7.18 Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen 7.40 Joko ratkeaa vääntö kouluttautumispäivistä? 8.14 Kuvataiteilija Kristian Krokfors 8.45 Kokki Joonas Hämäläinen loihtii kesän pikasalaatit 8.55 Porsaanribsit grillissä
8/12. Aurinkoa ja lämpöä riittää, ja on aika istuttaa tomaatit. John ja Pernilla varaavat pienen alueen puutarhasta auringossa viihtyville perennoille.
Koulunkäynti ei kannata 2/2? Saako Victor oppilaiden vanhemmat ymmärtämään että koulua käydään nimenomaan elämää varten, jotta hän saisi heidät antamaan lapsilleen opiskelurauhan?
Juha Setälästä tuli armoton Scalextric-fani, kun vanha joululahjaksi saatu autorata löytyi vanhempien vintiltä.
Vertailussa viisi dieettiä. Kilpailijat joutuvat rasitustestiin. Miten rapakunnossa he ovat? Dieetin aloittaminen sujuu usein melko helposti, mutta mitä tapahtuu alkuinnostuksen jälkeen? Osa 3/7.
Osa 2/2. Fitness-valmentaja Chris MacDonald sai kaksi kuukautta aikaa muuttaakseen suklaatehtaan työntekijöiden elämäntapoja terveellisempään suuntaan. Tehtaalta on valittu viisi työntekjää tehotreeniin.
Elämää maailmankaikkeudessa. Vuonna 2009 juhlittiin Galileo Galileita, jonka ensimmäisistä kaukoputkihavainnoista tuli kuluneeksi 400 vuotta. Astronomi Maria Sundin pohtii, voisiko avaruudesta löytyä elämää.
Harjoitus tekee mestarin. Kate uskoutuu Oliverille suhteestaan Isä Davidiin. Oliver ymmärtää, että suhde ei todellakaan ole ohi, miten hän reagoi tilanteeseen? Marc vihjaa Carolinalle uudesta työpaikasta vastaanotollaan.
(Suomi 1961, 94'). O: Åke Lindman. R: Mauno Kuusisto, Helena Lehtelä, Matti Hyvönen, Eino Hyyrynen, Siiri Angerkoski. Mauno Kuusiston elämänvaiheista kertova kotimainen elokuva. (Mv).
Norjan Birkenesissä kasvaa tammi, joka on yli tuhat vuotta vanha ja ympärysmitaltaan yli kymmenmetrinen. Suuren tammen suojissa elää tavattoman runsas eliömaailma.
Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena.
2/10. Matelijat ja sammakkoeläimet. Taitavien saalistajien ja liukkaasti liikkuvien matelijoiden ja sammakkoeläinten taidot ovat hioutuneet vuosimiljoonien kuluessa. Ja maltti on valttia, kun komodonvaraani väijyy. T:BBC
Katso nyt netissä, aikaa 5 vuorokautta Käsnäjalkainen. Henkeäsalpaavan taitavasti kuvattu sarja luomakunnan pienimmistä elollisista, lähietäisyydeltä. Tuotanto BBC.
Teksti-TV 335.
Piilossa pidetty lapsi 1/2. 10-vuotiaan Dorianin perheen suuri salaisuus on, että tämän isoveli on syvästi autistinen ja häntä pidetään kotona piilossa. Dorianille on kova paikka, että äiti ja isä häpeävät omaa lastaan.
Jukka Mallinen: Maasuttaa.
Mukana talous ja kulttuuri.
Sukulaisten aiheuttamat ongelmat uhkaavat jälleen tahrata rouva Bucketin kilven.
Kun kommunistipuolue nousi valtaan Kiinassa vuonna 1949, ryhdyttiin puolueen ja puheenjohtaja Maon asemaa pönkittämään massiivisilla propagandakampanjoilla. Millaisia ilmentymiä Mao-kultti sai yli 25 vuoden aikana?
Kiminkinen tutustuttaa katsojat ylipainosta kärsivään perheeseen, jossa uhkaa lasten diabetes. Keliakiapotilasryhmä puhuu elämästä tiukan ruokavalion ja vatsavaivojen kanssa. Illalla Tapsa hiljentyy joogaamaan. Uusinta.
Teksti-TV 335.
Miten hoitotyö sujuu homeisessa sairaalassa? Ruotsalaisfanien matkassa jalkapallon EM-kisoissa. Studiovieraana pääministeri Jyrki Katainen.
Helenin tarina. Alakoulun opettaja iloitsi poikansa ensimmäisestä työpaikasta, jonka piti olla unelmien täyttymys. Miten Helen päätyi oikeuden eteen odottamaan tuomiota teosta, johon hän on syyllistynyt? 3/6 T:BBC
Osa 2/8: Kasvu. Onko talouselämä ihmisiä varten vai ovatko ihmiset taloutta varten? Maapallon rajallisista resursseista huolimatta jatkuvaa kasvua tavoitellaan Kiinassa, USA:ssa, Islannissa ja Ghanassa. Vuodelta 2011.
Fukushiman ydinvoimalan jäähdytysvesien laskemista mereen pidettiin vaarattomana. Uusien tutkimusten mukaan radioaktiivinen Cesium on kuitenkin levinnyt ja uhkaa kerääntyä japanilaisten rakastamiin kaloihin.
Saamenkieliset tv-uutiset. Tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi.