta vaalitaistelua. Tutkiessaan ilotalossa tapahtunutta kuolemantapausta hän tapaa myös bordellin salaperäisen johtajattaren.
Sarja: Yhteensä 4 jaksoa tiedossa
Risto Honkasalmen lyhytelokuva kahdesta nuoresta miehestä ja heidän haaveidensa tavoittelusta. Heitä erottaa vain yksi asia: kehitysvammaisuus. T: Turun taideakatemia/2010.
1/30. HBO:n sketsisarjan avausjaksossa mm. melkein päätön juttu (jossa joku voi nähdä hauskaakin), turvasirkkelin esittelyä, T-paita vauhdissa, politikointia leikkikentällä ja maailman pienin supersankari Space Baby.
Sarja: Yhteensä 2 jaksoa tiedossa
Lyhytelokuva Annasta, joka lapsena pelkäsi satua ja aikuisena pelkää todellisuutta. Käsikirjoitus ja ohjaus Hanna Bergholm. Tuotanto TaiK/ELO, 2009.