Yle Puhe

Kuuntele lähetystä

Ohjelmat > Politiikkaradio

Vasen oikea, oikea vasen

09.02.2012

Poliittisen kartan vastakkaisilla laidoilla elämäntyönsä tehneet Iiro Viinanen ja Esko Seppänen käyvät Politiikkaradiossa kiivaaseen keskusteluun talouden aatteista, arvoista ja siitä, miten maa makaa.

Entisen valtiovarainministerin ja entisen Vasemmistoliiton europarlamentaarikon väittelyä johdattelee ja isännöi Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen.

Keskustelu on äänitetty Suomen Pankin Rahamuseossa tiistaina 7.2. järjestetyssä Talouskirja Nyt -keskustelutilaisuudessa.

Kommentoi

Jaksot

Hjallis Harkimo ja Nasima Razmyar
Kuva: Tomi Mikola

Politiikkaradio Musiikkitalossa

2012-05-23

Kuinka perussuomalaisten brändi kirkastuu? Palkkaisiko Hjallis Mikael Jungnerin Jokerien valmentajaksi? Tuleeko Nasimasta ministeri?

Politiikkaradion Musiikkitalo-showssa ovat Jussi Lähteen ja Sakari Sirkkasen vieraina ovat Nasima Razmyar, Hjallis Harkimo ja Matias Turkkila.

Euron saldo Suomelle?

2012-05-24

Suomessa käteismarkat vaihdettiin euroihin kymmenen vuotta sitten. Suomen lisäksi euroja käytetään kuudessatoista Euroopan Unionin jäsenmaassa. Onko eurosta ollut maallemme hyötyä vai haittaa? Ovatko euroalueeseen kuulumattomat Pohjoismaat pärjänneet Suomea paremmin? Mitä opittavaa Euroopalla on euron kriisistä? Olisiko Kreikan ongelmia pitänyt hoitaa toisin? Keskustelmassa ovat Hankenin rahoituksen professori Timo Korkeamäki ja Eurooppa-tutkimuksen verkoston johtaja Juhana Aunesluoma.

Kestävän kehityksen politiikka

2012-05-21

Filosofi Maija-Riitta Ollila kertoo, miksi maailman pitäisi ryhtyä kannattamaan kestävän kehityksen politiikkaa. Pitäisikö filosofien samalla kertoa poliittiset kantansa? Onko downshiftaaminen toisaalta ok?

Valitse kastike, jossa tulet syödyksi

2012-05-14

Kuinka Jean-Paul Sartren ajatus liittyy politiikkaan? Miksi eduskunnassa on liikaa politiikkaa ja liian vähän politiikkaa? Miksi konservatismi on tehnyt comebackin politiikkaan? Politiikkaradiossa akatemiaprofessori Kari Palonen kertoo, mitä mieltä hän on parlamentarismista. Professori Jarmo Virmavirta kertoo puolestaan konservatismista ja sen päävihollisesta, joka on sen keskeinen opillinen perusta. Toimittajana on Sakari Sirkkanen.

Sunzi vai Gandhi?

2012-05-10

Politiikkaradiossa keskustelua Kiinan ja Intian välisistä eroista ja yhtäläisyyksistä sekä Itä-Aasian maiden dynamiikasta. Sakari Sirkkasen haastateltavina ovat sosiaali- ja kulttuuriantropologian professori Sirpa Tenhunen ja yliopistonlehtori Tiina Airaksinen Helsingin yliopistosta sekä Teppo Turkki Sitrasta.

Filosofia on politiikkaa!

2012-05-07

Filosofia on poliittista, toteaa filosofi Tere Vadén, jonka uusi teos, Heidegger, Žižek ja vallankumous ruotii filosofian suhdetta politiikkaan. Sekä natsiyhteyksistään kuuluisalla saksalaisella Martin Heideggerilla, että slovenialaisella nykyfilosofi Slavoj Žižekillä on omakohtainen, aktiivinen ja radikaali suhde päivänpolitiikkaan. Miksi molemmat peräänkuuluttavat myös vallankumousta?

Arabian kevät

2012-05-03

Minkälaisen muutoksen arabikevät sysäsi liikkeelle Pohjois-Afrikan ja lähi-idän alueen eri kuningaskunnissa ja tasavalloissa? Arabian keväästä keskustelevat Helsingin yliopiston professorit Jaakko Hämeen-Anttila ja Hannu Juusola sekä Ulkopoliittisen instituutin tutkija Eija Rotinen.

Mikä ihmeen hyvinvointivaltio?

2012-04-30

Hyvinvointivaltiosta ovat wappuisessa Politiikkaradiossa keskustelemassa tutkimusprofessori Heikki Hiilamo KELAsta ja tuotantotalouden professori Paul Lillrank Aalto-yliopistosta.

Poliittisen rahan jäljillä osa 2

2012-04-26

Politiikkaradiossa jatkuu tarina poliittisen rahan historiasta. Puoluerahoituksesta, kulisseissa liikkuvasta poliittisesta rahasta ja ajan kuvista kertoo historioitsija Mikko Majander. Toimittajana on Sakari Sirkkanen.

Poliittisen rahan jäljillä osa 1

2012-04-23

Politiikkaradio: Poliittisen rahan jäljillä osa 1. Historiantutkija Mikko Majander kertoo ajasta, jolloin suomalaisille puolueille virtasi rahaa lännestä ja idästä ja jolloin poliitikko yritti härskisti leipoa elinkeinoelämän keskusjärjestöä. Toimittajana on Sakari Sirkkanen.

Ihmisoikeudet Suomessa

2012-04-16

Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian yhteydessä aloitti vuoden alussa toimintansa uusi Ihmisoikeuskeskus. Keskuksen johtajaksi nimitettiin varatuomari Sirpa Rautio. Miksi ihmisoikeuskeskus on perustettu? Onko ihmisoikeuksien valvonta ollut maassamme retuperällä? Voiko Suomi puhtaalla omallatunnolla nimittää itseään ihmisoikeusmaaksi?

Perusterveydenhoito kriisissä

2012-04-12

Suomessa kansanterveyslaki täytti 40 vuotta tilanteessa, jossa erikoissairaanhoito kukoistaa, mutta perusterveydenhoito riutuu. Onko kansanterveyslaista, joka aikoinaan takasi ilmaisen perusterveydenhoidon kaikille, tullut tätä nykyä kansainvälisen rahastuksen lähde ja kohde?

Vanhanen kritisoi ulkopolitiikkaa

2012-04-05

Suomen ulkopolitiikka kärsii Perheyritysten liiton toimitusjohtajan Matti Vanhasen mielestä tuoreiden avausten puutteesta. Vanhanen kommentoi myös hallituksen talouspolitiikkaa ja yritystoiminnan edellytyksiä ja ottaa kantaa Keskustan puheenjohtajakisaan.

Ahneuden eetosta ja historiaa II

2012-04-02

Politiikkaradio: Ahneuden eetosta ja historiaa II. Taloushistorioitsija, Suomen ja Skandinavian historian professori Markku Kuisma kertoo Ahneuden eetosta ja historiaa -toisessa osassa valtionyhtiöiden historiasta sekä elinkeinoelämän suhteista poliitikkoihin. Sakari Sirkkanen on toimittajana.

Muutosvaalit 2011

2013-03-29

Eduskuntavaalit 2011 olivat monessakin suhteessa muutosvaalit. Sakari Sirkkanen haastateltavina eduskuntavaaleista kertovat Muutosvaalit 2011 -teoksen kirjoittajista Ville Pernaa,. Hanna Wass, Heikki Paloheimo, Kim Strandberg ja Jussi Westinen.

Ahneuden eetosta ja historiaa

2012-03-26

Optiot, bonukset, tuloerot, uusliberalismi, valtion omistajapolitiikka, liike-elämän etiikka ja moraali. Politiikkaradiossa puhetta ahneuden eetoksesta ja historiasta.

Setelien leikkaamisesta vakaaseen markkaan

2012-03-22

Miksi markkasetelejä leikattiin? Miksi Suomi joutui Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n holhoukseen 1970-luvulla? Mikä oli Suomen Pankin rooli vakaan markan politiikassa? Suomen Pankin historiasta sotien ajoista 1990-luvulla kertovat keskuspankkihistorian kirjoittaneet Antti Kuusterä ja Juha Tarkka. Keskustelun vetää Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen.

Suurten kysymysten suuri yhteiskunta

2012-03-19

Suomessa väestön ikääntyminen johtaa paineisiin julkisen sektorin uudistamiseksi. Brittien Big Society -hanke tarjoaa ratkaisumallin, joka kulkee eri suuntaan kuin suomalainen malli. Kun Isossa-Britanniassa vannotaan päätösvallan hajauttamisen nimiin, mennään Suomessa kohti tiukempaa keskusjohtoisuutta. Mitä opittavaa kuntauudistuksen kanssa kipuilevalla Suomella on Ison-Britannian Big Societysta?

Politiikan tuppervaarakutsut ja uusi demokratia

2012-0315

Kansalaisyhteiskunta 2.0? Virkamiehen ja kansalaisen uusi kihlaus? Politiikan tuppervaarakutsut? Innovaatiopolitiikka ja kasvuyritykset? Politiikkaradiossa puhetta tulevaisuuden yhteiskunnasta. Puhujina vihreiden entinen kansanedustaja, kansalaisaktivisti Johanna Sumuvuori, Sitran yliasiamies Mikko Kosonen, toimittaja-kirjailija Matti Ylönen sekä nnovaatiojohtamisen professori Liisa Välikangas Aalto-yliopistosta.

Onko Iranilla pian ydinase?

2012-03-12

Lähi-idän kriisistä keskustelevat dosentti Pekka Visuri, professori Hannu Juusola ja kolumnisti-kirjailija Hannu Reime.

Miksi naisista ei tule pomoja?

2012-03-08

Tuoreen selvityksen mukaan miehistä leivotaan pomoja jo työuran alussa. Naiset jäävät tässäkin pelissä kakkosiksi. Ralf Sundin isännöimässä keskustelussa ovat mukana Tulva-lehden päätoimittaja Atlas Saarikoski, tutkija Hanna Ylöstalo Tampereen yliopistosta ja Miessakit ry:n toiminnanjohtaja Tomi Timperi.

Yhdysvallat tienhaarassa

2012-03-05

Yhdysvaltain presidentinvaaleissa kamppaillaan maan suunnasta ja kansallisesta identiteetistä. Onko USA:n rooli maailmanpolitiikassa muuttumassa? Miten muutos vaikuttaa Eurooppaan ja Suomeen?

Venäjä, Venäjä, Venäjä

2012-03-01

Venäjällä pidetään sunnuntaina presidentinvaalit, joiden tulos on selvä. Venäjän tulevaisuus on tätä vastoin kaikkea muuta kuin kristalliskirkas. Venäjästä ovat keskustelemassa Susanna Niinivaara, Jyrki Iivonen ja Arto Luukkanen. Toimittajana on Sakari Sirkkanen.

Finnair ja valtion omistajapolitiikka luupin alla

2012-02-27

Valtion omistajapolitiikasta ovat keskustelemassa vastaava ministeri Heidi Hautala, keskustan kansanedustaja Mauri Pekkarinen, kokoomuksen kansanedustaja Eero Lehti ja laskentatoimen professori Seppo Ikäheimo Aalto-yliopistosta. Toimittajana on Sakari Sirkkanen.

Miten Suomesta tuli EU:n jäsen?

