6/6. Viimeisellä rajalla. Kuinka ihminen selviytyy napa-alueiden äärimmäisissä oloissa? Elinympäristö on ankara ja avuksi tarvitaan niin perinteistä tietoa kuin tieteen uusimpia keksintöjäkin. T: BBC.
Kaikki talteen. Kaikki pitää hyödyntää kun vanhoja taloja puretaan, kuten esim. sairaala Trondheimissa.
Kipujen ehdoilla. Sjögrenin syndrooma vei Pirjo-Riitta Jokelan ja Tiina Sarsten työkyvyn. Tulehduksellisen reumasairauden kova päänsärky, väsymys ja nivel- ja lihaskivut vaativat päivittäistä lääkitystä. yle.fi aamusydamella.
2/12. Kun Öölantia kahtia kaivettiin. Vuonna 1940 varauduttiin Ruotsissakin Saksan hyökkäykseen, ja maan toiseksi suurin saari aiottiin kaivaa keskeltä poikki. Miten pitkälle hanke eteni?
Arkkipiispa Kari Mäkinen vihkii Espoon tuomiokirkossa Espoon hiippakunnan uuden piispan Tapio Luoman. Uusi piispa saarnaa, avustavana liturgina Maria Malvaranta, musiikin johto Petri Koivusalo. Yhteislähetys Yle Radio 1.
Orjasta yksinhuoltajaisäksi. Kahden pikkutytön isä, Alfred, pakotettiin jättämään perheensä ja taistelemaan useita vuosia LRA-kapinallisten riveissä. Vapauduttuaan kuolleeksi luultu mies löysi tyhjän kodin.
Tylsyyden ylistys. Päivä paistaa kyllä risukasaan, mutta silti Compoa ja Cleggia kyllästyttää, ihan vietävästi. Foggy yrittää löytää asiasta kultareunan, vaan onkohan hänestä piristäjäksi T: BBC
Kuu on kaikille tuttu taivaankappale, mutta entäpä jos se ei olisikaan nykyisellä paikallaan? Kuu on ollut aiemmin lähempänä maapalloa ja loittonee koko ajan. Miten Kuu vaikuttaa planeettamme elämään? T: BBC.
Mistä kauhu syntyy? Irti fobioista. Pelkoa ja ahdistusta - mitä minussa tapahtuu.
Lapsia ja aikuisia. Luke ei ole saanut kerrotuksi Lorelaille tyttärestään, mutta lopulta salaisuus paljastuu. Yalessa lehden toimittajakunta näyttää saaneen tarpeekseen Parisin komentelusta.
Äiti ei kertonut Eevalle juuri mitään omasta perheestään eikä Eevan isän perheestä. Eeva tutkii ristiriistaisen äitinsä menneisyyttä sekä selvittää rajan taakse kadonnen isoisänsä mysteeriä.
Toisen maailmasodan päätyttyä sadattuhannet Euroopan juutalaiset olivat kodittomia ja tietämättömiä perheenjäsentensä kohtaloista. Monet heistä suuntasivat kulkunsa Berliiniin, Schlantenseen hätäsiirtolaisten leirille.
Lady Frances Carfaxin katoaminen. Tohtori Watson tutustuu lomaillessaan nuoreen omapäiseen naiseen, joka näyttää olevan vaikeuksissa ja lopulta jopa hengenvaarassa. Holmesin on puututtava peliin.
Esterháza, Unkari. Lyhytohjelmasarja tarkastelee Eurooppaa ilmasta käsin, lentokoneen perspektiivistä.
Teksti-TV 335.
Millaiset jäljet sota jättää nuoriin poikiin? Antti Henttonen oli 17-vuotias lähtiessään talvisotaan, Rajkumar Sabanadesan liittyi 11-vuotiaana tamilisissien riveihin. Mukana myös rauhanturvaaja Jaakko Vainionpää.
Arvioinnit Kajaanissa Karolineburgin kartanossa jatkuvat. Asiantuntijat Tuija, Johanna ja Hans jututtavat kajaanilaisia ja arvioivat antiikkia: tänään kuullaan hinta-arvio muun muassa Armas Mikolan maalauksesta.
Entisessä elämässään Sinikka Backman saattoi tikalla heittää kartalle, missä päin maailmaa lomailisi. Nyt hän luotsaa vapaaehtoisena Helsingin pisintä leipäjonoa ja on onnellisempi. OhjausTom Östling.
Elämän suola. 70 prosenttia Maan pinta-alasta on vettä. Ihmisen kehossa on saman verran vettä. Miksi vesi on välttämätöntä kaikelle elämälle?
Suorassa lähetyksessä haastateltavina World Design Capital Helsinki 2012 -valtuuskunnan puheenjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo, Härmä-elokuvan maskeeraaja Riikka Virtanen sekä Saharan halki juossut Jukka Viljanen.
Teksti-TV 335.
Hannu Salaman romaaniin perustuva kaksiosainen tv-elokuva. Osa 1/2: Vastarintaryhmä. Jatkosodan aikana Salmisten kotona Pispalassa kokoontuu maanalainen ryhmä, joka toivoo Neuvostoliiton voittavan sodan. O: Kari Paljakka
Tekijät kertovat "Vuosaari" -elokuvan taustoista. T: First Floor Productions Oy.
Kieltäminen. Tuomari Rachel Callaghan haavoittuu vakavasti, kun häntä ammutaan parkkihallissa. Kyseessä ei ollut pelkkä autovarkaus, sillä pian selviää, että tuomari oli saanut palkkamurhaajan kannoilleen.
TV1:n Ykkösaamun vieraana on eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma, SDP. Toimittajana on Jari Korkki.
Alex on koditon Helen yllättää hänet yöpymästä parkkipaikalta. Pomolla on alaisilleen uusi tiukka työtehtävä. Toisen kuolema on toisen leipä, vaikka se sisuskaluja raastaakin, ainakin Alexilla. 2/6