6.43 Talousblogisti haastaa euroeliitin 6.54 Jurmon saarella 7.18 Opetusministeri Jukka Gustafsson 7.45 Olympia-jälkihiki 8.19 Olisiko metsästyksestä matkailuvaltiksi?8.48 Olympiamitalisti Tuuli Petäjä yle.fi/aamutv
Valtataistelu työpaikalla. Firman menestys edellyttää työntekijöiden kiusaamista. Kertooko Amélie Nothombin Nöyrin palvelijanne myös oopperan johtamisesta, Timo Harakka ja Anna Kortelainen kysyvät Lilli Paasikiveltä.
Kaupungit. Yli puolet maailman väestöstä elää kaupungeissa ja ihmiset ovat niitä rakentaessaan kenties ajatelleet tekevänsä pesäeroa villiin luontoon. Eläimet eivät suostu kuitenkaan helpolla luovuttamaan. 8/8. T: BBC.
Anna-Liisan odotettu leikkausaika Jyväskylästä on järjestynyt. Vieraillaan Karstulan terveyskeskuksessa tutustumassa dialyysihoitoihin. Pohditaan sijoitettujen lasten asemaa, ja huostaanottojen määrän kasvua. Uusinta.
Norjan Punaisen Ristin pääsihteeri Börge Brende esittelee esittelee tunturimaisemia Etelä-Tröndelagissa.
Tommi Järvisen lihansyöjäkasvit. Puuhailijan puutarha Nukarissa. Vaalittu perinnemaisema. Koostejakso.
Yksinäiset ihmiset, 2/2. Englantilainen draamasarja terveysaseman arjesta ja juhlasta.
(Suomi 1952, 93') O: Valentin Vaala. N: Tauno Palo, Toini Vartiainen. Mika Waltarin näytelmään perustuva veijarikomedia teollisuusneuvoksen suosioon pääsevästä nuoresta naisesta, joka ei ole sitä miltä näyttää.
Tutkimusretki muinaisten egyptiläisten ajatusmaailmaan, arkeen ja juhlaan hautamaalausten, veistosten ja papyruksilla säilyneen runouden kautta. O: Heikki Partanen. T: Partanen & Rautoma.
Jaana Tani on Äänekosken lukion rehtori ja kuuden lapsen äiti. "Meidän tärkein tehtävä täällä on pitää huolta toinen toisistamme." (Matt. 25:31-40)
Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena.
Laitilassa sijaitsee Suomen vanhin seurantalo, joka paloi pahasti tuhopoltossa 2008. Kulttuuriseura Laitilan Walon unelmana on pelastaa rakennus ja herättää henkiin muinainen kalmistoalue.
Useimmat luonnonvaraiset eläimet pitävät ihmistä vaarallisena. Poikkeuksiakin on. Miten toimia, kun villi eläin vapaaehtoisesti hakeutuu ihmisen läheisyyteen?
Teksti-TV 335.
Käsi kädessä 1/2. Novak saapuu opettajaksi paikkaan, jossa poliittiset voimasuhteet ovat hiljattain kääntyneet päälaelleen. Valta siirtyy oikeiston käsiin, mikä heijastuu koko yhteiskuntaan ja myös kouluun.
Kristiina Rikman: Uutispuuro.
Mukana talous ja kulttuuri.
Romano tv:stä tutuksi tullut Manne (Santeri Ahlgren) seikkailee. Mannen tavoitteena on perustaa kansainvälinen Romani Musiikki Unioni. Matka on jatkunut Ruotsiin, josta pitäisi löytää kuuluisa romanimuusikko Dimi Keiski.
Millaisia elämänmuotoja aurinkokuntamme kaukaisiin kolkkiin voi kätkeytyä? Kaksiosaisessa dokumentissa astrobiologit pohtivat elämän löytymisen todennäköisyyttä apunaan avaruusluotainten lähettämät tiedot. 1/2.
Ohjelmasarja Euroopan lääketieteen uusimmista saavutuksista.
Osa 7/8: Valuutta. Euron myötä kaatuisi myös Eurooppa. Mikäs siinä, onhan muitakin valuuttoja. Käymme USA:ssa, Isossa-Britanniassa, Ruotsissa, Kreikassa, Virossa ja Kiinassa. Vuodelta 2011.
Teksti-TV 335.
Reportaasi turkistarhausta vastustavien Satu Silvon ja Reidar Palmgrenin ensi vierailusta varjotaloihin.
Erityisluokan yhdeksäsluokkalaiset käyvät viimeistä koulukevättään. Opettaja Ulla ottaa haasteeksi auttaa nuoria suorittamaan oppivelvollisuutensa, luottamaan itseensä ja tulevaisuuteen. O: Iiris Härmä.
Osa 2/2 . Tarina valheellisista indentiteeteistä ja halusta jatkaa elämää. N: Pirkko Hämäläinen, Matleena Kuusniemi ja Siiri Kähönen. Käsikirjoitus Simo Halinen, Michael Baran ja Vilja Roihu. O: Simo Halinen. T: Edith film Oy.