2012-02-23

Torstaina 23.2. klo 13 Politiikkaradiossa muistellaan Suomen tietä Euroopan unioniin. Millä argumenteilla Suomen jäsenyyttä puolustettiin? Miten Suomen omalaatuinen asema kylmän sodan Euroopassa näkyy nykyisessä Eurooppa-keskustelussa? Vieraana on Eurooppa-tutkimuksen verkoston johtaja Juhana Aunesluoma.

Ulkomaankauppaa idän ja lännen puristuksissa

2012-02-16

Kylmän sodan vuosina Neuvostoliiton pitkä varjo vaikutti Suomen tekemiin integraatioratkaisuihin. Suomelle oli tärkeää pitää kauppatie auki länteen, idänkaupasta ja YYA-sopimuksesta huolimatta. Aina se ei ollut yksinkertaista saati helppoa. Politiikkaradiossa Eurooppa-tutkimuksen verkoston johtaja Juhana Aunesluoma kertoo, kuinka ratkaisevalla tavalla Neuvostoliiton poliittinen varjo rajoitti Suomen länsikytköksiä.

Suomi ja maailmanvallan uusjako

2012-02-12

Kuinka valtaa jaetaan tulevaisuuden maailmassa ja millainen on Suomen asema? Professorit Hiski Haukkala ja Heikki Patomäki kertovat kaksi erilaista tarinaa tulevaisuudesta.

Vasen oikea, oikea vasen

2012-02-09

Poliittisen kartan vastakkaisilla laidoilla elämäntyönsä tehneet Iiro Viinanen ja Esko Seppänen käyvät Politiikkaradiossa kiivaaseen keskusteluun talouden aatteista, arvoista ja siitä, miten maa makaa. Väittelyä isännöi Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen.

Presidentinvaalien jälkianalyysi

2012-02-06

Minkälaisessa ulkopoliittisessa tilanteessa uusi tasavallan presidentti astuu virkaan? Mistä kevään 2012 presidentinvaalit muistetaan?

Maailmanpolitiikan uusjako

2012-02-02

Maailma on muutosten kourissa. Yhtäältä Kiina ja muut kehittyvät maat vahvistuvat, toisaalta Yhdysvallat ja Euroopan unioni heikentyvät. Millaisia vaikutuksia maailmanvallan uusjaolla on?

Vasemmiston kriisi

2012-01-30

Vasemmiston kannatus on vajonnut vaaleista toisiin. Mikä on mennyt pieleen? Mitä on tehtävissä? Vasemmiston heikentyneistä kannatusluvuista keskustelevat SDP:n entinen kansanedustaja ja puoluesihteeri Ulpu Iivari, Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson ja tutkija Tommi Uschanov Helsingin yliopistosta.

Presidentinvaalien jälkipyykit

2012-01-23

Politiikkaradiossa pestiin presidentinvaalien jälkipyykkiä. Presidentinvaaleja saapuivat kommentoimaan Jarmo Virmavirta ja Ville Pernaa.

Kuinka euro syntyi?

2012-01-19

Millainen oli tie eurojärjestelmän perustamiseen? Kuinka Suomi vuosikymmenten aikana integroitui osaksi eurooppalaista talouspolitiikkaa ja liittyi rahaliiton jäseneksi?

Kaupan ylivalta

2012-01-16

Tuntuuko sinusta siltä, että ruoka on liian kallista? Kaipaatko uusia tuotteita päivittäistavarakaupan hyllyille? Oletko koskaan ihmetellyt, miksi Alko ja pankkiautomaatti löytyvät yhä useammin megamarketin kyljestä?

Minne menet Eurooppa?

2012-01-12

Löytävätkö EU:n mahtimaat yhteisen sävelen tulevaisuuden suunnasta? Politiikkaradiossa Euroopan tulevaisuutta pohti Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen.

Arabijytky

2012-01-09

Islamismi on pelottavaa, mutta onko länsimainen islamfobia ja sen seuraukset vielä pelottavampia?

It`s the economy, stupid!

