Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen
Pikkutiikeri Elmeri ja ystävänsä Sulevi kulkevat taikaputouksen läpi. Virta vie heidät uusiin seikkailuihin. Amerikkalainen piirrossarja perustuu Rosemary Hoylandin lastenkirjoihin.
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen
Musiikillinen animaatioretki ystävysten maailmaan.
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen
Timpan traktori. Laten kaveri ja lampolan kuopus viskaa tutin naulaan, nappaa nallen kainaloon ja lähtee päiväkotiin. Nokkela poika oppii joka päivä jotain uutta. T: Aardman Animations.
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen
".. leikkiä yhdessä."
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen
Päivälliskutsut. Kuningasparin yllätyspäivälliskutsut aiheuttavat ongelmia Täti Luumun keittiössä, mutta apu löytyy yllättävästä paikasta.
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen
Osa 3: Kyynelten tarkoitus. Jepu näkee puistossa valuvan ihmisen ja valuu pian itsekin. Kuinka vetistelevä orava korjataan?
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen
Korvat kateissa.
Tinja pohtii avaruuden ääniä. Onko avaruus hiljainen? Tehtävät osoitteessa yle.fi/pikkukakkonen.
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen
Liity Touhukkaiden mukaan liikkumaan leikin ja sadun avulla! Tällä kertaa Desi ja Outi pelastavat onnen sinilinnun Napan kynsistä. Velhon viisaiden neuvojen avustuksella, kuinkas muuten!
Koululaisten oma aamu-tv. yle.fi/galaxi
Jaana Riutta palaa matkalta ja tekee järkyttävän löydön. Mysteeriä ratkotaan niin studiossa kuin kotisohvillakin! yle.fi/bofori
Katso nyt netissä, aikaa 6 vuorokautta Veikeä virtahepo Pat ja komea koira Stan tutkailevat maailman menoa silmät ymmyrkäisinä ja pilke silmäkulmassa.
Saamenkieliset tv-uutiset. Stereo. Tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi.
Uutisia Uudeltamaalta.
Uutisia Kaakkois-Suomesta.
Uutisia Lounais-Suomesta.
Uutisia Kanta-Hämeestä, Pirkanmaalta ja Päijät-Hämeestä.
Uutisia Keski-Suomesta.
Uutisia Itä-Suomesta.
Uutisia Pohjanmaalta.
Uutisia Pohjois-Suomesta.
Luken ja Anitan välit lämpenevät, eikä Victoria pidä uutisesta. Ampumavälikohtaus kohdistaa epäilyt Lukeen. Australialainen draamasarja.
Suurisuuntaista matkailua. Lonely Planet esittelee meille tavallisille matkaajille maailman kiehtovimmat kohteet pienellä budjetilla.
Pakkomyyntiä vanhuksille - mitä sanovat myyjät ? Ydinvoima jyrää kansalaismielipiteen. Puskutraktori hoitaa homeongelmat. Miten harrastaja saa käsityönsä myyntiin ?
Poljettua ihmistyötä. Työperäisen ihmiskaupan kaltaisia rikoksia esiintyy Suomessakin. Vieraina hyväksikäytön uhriksi epäilty kotiapulainen Norma Alagon, johtaja Natalie Gerbert ja erikoissuunnittelija Natalia Ollus.
Tämä kesä on parasta ikinä! Vihreät Valot -bändin kesäinen tervehdys kaikille Uusi päivä -sarjan ystäville. Tykkää Uudesta päivästä: facebook.com/uusipaiva.
(Suomi 1948, 84'). O: Toivo Särkkä. N: Ghedi Lönnberg, Rolf Labbart, Hillevi Lagerstam, Teuvo Puro, Ida Salmi. Komedia tehtailijan pojasta, joka kulkurina kutsutaan kartanon tyttären kihlajaispäivällisten vieraaksi. Mv.
Siikapilkillä Lestijärvellä.
Mikä Suomea uhkaa? Siis kaikkein pahiten? Vieraana Timo Soini (ps.), kommentaattoreina Jussi Lähde ja Pekka Ervasti.
Osa 12/14. Tarja Halosen linnanjuhlat. Pilapuhelin pirisee. O. Marko Talli. T: Filmiteollisuus Fine. (U).
Omantunnon ääniä. Enrico ja lehtimies Armando haluavat kukin tahollaan hyvittää aiemmat rikkeensä. Pietron saama perintö ja sitä kautta liitto Annan kanssa ovat uhattuina.
Osa 103: "Rakkaus on hyvästelyä tietäen, että tulet vielä takaisin." Aino antaa Paltamolle toivoa. Päivikki paljastaa suunnitelmansa Otsolle ja Nannalle. Sara saa Ruuskasen tunnustamaan tunteensa.
Pavut epäkunnossa . Jokavuotinen taikakilpailu aiheuttaa hämmennystä eräälle taikurillekin.
Raskaiden jalkojen mysteeri. Riku juuttuu kiinni kallioon.
Katsellaan lasten kanssa Noksu, Kukin tavallaan, Totta vai taikaa, Urpo ja Turpo sekä Sammakko ja ystävät.
Jussi-Pekka Rantasen vieraana on taiteilija Outi Heiskanen. Heiskasen taide on monimuotoista: asioiden yhdistely ja muuntelu on osa hänen taiteen tekemisen tapaansa. Musiikkia esittävät Siiri Nordin ja Boris Nordin.
Alueellisia uutisia.
Myyräkuumehuippu vasta tulossa. Tekonivelleikkaus - miltä maistuu elämä uusilla polvilla? Lasten maailma on täynnä kieltoja ja rajoituksia. Lisätietoja: teksti-TV s. 374.
Osa 104:" Ruukku tihkuu sitä mitä se sisältää." Emmin ruusunpunaiset kuvitelmat kesätyöstä romahtavat. Minnan zen katoaa jälleen. Ruuskanen tarjoaa Saralle auttavan käden.
Osa 7/15: Tähdet kertovat. Reinikainen juuttuu hissiin ja Rautakallio yrittää alaisineen ulos pimeästä saunasta. Lopussa kiitos seisoo, ja Reinikainen saa esiintymiskutsun televisioon. (U).
Maksukyvyttömät ja kiukkuiset kreikkalaiset. Se siitä sijoittajavastuusta! Verkkomedia haastaa erkkomedian. Krista Kososen vahvat naisroolit.
(Runaway Train/USA 1985) Alaskaan sijoittuvassa rajussa toimintajännärissä kaksi vankia yrittää pakoa rahtijunan kyydissä. O: Andrei Mihalkov-Kontshalovski. N: Jon Voight, Eric Roberts, Rebecca DeMornay.
Vanha tuttu. Putkassa viruva Jason saa yllättävän vieraan. Sookielle selviää liian myöhään kuka Bon Tempsin asukkaista on murhaaja Drew Marshall. Maryann saa Taran pauloihinsa.