6:25 Ykkösen aamu-tv:n otsikot. 06.30 uutiset, sää ja urheilu puolen tunnin välein. yle.fi/aamutv
Monty paljastaa luomutomaattien kasvatuksen salat. Kun tomaattisato kypsyy, on aika jalostaa herkkuja liukuhihnalta. Kuinka kesän maku saadaan säilymään? Lisäksi viljellään maistuvia sipuleita. 2/6.
Suola-aukio. Laajan Afrikan eläimistöä esittelevä lyhytohjelmasarja. T: BBC
Kunniakysymys. Nancya epäillään vakoojaksi mutta hänellä on puolustaja. Bean raskaus alkaa pian näkyä ja sureva Annie on pahassa jamassa. Joycen mies pääsee yllätyslomalle armeijasta.
Temppelivuori, Israel. Ihmiskäden muovaamia huomattavia rakennelmia löytyy kaikkialta maailmasta. BBC:n lyhytohjelmasarja esittelee hienoimpia saavutuksia.
Kirkkoherra Esa Siljamäki esittelee kirkon kauniita yksityiskohtia sekä kertoo kirkon historiasta.
Vieraana muusikko ja toipilas Jonne Aaron. Ps. mukana nelijalkaisten verenluovutuksessa. Juontajina Marja Hintikka ja Mikko Kekäläinen.
Motivaatio on kova ja unelmat korkealla! Sarjassa seurataan Kansallisoopperan Balettioppilaitoksen oppilaita ja heidän arkeaan. Miten kolme eri ikäistä oppilasta sopeutuu balettikoulun kuriin ja vaatimuksiin?
Dokumenttielokuva bulgarialaisen perheen yhdestä päivästä. Perheen isä on fakiiri, joka siirtää ammattiansa pojalleen. O: Tonislav Hristov. T: Oy Todellisuus Ab.
Uniongelmia. Boycie ei saata uskoa tätä: 300 sukukypsää nautaa ja sonnilla ei eväkään värähdä! Tyler saa koetulokset, onko ilonpito ennenaikaista? Marlene koltostaa ympäriinsä yökaudet, hän ei voi nukkua hiljaisuudessa.
(Suomi 1941, 106'). O: T. J. Särkkä. N: Yrjö Tuominen, Elsa Turakainen, Maire Suvanto, Sirkka Sipilä, Lasse Pöysti, Eine Laine. Suomisen perhe kokee äkkirikastumisen. Mv.
Franz Schubert. Elämäkertakuvauksia vuosisatojemme mahtihahmoista. Tuotanto 10Francs, Ranska.
Helsingin NMKY:n nuorisotyön johtaja Kenneth Koskinen. "Jumala kehottaa meitä tutkimaan sisintämme Jumalaa kuunnellen, niin rakentuu elämälle tukeva pohja." (Luuk. 6: 46-7:10)
Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena.
Marion saa tietää isoisänsä tulleen Suomeen alun perin Vilnasta, Venäjän armeijan pakollisessa palveluksessa. Tutkiessaan isoäitinsä taustoja Marion matkustaa Puolaan ja siellä paljastuu samanlainen tausta.
Britanniassa ruokakaupat käyvät armotonta hintasotaa. Naarmuuntuneen pelilevyn korjauskeinot testissä. Kolme kovaa testaa kotikäyttöön tarkoitetut jauhesammuttimet.
Teksti-TV 335.
Kodittomat. John odottaa sotaoikeudenkäyntiä toiveikkaana. Joyce ja Nancy kyräilevät toisiaan. Finch ottaa pommituksissa kodittomiksi jääneitä töihin tilalle, ja ikävyyksiä on luvassa. Bean raskaus on jo pitkällä.
Alvar Härtullin harvinaisempi eläkeläisharrastus on rakentaa isoja katapultteja, jotka sinkoavat isoja kiviä taivaan tuuliin.
Mukana talous ja kulttuuri.
Uutisvuodossa vieraina ovat YleX:n iltapäivän toimittajat Jenny ja Aino ja NRJ:n aamupojat Renne ja Anssi.
Tohtori Kevin Fong tutustuu ihmisiin, joille on tehty uraauurtavia sydänleikkauksia, mutta miten viallisen sydämen voi korjata? Onko kantasoluhoidoista apua ja miten virtuaalisydäntä tutkimuksissa hyödynnetään? T: BBC.
LUPA-hanke. Ohjelmasarja Euroopan lääketieteen uusimmista saavutuksista.
Puoli vuotta sitten norjalainen Anders Breivik surmasi 77 ihmistä. Hänellä on kaksi isää, joihin hänen suhteensa katkesivat lapsena ja nuoruusiässä. Nyt isät kertovat pojastaan ensi kertaa. Tuotanto Norjan TV.
Teksti-TV 335.
Presidentinvaalit ja epävarmat äänestäjät. Guggenheim-museon rahoitus. Yö vanhainkodissa.
Karismaattinen, maailmankuulu eteläafrikkalainen laulaja ja ihmisoikeustaistelija Miriam Makeba taisteli koko elämänsä rasismia ja köyhyyttä vastaan ja puolusti tasa-arvoa ja rauhaa. O: Mika Kaurismäki. T: Marianna Films.
Romanttinen komedia vanhanpojan viimeisestä mahdollisuudesta. Poikuudesta eroon ennen eläkettä. O: Tapio Piirainen
Apinoille energiaa. Mitä kokeellisempaa ja mitä enemmän, sen parempaa. Onko oman oksan sahaaminen kielletty? Mitä jos sähkönhinta romahtaa? Voiko Apinatasavalta tuottaa enemmän sähköä kuin koko Eurooppa kuluttaa?
Saamenkieliset tv-uutiset. Tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi.