4/10. Kalat. Millaisiin nopeuksiin purjekalat ja lentokalat yltävät? Läntisen Tyynenmeren ravintorikkaat vedet kuhisevat elämää, taistelu elintilasta on kuitenkin kovaa ja piilopaikoilla on kysyntää. T:BBC.
El Jem, Tunisia. Lyhytohjelmasarja esittelee ihmiskäden muovaamia taidokkaita rakennelmia maailman eri kolkilta.
Anita ja Ilkka Wiinikka kertovat miten muistisairaus vaikuttaa elämään ja parisuhteeseen. Erilaisista muistisairauksista kärsii 120 000 suomalaista. Toimittaja Kimmo Saares. yle.fi/aamusydamella
Wieliczkan suolakaivos.
Kynttilänpäivän jumalanpalvelus Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa. Yhteisvastuukeräys 60-vuotta. Arkkipiispa Jukka Paarma saarnaa. Liturgina on kirkkoherra Ari Paavilainen.
Kuningas alkoholi. Miten suomalainen juomakulttuuri muuttui 1800-luvulta kieltolain aikoihin?
Hätiköity johtopäätös? Kirjastosta löytää vaikka mitä, joskus jopa kadonneen sukulaisen. Kaikki vain eivät ole löydöstä yhtä innoissaan kuin Hobbo. Miksi kiihtynyt Marina köyttää itsensä remelillä kiinni kauppakärryyn?
Osa 5/23. Bertie Wooster ja uskollinen Jeeves palaavat Dahlia-tädin luo Brinkleyn kartanoon jatkamaan lemmenkorjausoperaatiota. Parivaljakon hyvät yritykset menevät hieman päällekkäinkin ja tuloksena on muhkea fiasko.
CIA:lla on ollut kymmeniä salaisia pidätyskeskuksia ympäri maailman - myös Euroopassa. Martin Scheinin on vuoden ajan kartoittanut pidätyskeskuksia. Dokumentti seuraa hänen tutkimustyötään vapauden varjoissa.
Tasavallan presidentti Tarja Halonen avaa yhteisvastuukeräyksen.
Kymenlaaksolaisen Pehkorannan perheen elämä muuttui rajusti isän sairastuttua. Perheenjäsenet kertovat minkälaista arki on kun isän terveys on vaakalaudalla ja toimeentulo tiukassa. Yhteisvastuukeräys 2010.
Kreikkalaiset. Kun Lewisin lempiravintolan pääkokki murhataan, Oxfordin kreikkalaisyhteisö sulkeutuu kuoreensa. Tutkijoilla on vaikeuksia saada ketään puhumaan, etenkin kun Morse suututtaa ravintolanomistajan.
2/2. Jihad vai demokratia? Yhdysvaltojen johtamat sotatoimet Lähi-idässä ovat vahvistaneet islamistien asemaa. Voiko väkivallan kierrettä katkaista? T: INA, Ranska.
Teksti-TV 335.
Oscar täyttää vuosia. Uudet tulokkaat aiheuttavat ongelmia konstaapeli Masonille. Kyläläiset valmistelevat Oskarille yllätysjuhlia ja Ginan synnytyspoltot alkavat.
Murat Andrenie on 26-vuotias haitilainen yksinhuoltajaäiti, joka menetti kaiken miehensä kuoltua keväällä. Naapurit ruokkivat 7- ja 4-vuotiaita lapsia ja Murat syö mitä lapsilta jää yli. Yhteisvastuukeräys 2010.
Tapsaa mietityttävät liiallinen hygienia ja allergiat - nykytiedolla ihmisen tulisi altistua pölylle ja möyriä multakasoissa. Astmaa sairastavien ryhmä jakaa kokemuksiaan sairaudesta. Astman voi laukaista myös suuri menetys.
Kymenlaaksolaisen Pehkorannan perheen elämä muuttui rajusti isän sairastuttua. Perheenjäsenet kertovat minkälaista arki on kun isän terveys on vaakalaudalla ja toimeentulo tiukassa. Yhteisvastuukeräys 2010.
Diakoniatyöntekijä Nina Forsström auttaa työkseen vähävaraisia lapsiperheitä. Hän kertoo, millaista elämä on köyhimmissä perheissä kriisin hetkellä ja miten köyhyys periytyy sukupolvelta toiselle. Yhteisvastuukeräys 2010
Suorassa lähetyksessä Suomen Kansallisteatterista palkitaan vuoden 2009 parhaat teot ja tekijät näyttämötaiteen alalta. Lavalle nousee Sinikka Sokan ja Nicke Lignellin lisäksi teatterilaisia ympäri Suomen.
Teksti-TV 335.
Koskettava ja kaunistelematon dokumentti seuraa vuoden ajan anorektikon ja hänen perheensä arkea - elämää, jota anoreksia hallitsee. Ohjaus Nina Stenros.
Katse sisimpään 2/2. Pahoinpitelijä jatkaa väkivaltaisia tekojaan, uudeksi uhriksi joutuu muuan Blaken kollega. Haittaavatko Blaken ja Jamesin kiristyneet välit ratkaisevasti tutkimuksen edistymistä?
6/7: Tahtojen taistelu. Jane Lavery selviää täpärästi kolarista mutta onko hän turvassa sairaalassakaan? FBI:n erikoistutkija pääsee lähelle salaliiton ratkaisua. Brydon kokee jälleen menetyksen.
5/6. Terveysvaikutteita kerrakseen. Kaljakuppilassa vietetyn illan jälkeinen aamu on ankea. Mummikin on onnistunut hankkiutumaan sairaalakuntoon. Pitäisiköhän ottaa itseään niskasta ja uhrata ajatus omalle terveydelle?