3/3. Pyhiinvaeltajat matkaavat joka vuosi sankoin joukoin kohti Luoteis-Espanjassa sijaitsevaa Santiago de Compostelaa. Taivalta taittaa myös Norjan television toimittaja. Muuttaako matka kulkijoiden elämää?
Dingo, Yö, Mamba - kolme nimeä, jotka todennäköisimmin tulevat mieleen porilaisia bändejä kysyttäessä. Haastattelussa Jarkko Eve ja Jussi Hakulinen. Kuvamateriaalia nähdään myös mm. Appendixilta ja Dooralta.
Kalterien takana. Vankilavirkailija löydetään kuolleena metsästä. Lea työtovereineen on vakuuttunut siitä, että murhan motiivi löytyy miehen työpaikalta.
Marketti. Kauttuan ensimmäinen marketti avautui yleisölle vuonna 1969. Elokuvassa seurataan marketin rakentamista alusta alkaen ensimmäisen asiakkaan kukitukseen saakka. Ohjaus Pia Andell. Stereo.
1/6. Katse avaruuteen. Michael Mosley tarkastelee luonnontieteellisen ajattelun kehittymistä ja sen vaikutuksia koko ihmiskunnan historiaan. Miten opimme oivaltamaan, että maapallo ei ollut kaiken keskus? T: BBC.
Matkailusarjassa näyttelijä Griff Rhys Jones sukeltaa tunnetuimpien kaupunkien tunnelmaan ja elämäntapaan. Miltä suositut matkailukaupungit näyttävät kulissien takaa, eri vuorokaudenaikoina? Lontoo.
Universumin mittasuhteita. Miten kaukana tähti tai galaksi on? Suuria etäisyyksiä mitataan valovuosissa, läheisempiä taas mitataan trigonometrian avulla, parallaksimenetelmällä. www.opettaja.tv
1/4. Liika syöminen on terveysriski, mutta keinot sen hillitsemiseen ovat vähissä. Toimiiko vielä lihavamman näkeminen sokkihoitona? Kaksi ylipainoista brittiä lähtee Mississippiin tapaamaan kohtalotovereitaan.T: BBC.
Kölnin tuomiokirkko. Arkkitehtonisia lyhytdokumentteja Euroopan merkittävistä keskiaikaisista rakennuksista. Ohjaus: Rainald Raabe. Tuotanto: MaraFilm, München.
Wienin filharmonikot aloittavat kesäkauden perinteisellä konsertilla Schönbrunnin linnan edustalla. Konsertissa orkesteria johtaa venezuelalainen maestro Gustavo Dudamel. Konsertin juontaa Lauri Itäkannas.