2012-01-02

Yhdysvaltojen seuraava presidentti valitaan marraskuussa. Aikamoisella varmuudella voi sanoa, että talous nousee vaalien ykkösteemaksi. "It`s the economy, stupid" kuten jo presidentti Clinton aikoinaan kommentoi. Ohjelmajohtaja Mika Aaltola Ulkopoliittisesta instituutista on Sakari Sirkkasen haastateltavana.

Muuttaako euron kriisi presidentinvaalien asetelmia?

2011-12-21

HS:n erikoistoimittaja Unto Hämäläinen ja tutkija Mikko Majander ennakoivat presidentinvaalien asetelmia.

Presidentinvaalitentti - Sauli Niinistö vs. Timo Soini

2011-12-22

Presidentinvaalitentissä ovat kokoomuksen Sauli Niinistö ja perussuomalaisten Timo Soini.

Presidentinvaalitentti: Paavo Lipponen vs. Pekka Haavisto

2011-12-08

Presidentinvaalitentissä ovat sosialidemokraattien Paavo Lipponen ja vihreiden Pekka Haavisto.

Presidentinvaalitentti - Paavo Arhinmäki vs. Sari Essayah

2011-12-01

Presidentinvaalitentissä ovat vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki ja kristillisdemokraattien Sari Essayah.

Presidentinvaalitentti - Paavo Väyrynen vs. Eva Biaudet

2011-12-15

Raadissapresidenttikandidaatteja arvioivat tutkija Markku Jokisipilä Turun yliopistosta sekä mediayrittäjä Harri Saukkomaa.

Presidentinvaalit kautta aikojen

2011-12-19

Sauli Niinistöstä tuli keväällä 2012 Suomen tasavallan 12. presidentti. Minkälaisia ovat olleet presidentinvaalikamppailut menneinä vuosina? Miten vaalitapa on muuttunut? Kuinka kuumia olivat taannoiset presidenttitaistot?

Politiikkaradio

Joka päivä klo 13.00-14.00

Politiikkaradio on politiikannälkäisten oma ohjelma.Toimittajina Sakari Sirkkanen ja Tapio Pajunen.


Vieraat
Maanantaisin ja torstaisin tavataan mielenkiintoisia vieraita, jotka kommentoivat politiikkaa mitä erilaisimmista näkökulmista.


Päivän kansanedustaja
Tiistaisin ja keskiviikkoisin tentattavana ovat kansanedustajat. Millaisia asioita he haluavat ajaa, ja millä keinoin? Millaista on työskentely parlamentissa? Politiikkaradio tarjoaa myös kansalaisille suoran vaikuttamisen kanavan, sillä kuulijat voivat soittaa suoraan lähetykseen, ja kysyä mieltään askarruttavista asioista. Numero lähetykseen on
020 690 001.


Leikola ja Lähde
Perjantaisin vauhdissa ovat monessa mediassa marinoidut Markus Leikola ja Jussi Lähde. Terävät viestinnäntekijät pilkkovat viikon uutistarjonnan ja hiillostavat vieraitaan vinkeillä näkökulmillaan. Ohjelmaa isännöi Sakari Sirkkanen.

> Lähetä palautetta

Aamun parhaat palat

Vieraat Kaikki vieraat »

Yle Puhe äänessä

  • Olga K
  • Kaj Kunnas
  • Antti-Jussi Sipilä
  • Salme Unkuri
  • Mikko Jylhä
  • Jussi Wistrand
  • Lea Miettinen
  • Jussi Eskola
  • Salla Vuolteenaho
  • Maritta Vehviläinen
  • Jarmo Laitaneva
  • Sakari Sirkkanen
  • Tapio Kaartinen
  • Kati Keinonen
  • Heidi Laaksonen
  • Raimo Tyykiluoto
  • Kati Turtola
  • Juha Lind
  • Tapio Pajunen
  • Anu Packalén
  • Esa Keskinen
  • Riku Salminen
  • Perttu Häkkinen
  • Nina Vanhatalo
Muualla Yle.fi:ssä