Osa 63. Made in USA. Viihteellinen draamasarja madridilaisen Alcántaran perheen elämästä 60-luvun lopulta 70-luvun puoliväliin. Tekstityskielet: suomi ja espanja. yle.fi/teema.
Kaksostutkimukset soveltuvat tiettyjen geenien vaikutusten tutkimiseen. Tutkijat etsivät vastausta kysymykseen: miten geenit ohjaavat sairauksiemme syntyä ja persoonallisuutemme kehitystä ja mikä on ympäristön osuus.
Mumbaissa on ollut tuhansia tanssibaareja, joiden olemassaolosta kiistellään edelleen. Intiimi elokuva seuraa baareissa tanssivien tyttöjen elämää. Ohjaaja Saba Dewan
(Mogadishu, Saksa 2008, 110') O: Roland Suso Richter. Tositapahtumiin perustuva trilleri 1977 tapahtuneesta lentokonekaappauksesta, jossa neljä palestiinalaisjärjestön jäsentä kaappasi Frankfurtiin matkalla olleen koneen
(From Jesus to Lenin, but forever dracula: Bela Lugosi, Romania 2007) Dokumentti Bela Lugosista, Dracula-hahmon isästä, jota pidetään nykyään yhtenä kauhu-genren keskeisimmistä vaikuttajista.
Esittelyssä suomalaiset eturivin nykytanssikoreografit. Taiteilijahaastatteluissa pääosassa ovat tekijät ja teokset. Tuotanto Grape prodcutions Oy.
Näkymätön nainen. Yksinäisen naisen kuolema saa Ruthin mietteliääksi. Brenda löytää kirjalleen aiheen. Davidin ja Keithin välit mutkistuvat yhä, kun Keith kaipaa lohdutusta ampumavälikohtauksen jälkeen. Kuvasuhde 4:3.
Brittimuusikot Duncan Bridgeman ja Jamie Catto loivat ainutlaatuisen maailmalaajuisen musiikkiprojektin, jossa luodattiin myös ihmiselämän perusteita. Osa 3/7.
(Fitzcarraldo/Saksa 1982, 153') Elokuva oopperaintoilijan hurjasta pakkomielteestä ja unelmasta rakentaa oopperatalo keskelle Amazonin sademetsää. Ohjaus: Werner Herzog. N: Klaus Kinski, Jose Lewgoy, Claudia Cardinale.