7/10. Saaliita ja saalistajia. Lihaa syövät nisäkkäät oppivat jo pieninä leikeissään saalistuksen alkeet, mutta eivät aiotut saaliitkaan taistelutta antaudu. Kuinka tähtikuonokontiainen saaliinsa havaitsee? T:BBC.
Lapsen suru. Vanhemman kuolema muuttaa lapsen elämän peruuttamattomasti. Syöpä vei Miki Liukkosen äidin ja Henrik Himbergin isä kuoli auto-onnettomuudessa. Miten surusta selviää? yle.fi aamusydamella.
Kätilö Mirja Ruotsila, 60v, viihtyy työssään ja harkitsee uransa jatkamista yli eläkeiän 64 ikävuoteen asti, mahdollisesti pidempään.
Down-lapsena syntyneestä Martinasta tehtiin ensimmäinen dokumentti vuonna 1974, viides kun hän täytti 40 vuotta. Kuinka asenteet Down-ihmisiin ovat muuttuneet viimeisten vuosikymmenien aikana?
Perheenlisäystä 1/2. Lomakausi vie perheen jälleen Portugaliin. Siellä Jacques saa kuulla ällistyttävän uutisen: hän on jälleen kerran isä. Kuinka sen voisi kertoa perheelle ketään järkyttämättä?
Kuljeksija. Englantilainen draamasarja terveysaseman arjesta ja juhlasta.
Katso nyt netissä, aikaa 29 vuorokautta Monet täpärästi kuolemasta pelastuneet kertovat samanlaista tarinaa: jokin outo voima ohjasi heidät turvaan. Mitä aivoissamme äärimmäisen uhan alla tapahtuu, ovatko enkelikokemukset selviytymisrefleksin ilmentymiä?
Carl Linné. Elämäkertakuvauksia vuosisatojemme mahtihahmoista. Tuotanto 10Francs, Ranska.
Raamattu. Raamattuun vedotaan samaa asiaa puolustettaessa ja vastustettaessa. Jeesus ei ollutkaan koti, uskonto, isänmaa -tyyppinen kaveri. Mutta minkälaiseen paratiisiin pääsee, jos uskoo Raamatun sanaan?
Vallan lumo ja lume. Veikko Huoviselle Hitler oli Veitikka, joka elää iäti. Mikä Adolfissa vetosi - ja miten tyranni estetään? Moniala-artisti Olavi Uusivirta esittää Hitler-laulun Timo Harakalle ja Anna Kortelaiselle.
Utöyan saarelta lähetettävässä tilaisuudessa muistetaan Norjan viime vuotisen ampumistragedian uhreja ja omaisia. Puhujana mm. Norjan pääministeri Jens Stoltenberg. Selostajana Annika Damström.
Petra, Jordania. Yhdysvaltalainen lyhytohjelmasarja, jossa pääsemme tutustumaan moniin erikoisiin paikkoihin ja kaupunkeihin ympäri Maapalloa. Mukana mm. Unescon suojelukohteita.
Laavajärvet. BBC:n ohjelmasarjassa seurataan kuinka maapallo on muodostunut ja miten luonnonvoimat, ilmastonmuutos ja suhde muihin planeettoihin ovat muokanneet sitä vuosituhansien saatossa. Tuotantovuosi 2012.
Jotkin kasvilajit ovat sopeutuneet aika ajoin tapahtuviin metsäpaloihin, mutta miten metsä uudistuu palon jälkeen? Ohjelmassa tutustutaan kolmeen eri-ikäiseen metsäpaloalueeseen Norjassa.
Teksti-TV 335.
Siperia. Venäjä on pinta-alaltaan maailman suurin valtio ja sen rajojen sisällä elää hyvinkin harvinaisia villieläimiä. Sarjan aluksi tutustutaan Siperian karhuihin sekä Baikal-järven eläimistöön. 1/6.
Kamarineuvos ja museonjohtaja Kari-Paavo Kokki esittelee oman rakkaimman antiikkiesineensä ja kertoo, mistä innostus antiikkiin sai alkunsa. Tuija, Johanna ja Hans arvioivat Vaasan kaupungintalon juhlasalissa. Uusinta.
Burj Al Arab, Dubai. Yhdysvaltalainen lyhytohjelmasarja esittelee ihmeellisimpiä ihmiskäden luomuksia ympäri Maapallon.
(The Sittaford Mystery) Lumi saartaa kaupungin ja Jane Marple yöpyy majatalossa. Vieraat huvittelevat spiritismillä, ja omistaja saa uhkauksen. Aamulla ennustus on käynyt toteen. N: Geraldine McEwan. T: Granada. (U)
Teksti-TV 335.
Norjan ampumistragedian vuosipäivän muistokonsertti Oslosta. Suoran lähetyksen selostaa Annika Damström.
Bergenissä kuolee nuoria valkopukuisia tyttöjä ja tapaukset liittyvät bändiin jonka keulahahmo on Vargin luokkatoveri. N: Trond Espen Seim, Pia Tjelta. Norja 2007.