Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen
Vuoden opettaja. Anniina on päättäväinen balettia rakastava hiirityttönen, jonka perheeseen kuuluvat äiti, isä, pikkusisko ja isovanhemmat.
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen
5-vuotias Elias Espoosta esittelee, kuinka hän oppi petaamaan sänkynsä.
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen
Synttärisankari. Sampo päättää koristella isälleen hienon syntymäpäiväkakun.
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen
Raholan ja Villilän päiväkodin lapset esittävät omia sirkustemppujaan.
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen
Jos metsään haluat mennä nyt. Isä haluaa viedä lapset metsään leikkimään. Pitkällisten houkuttelujen jälkeen lapsetkin innostuvat, mutta sitten isä kadottaa auton avaimet ja kaikki saavat kävellä kotiin.
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen
Jackrusselinterrieri Milo on varsinainen temppukoira. Hän on perustanut hyvien ystäviensä kanssa Temppukoirat-ryhmän, joka esittää vauhdikkaita sirkustemppuja.
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen
Humps leipoo pikkuleipiä. Humps leipoo äidin kanssa.
Vilja askartelee perhosen muffinipapereista Jaden ohjeen mukaan. Tehtävät osoitteessa yle.fi/pikkukakkonen.
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen
Puhin paha päivä ja Tuulen nuuskijat. Nalle Puh ja ystävät seikkailevat jälleen.
Koululaisten oma ohjelma. yle.fi/galaxi
Toimintakutsu. Animalialaiset päättävät tehdä yhteistyötä Valkohaamun lyömiseksi, mutta yhteistyöhalukkuus saa yllättävän kolauksen.
Nälkä
Kavereita. Draamasarja lentävän lääkäripalvelun työntekijöiden värikkäästä elämästä Australian maaseudulla.
Matkapassitiimi jalkautuu Lähi-itään, suurten uskontojen ja muinaisten suurvaltojen syntysijoille. Megan McCormick tutustuu Egyptin monumentteihin, Ian Wright poikkeaa Petraan ja Justine Shapiro käy Turkissa.
Osa 20/20. Renate on saanut uutta vihiä kadonneesta isästään. Matruusi Arildilla ovat hommat hanskassa autokannella. Tänään jätämme jäähyväiset kapteeni Hårvikille ja hänen miehistölleen.
6/26: V.V.V.I.P. Hotelliarvostelija saa erityisen kohtelun. Hyvän vai huonon? Samaan aikaan täydellinen aalto tekee tuloaan. yle.fi/summeri
Animoitu Mr Bean seikkailee jälleen.
7/26: Paketissa. Reefin telottua varpaansa on hänen työpaikkansa vaarassa. Viekö uusi surffausopettaja Fin hänen paikkansa? yle.fi/summeri
Apteekissa.
Ääliön aamushow. Pätemätön mutta pitelemätön radiokanavan harjoittelija saa tilaisuuden joka ei toistu: Hän pääsee tuuraamaan suosikkijuontajaa aamushow'hun, joka vilisee julkkiksia Kiefer Sutherlandista alkaen. 1/9
1/8. Valtaosa nuorista ruotsalaisjalkapalloilijoista haaveilee pääsystä maajoukkueeseen ja ammattilaisuralle. Halmstadin leirille on koottu 386 juniorilahjakkuutta, joista 44 valitaan maajoukkueryhmään.
Myrkytetyt omenat. Ruokamyrkytysten aalto täyttää kaupungin sairaalan. Myös Nerino on uhrien joukossa. Kaikki uhrit ovat syöneet saman kasvattajan omenoita.
Animoitu Mr Bean seikkailee jälleen.
1/4. Sörenin kasvit. Millaista on maatalousyrittäjän arki nykyään Tanskassa? Sören Wiuff on keskittynyt vihannesten ja mausteyrttien viljelyyn ja hän on onnistunut pääsemään Michelin-ravintoloiden hovihankkijaksi.
Osa 5/10. Puutarhassa vietetään tänään merellistä iltapäivää. Jörgen koettaa erottaa keittämällä suolaa merivedestä, ja Anne tekee herkkuja mustekalasta.
Stalinistit katuivat aikanaan, mutta katuvatko Amerikan-ystävät nyt, kun oli USA:n vuoro romahtaa? Kelpaako romanikerjäläisille työ?
Ahventa Merenkurkusta
Sinne ja takaisin. Paul on karkumatkalla vuokrattuaan äitinsä viinitarhat Georg Plattnerille. Thomas ja Blasius kuitenkin löytävät hänet. Kotona palaajia odottaa Claudian yllättävä testamentti.
Siinan kanssa katsellaan Pipsa Possu, Ystäväkirja, Ruusulaakson Roosa, Taitavat kädet, Stella ja Sami, Sana-arkku sekä Hupsis.
Osa 1/5. Yläkoululaiset valmistautuvat Taisto-koitokseen. Mukana tsemppaamassa näyttelijät Aku Hirviniemi ja Krista Kosonen, Duudsonien Jarppi sekä nyrkkeilijä Eva Wahlström.
Jenna tupsahtaa keskelle tupareita. Rassella ja Lauralla näyttää menevän mainiosti. Mutta kuka on tuo nainen Paulin seurassa? yle.fi/laura
Mukana urheilu.
Alueellisia uutisia.
Vuorovaikutteinen uutislähetys.
3/13. Apinarankkuri. Makakijoukkio iskee kaupustelijan kimppuun, joka kutsuu paikalle rankkurin ja osa porukasta pidätetään. Muut palaavat kotitemppelilleen ja joutuvat tappeluun isokokoisten langurien kanssa.
Voiko ihminen elää pidempään tai virkistää aivotoimintaa syömällä tietynlaista ruokaa? Minkälainen ruokakulttuuri on pitkän iän salaisuus? BBC:n tuottama sarja valottaa näitä kysymyksiä.
Tiet eroavat. Ihmiskunta on joutunut sotaan, jossa miestä kaatuu kuin heinää. Tohtori turvautuu epätoivoisiin keinoihin pelastaakseen maailman ja kadottaa yhteyden Roseen. Onko ero lopullinen?
4/10. Dannen ja Bleckanin lapsuusvuodet eivät sujuneet yhteiskunnan normien mukaan. Nyt he päättävät perustaa tatuointisalongin Tukhoman Högdaleniin.
Neljä naista kaipaa muutosta elämäänsä. Löytyykö apu kohtalotovereista? Carly on syyllisyyttä poteva kotiäiti, Katie toipuu rankasta erosta, Sarah kärsii ujoudesta ja Annabel haaveilee parisuhteesta.
Mukana urheilu.
Hyviä tekoja. Jenny joutuu pohtimaan uudestaan rukouksessa antamaansa lupausta. Bec haluaa mennä naimisiin heti, mutta toteutuvatko häät tällä kertaa? Zachin ex-vaimo ilmestyy kuvioihin.
(Gedo Senki/Japani 2006) Ursula K. Le Guinin romaaniin perustuva anime-elokuva sisältää klassisen hyvän ja pahan taistelun, taikuuden sekä lumouksen upeassa visuaalisessa paketissa. O: Goro Miyazaki.
Tutustumme amerikkalaismiesten kuntosalikäyttäytymiseen, tapaamme töykeän kanslistin ja vierailemme YK:n huippukokouksessa Britannian irstaan pääministerin kanssa sketsisarjan osassa 5/6 T: HBO.