06:25 Ylen aamu-tv:n otsikot. 06.30 uutiset, sää ja urheilu puolen tunnin välein. yle.fi/aamutv
2/7. Per Lyhnen 8-lapsinen perhe on muuttanut Kööpenhaminasta maaseudun rauhaan, missä lapset voivat leikkiä puutarhassa. Camilla Ottesen tiimeineen rientää avuksi rakentamaan viihtyisää puutarhaa.
Käsi kädessä 2/2. Yhteisö kyräilee toinen toistaan ja vanhempien painostus alistaa myös lapset pelkiksi pelinappuloiksi. Saako Novak yhteisön silmät avautumaan ja ymmärtämään, että vain yhteistyö tuo voimaa?
Sarja Suomen kasveista. Asiantuntijana kasvitieteilijä Kari Lahti. O: Eija Lehmuskallio. T: Rec Button Oy.
Kertomuksia käsityöläisistä, pienyrittäjistä, samalla laitakaupungin kadunpätkällä - onnesta ja epäonnesta, unelmista ja kamppailusta niiden toteuttamiseksi. O: Heikki T. Partanen. T: Alppiharjun Elokuva.
Osa 3/3. Fitness-valmentaja Chris MacDonald on saanut ryhmän lukiolaisia noudattamaan terveellisten elämäntapojen ohjelmaa. Mutta mitä sanoo opetusministeri Tanskan lukiolaisten kunnosta?
Kärsivällisyys kateissa. Englantilainen draamasarja terveysaseman arjesta ja juhlasta.
(Suomi 1960, 92'). O: Aarne Tarkas. N: Leni Katajakoski, Tommi Rinne, Pirkko Mannola, Leo Jokela. Komediassa opettajatar yrittää skandaalin välttämiseksi varastaa hänestä salaa maalatun alastonkuvan.
Monet ihmiset ruokkivat lintuja ja muitakin eläimiä, mutta hyväsydämellisyydellä on varjopuolensa. Lintuinfluenssa uhkaa ja eläimet joutuvat vaaraan tullessaan vilkkaasti liikennöityjen teiden lähelle. NRK, Norja. Uusinta
Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena.
10/10. Kädelliset. Älykkyys, pitkäikäisyys ja kiinteä sosiaalinen verkosto ovat kädellisten menestyksen avaimia. Gorillojen ja rapuja etsivien karhupaviaanin lisäksi sukulaisistamme esittäytyy erikoinen uakari. T:BBC.
Lumiapinoiden naapurit. BBC:n ohjelmasarjassa seurataan kuinka teknologian ja tieteen mullistaessa maailmaamme, ihmisen kädenjälki planeetan muutoksiin on vaikuttavampi kuin koskaan ennen.
Teksti-TV 335.
Lukutaitoa ja rakettitiedettä 1/2. Novak saapuu oppilasryhmän mukana Ranskan Guayanaan, ja tapaa siellä vanhoja ystäviään. Kuultuaan paikallisten lukutaidottomuudesta tulokkaat ryhtyvät heti puuhaamaan koulua.
Roman Schatz: Kieli
Mukana talous ja kulttuuri.
Suomi - Liettua. Selostus Matti Härkönen. Turku.
Reijon anemiaan ei ole koskaan löytynyt syytä, mutta epäilyksiä anemian aiheuttajaksi kuitenkin löytyy. Tohtori Kiminkinen lähtee myös terveellisille ruokaostoksille ja tapaamme elinsiirtoryhmän. Uusinta.
Teksti-TV 335.
Osa 7/8: Valuutta. Euron myötä kaatuisi myös Eurooppa. Mikäs siinä, onhan muitakin valuuttoja. Käymme USA:ssa, Isossa-Britanniassa, Ruotsissa, Kreikassa, Virossa ja Kiinassa. Vuodelta 2011.
Bangladeshin Chittagongissa puretaan moni laiva ja vaaralliset materiaalit hyödynnetään. Työläiset purkavat jättimäisiä aluksia asbestin ja myrkyllisten kaasujen keskellä vailla asianmukaisia suojia, henkensä uhalla.