Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen
Krokin heiluva hammas. Raa Raa auttaa Krokia irrottamaan heiluvan hampaansa.
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen
11/26. Olivian konsertti. Olivia telttaretkellä.
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen
Seinänuhaa ja kuumia koiria. Atsiih! Mummu pärskii seinänuhan kourissa. Katti Matikainen ja Nakkirakki etsivät helpotusta marketin hyllyiltä.
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen
Aurinko, kuu ja tähti: Gaxxin kultakaivosten reitin osoittimesta puuttuu enää aurinkokivi. Gaxxin kultakaivokset: Lapset pääsevät kultakaivoksen jäljille. Kullalle löytyy myös muita ottajia.
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen
Koululaisten oma ohjelma. yle.fi/galaxi
Kapteeni Reino
Koululaisten oma ohjelma. yle.fi/galaxi
Lennonjohtotorni sekaisin. Kanikentän taiteellinen tila on vierailevien taidekriitikkojen mielestä surkea. Fredi aikoo tehdä uutta taidetta Paviaani kanssa ja antaa kentän Nedin johtoon. Seuraukset ovat arvattavissa!
Koululaisten oma ohjelma. yle.fi/galaxi
Koditon. Äiti suuttuu Roylle, ja Roy karkaa kotoa. Roy kuulee punasilmäisestä noidasta, ja häntä alkaa pelottaa.
Koululaisten oma ohjelma. yle.fi/galaxi
Osa 97/101: Aikakoneella renessanssiin. Vahingossa käynnistynyt aikakone vie muumilaaksolaiset renessanssiaikaan. Herra da Pinci esittelee heille niin alkemistin taitojaan kuin taiteellisia kykyjäänkin.
Valtameret peittävät jopa 75 prosenttia Maan pinnasta. Mitä onkaan piilossa sinisen pinnan alla? Luontodokumenttisarja tuo silmiemme eteen huikean merenalaisen maailman. T: Kwanza, Ranska.
Miesten haku. Farukilla suhde kuumenee, Juhalla taas on ero mielessä. Molemmille tangontäyteinen viikko tuo uuden käänteen. Tommi Soidinmäki sähköistää tunnelmaa Virtain lavalla. Osa 11/12.
Pari ehti hankkiutua eroon jopa yhteisestä asunnosta, ennen kuin kumpikin tajusi ettei voinut elää ilman toista.
7/8. Saksan vallattua Norjan vuonna 1940 monet Itä-Ruijan asukkaat pakenivat Neuvostoliiton puolelle. Malfryd Biekkolan isä oli yksi heistä. Isän kuoltua Malfryd saa tietää, että hänellä on kenties sisar Venäjällä.
Zay Harding näkee Cuvervillen saarella, kuinka ilmaston lämpeneminen vaikuttaa jäätiköihin. Etelämantereella Zay käy napatutkijoiden tukikohdissa. Paluu Kap Horniin on yhtä myrskyävää painajaista.
Onko Onni Sopanen synnytyssairaalassa joutunut väärään perheeseen? Vauvakuvia ei löydy, voiko ruskeasilmäisille vanhemmille syntyä sinisilmäinen poika? O: Johanna Vuoksenmaa. T: Production House. (U).
6/10. Jonas Leksell auttaa tyhjentämään lehmän vatsaa muovista, jota onkin kertynyt sinne paljon. Kolmårdenin tapiireita vaivaa syyhy, ja kissalle tehdään historiallinen lonkan tekonivelleikkaus.
Bulgaria. Lotta ja Pia lähtevät kuukaudeksi sohvasurffaamaan Mustanmeren ympäri. Sofiassa matkan ensimmäinen majoittaja Nikolay on huolissaan reissaajien suunnitelmista matkustaa kuukausi ilman telttaa ja makuupussia.
Romania on Lotan ja Pian kuukauden pituisen sohvasurffausmatkan toinen maa. Bukarestissa reissaajat käyvät Ralucan järjestämillä tangofestivaaleilla. Mustanmeren rannalla majoittajamummo sekoaa suomalaisvieraista.
Moldovan maaseudulla Lotta ja Pia haastavat kyläläiset jalkapallo-otteluun. Chisinaussa hipit juottavat reissaajille mateeta, ja hetken kaikki näyttää selkeältä. Matka jatkuu Transnistriaan, maahan jota ei ole olemassa.
Ukraina. Odessalainen drag-artisti Maksim vie Lotan ja Pian pahoille teille yöelämään. Matkan puolivälissä Mustanmeren rantaparatiisissa, Jaltalla, sohvasurffaaminen muuttuu mahdottomaksi, ja omaa sänkyä on jo ikävä.
Georgia. Lotta ja Pia tutustuvat Stalinin lapsuudensänkyyn Gorissa. Pääkaupungissa Tbilisissä on hieno yövalaistus, mutta Giorgin sohva on kasteltu kissanpissalla. Toinen majoittaja, Ekaterina 26 v, on kokenut jo 5 sotaa.
Turkki on kuukauden kestävän reissun viimeinen maa. Lotta ja Pia kuumailmapalloilevat Kappadokian huikeissa maisemissa. Matka huipentuu Istanbuliin, jossa on luvassa jalkapallo-ottelu turkkilaisia naisia vastaan.
Osa 1/6: Lyytinmäkeläiset muistavat edesmennyttä naapuria. Topeliuksen lapset ovat " kesäleirillä". Onko Kari Urpola lihonut? K: Johanna Hartikainen. O: Veikko Aaltonen. T: Production House Oy.
(Revenge of the Pink Panther/Englanti 1978) Rikosfarssissa murhayritysten kiusaama tarkastaja Clouseau tekeytyy kuolleeksi rikollisliigaa jahdatessaan. O: Blake Edwards. N: Peter Sellers, Herbert Lom, Dyan Cannon.
Mukana urheilu.
HBO:n sketsisarja (6/30). Lisää raskaana olevan kivanetsintää, kissamusikaali ja Sängyssä julkkiksen kanssa (Keith David).
Kanadalainen teinitähti aiheutti hysteriaa myös toukokuussa Oslossa, missä hän konsertoi kelluvalla lavalla oopperan vieressä. Konserttitunnelmia ja haastattelu. T: Norjan televisio.
Osa 1/23. Uudessa komediasarjassa tapaamme psykoterapeutti Elizabeth Gooden, jonka vastaanotolla Beverly Hillsissä vilisee julkkiksia, tällä kertaa mm. Jason Priestley ja Ione Skye. Pääroolissa Alexandra Wetworth.