
Kuka lähtee ja kuka jää?
Kakolan nuoret heräävät ensimmäiseen aamuunsa kaltereiden takana. Sannan yö on ollut hyvin levoton, ja nyt on aika päättää jäämisestä tai lähtemisestä. Myös kaksoissisar Senja miettii vankilanjohtajan puhuttelussa mitä tehdä, kun yksinolo ja irrottautuminen ulkomaailmasta ahdistaa.
Tyttöjoukon arki Kakolassa lähtee kuitenkin kulkemaan tarkan päiväohjelman mukaan. Psykologin aamuryhmä ja päivittäinen työtoiminta käynnistyvät. Tytöt joutuvat totuttelemaan myös säännöllisiin sellilukituksiin. Kaksosten ratkaisu nostattaa iltapäivällä voimakkaita tunteita, ja nuoret löytävät uudessa tilanteessa menneisyyksistään rankkoja yhteisiä puheenaiheita. Kuten oikeassakin vankilassa, myös Kakolassa vankeja tulee ja menee, ja illan hämärtyessä osastolle saapuu uusi tyttö.