Osa 5/8: Kummeli ja Kumpulainen - lama-ajan viihde. Sami Hintsanen voitti Karaoken SM-kisat vuonna 1992, josta aukesi tie viihteen alalla. Tuottaja Markus Selin kertoo, miksi hänen viihdealan liiketoimensa epäonnistuivat.
Laulu loppuu kuolemaan. Lea saa kuulla, että apteekkari Heyse on uhattu tappaa. Kun joesta löytyy huumeongelmaisen nuoren naisen ruumis, onkin aika pohtia tapausten mahdollista yhteyttä.
Osa 179. Enkelin siipi (Ha pasado un ángel) Joulunaika on erilainen Antoniolle. Hänen täytyy oppia lepäämään ja luottamaan Toniin ja tämän kykyyn hoitaa asioita. Myös asenteen on muututtava, jollei halua jäädä yksin.
Jesse, viides viikko. Jesse tulee yllättäen tapaamaan Paulia heti palattuaan biologisten vanhempiensa luota. Paul on ärtynyt kuultuaan, mitä tapaamisen aikana on tapahtunut.
Strasbourgin tuomiokirkko. Arkkitehtonisia lyhytdokumentteja Euroopan merkittävistä keskiaikaisista rakennuksista. Ohjaus: Rainald Raabe. Tuotanto: MaraFilm, München.
11/13. Auttavatko keskustelut kuutta alkoholia ja huumeita käyttävää kanadalaisnuorta saamaan elämän jälleen hallintaansa? Sarjassa seurataan päihdeneuvoja Rand Teedin työtä nuorten omien videopäiväkirjojen lomassa.
Dokumenttisarja Pohjois- ja Keski-Amerikan intiaanikansoista ja niiden menneisyydestä. 6/8: Mailtaan revityt. Shawnee-päällikkö Tecumseh yrittää koota intiaanit yhtenäiseen vastarintaan.
(Tanska 2000) Lars von Trierin traaginen musikaali siirtolaisnaisesta, terästehtaasta ja unelmista. N: Björk, Catherine Deneuve, David Morse, Peter Stormare.