(1973) Televisioteatterin näytelmä Juhani Ahon kertomuksen pohjalta. Pääosissa Leo Jokela ja Anja Pohjola. Ohjaus Kari Franck.
Mestarikokki Rick Steinin tutustumismatka Kaukoidän herkkuihin.
1/6. Mestarikokki Rick Steinin tutustumismatka Kaukoidän herkkuihin alkaa Kambodzhasta pippuristen taskurapujen maistelulla. Stein tutustuu maan kansallisherkkuihin ja käy Angkor Watin temppelissä. T: BBC.
2/6. Rick Steinin matka jatkuu Mekongjokea pitkin Vietnamiin. Siellä ruuan perustana ovat kalat, tuoreet yrtit ja riisinuudelit. Saigonin katukeittiöiden jälkeen suuntana on Thaimaa ja Bangkokin öiset herkkukojut. T: BBC.
3/6. Thaimaassa Rick Stein opettelee tekemään tom yumia, perinteistä sitruunaruoholla ja chilillä maustettua katkarapukeittoa. Matka jatkuu Malesian Malakkan osavaltioon, maustekaupan ikivanhaan keskukseen. T: BBC.
4/6. Malesian ruokakulttuurissa maistuvat kotimaan makujen lisäksi intialaiset ja kiinalaiset aromit, mutta mikä on kalanpääcurryn salaisuus? Matka jatkuu Sri Lankaan ja siellä on luvassa erikoinen kalareissu. T: BBC.
5/6. Sri Lankassa Rick Stein hämmentyy tulisten ja tuoksuvien kasviscurryjen kirjosta ja tutustuu teeviljelmiin ja kanelinjalostukseen. Myöhemmin Balin saarella hän oppii uutta ruuan uskonnollisesta merkityksestä. T: BBC.
6/6. Rick Steinin matka päättyy Bangladeshiin, jossa hänen on päästävä maistamaan paikallisia curryja. Lisäksi Stein tutustuu perinteisen biryani-risoton valmistukseen sekä Bengalin kalaherkkuihin. T: BBC.
Baletti. Tuotanto Creavideo Oy. Stereo.
Keitä olivat ja mistä tulivat ne kolme Itäisen maan viisasta miestä? Dokumentti tutkii, miten kolmen kuninkaan myytti on elänyt taiteessa ja minkälaisen merkityksen se on saanut Euroopan historiassa.
Ilman sanoja.
Jumala itkee.
Joulun alla katukuvaan ilmestyvät värikkäisiin asuihin pukeutuneet ja tähteä kantavat tiernapojat. Dokumentissa entiset tiernapojat muistelevat lapsuutensa tierna-aikoja ja mitä tiernalla kulkeminen heille merkitsi.
Topi Lehtipuu & Venetsia & Francesco Cavalli.
Suorana lähetyksenä finaali, jossa mukana 9 finalistia ja Lappeenrannan kaupunginorkesteri johtajanaan Tibor Boganyi. Asiantuntijat pianotaiteilija Ilkka Paananen ja oopperalaulaja Margareta Haverinen Brandt.
Lk 2 - 5, katsomusaineet 1/5: Ajatukseni kuplivat. Koululaiset nostavat hatusta filosofisia kysymyksiä, joihin ei ole valmiita vastauksia ja pohtivat niitä myös piirtämällä. Mistä tiedän, että juuri minä olen olemassa?
Huikea sukellus taidemarkkinoille, jotka jauhoivat rahaa vielä hetki sitten, kun maailmantalous oli jo lamassa. Ohjaaja, kriitikko, kirjailija Ben Lewisin dokumentti rahan sokeudesta, taiteen himosta ja ahneudesta.
Topi Lehtipuu & Ateena & Claudio Monteverdi.
Laulukilpailun palkintojen jako suorana lähetyksenä.
Hengen voimalla. Uskovaisen leskimiehen tyyni suhtautuminen vaimonsa kuolemaan saa Naten epäilemään uravalintaansa. George saa huomata, että Fisherien lähipiiriin on vaikea päästä.
Kohu-63 Amerikassa on dokumenttielokuva paluuta tekevästä punk-bändistä, joka yrittää parhaansa saadakseen kiertueen toimimaan. Alussa kaikki vaikuttaa lupaavalta, mutta pian alkaa mättää pahemman kerran.