Yle Puhe

Kuuntele lähetystä

Ohjelmat > Puheen Aamu - Olga K

Vieraana muotibloggaaja Vesa Silver

05.01.2012

Minkä värinen huivi tai paita pitäisi tänä keväänä olla? Entä minkälaiset kengät ovat in juuri nyt?

Kun jokin väri tai asia on muotia, sitä ovat sitten kauppojen vaaterekit pullollaan. Olga K kurkistaa trendien taakse ja yrittää selvittää, mistä ne trendit oikein tulevat. Matkaoppaana on muodin ammattilainen ja Suomen paras miespuolinen muotibloggaaja Vesa Silver. Trendit ja politiikka eivät ole kovinkaan kaukana toisistaan.

Jaksot

Kuva: Heini Laitinen/Yle. Kuvassa Riikka Kämppi.

Riikka Kämppi

2012-05-25

Riikka Kämppi on tämän viikon mediapersoona. Hänen ja Jussi Lähteen kirjoittama kirja "Sydänten presidentti" käsittelee Pekka Haaviston presidentinkampanjaa.

Keskustelu kirjasta käy vilkkaana. Kirja kertoo erimielisyyksistä Pekka Haaviston presidentinkampanjan kuliseissa.

Kämppi sanoo itseään politiikan harrastajaksi. Politiikan hän on imenyt äidinmaidossa. Kämpin lapsuudenkoti oli yhteiskunnallisesti hyvin aktiivinen.

"Verkostoituminen on ihmisten tuntemista. Silloin tietää mitä ne tekevät, mitä ajattelevat, minkälaisia he ovat ihmisinä. Pitää kunnolla tuntea, ennen kuin voi oikeasti verkostoitua," Kämppi kertoo. "Verkostoissa on myös solmukohtia, jotka ovat suostutteluvoimaisia ihmisiä," hän lisää.

Herra Ylppö

2012-05-24

Aina mustiin pukeutuva herra Ylppö tunnustautuu kesän ihmiseksi, joka ei kaihda kadun aurinkoista puolta. "Haaveilen pääsystä animaatioelokuvan ääneksi," vihjaa herra Ylppö ja nauraa fanittavansa erityisesti nallen ääntä, joka varoittaa heikoille jäille menemisestä.

Kirjailiija, opettaja Arno Kotro

2012-05-22

"On mielenkiintoista, miten varsinkin esim. joku rappukäytävän haju, joka on jo unohtunut, yhtäkkiä aktivoi valtavan määrän muistoja. Hauskaa, miten paikat ovat muuttuneet, miten niiden koko on muuttunut. Suosittelen tälläistä harrastusta," miettii kirjailija Arno Kotro.

Kirjailija Raija Oranen

2012-05-21

"Onneksi on levinnyt se suuttumus tätä tolkutonta ahneutta vastaan, jota yritysten johdossa olevat henkilöt ovat harjoittaneet. He yliarvioivat itsensä ja muodostavat sellaisen ahneitten lauman, joka kilpailee keskenään siitä, kenellä on eniten etuja," laukoo kirjailija Raija Oranen.

Jääkiekon asiantuntijat studiossa

2012-05-18

Studiossa torstain voittoisaa Suomi-USA puolivälieräottelua olivat kommentoimassa Yle Urheilun asiantuntijat Juha Pajuoja, Toni Söderholm ja toimittaja Niki Juusela. Missä tunnelmissa lähdetään mitalijahtiin?

Fanitutkija Janne Poikolainen

2012-05-16

"Aikuisten saralla, fanittaminen on entistä sopivampaa ja jopa trendikästä, tässä suhteessa on tapahtunut suuri muutos," tietää faniutta tutkiva Janne Poikolainen. "Ennen ajateltiin, että fanius kuuluu nuoruuteen. Nykyään ei enää ole niin," pohtii Janne Poikolainen.

Evitan päätoimittaja Tytti Kontula

2012-05-16

Työpaikan kahvihuoneet, kaverusten tapaamiset ja sukujuhlat. Siellä missä ihmiset kokoontuu, siellä juorutaan.

Hertan maailman luoja Niina Veittikoski

2012-05-15

"Mulla on se pikku tyttö sisälläni, joka tykkää leikkiä," sanoo Hertan maailman tekijä Niina Veittikoski.

Ylikapellimestari Hannu Lintu

2012-05-15

"Mä olen kapellimestariksi vähän tälläinen ongelmayksilö, yleensä ne on sellaisia tappeja ja mulla on tätä pituutta 190 senttiä," toteaa kapellimestari Hannu Lintu.

Kirjailija Juha Vuorinen

2012-05-14

"Viitisen vuotta sitten päätin laittaa perheen kaiken edelle," kertoo painosten kuningas, kioskikirjallisuuden Kalle Päätalo, elokuvatuottaja, kustantaja, mies, isä ja ihminen Juha Vuorinen. Hän myöntää, ei syövänsä, vaan ahnehtivansa elämää.

Satu Taiveaho jaksaa toivoa

2012-05-11

"Eihän se suru ja se pettymys ja epäoikeudenmukaisuuden tunne ole mihinkään kadonnut," toteaa Satu Taiveaho adoptioprosessin viivästymisestä.

Vuoden mutsi ja Katja Lahti

2012-05-11

Katja Lahti on kirjoittanut yhdessä Satu Rämön kanssa kirjan Vuoden mutsi. Kaikki alkoi kahdesta blogista. Lahti sai omansa työkavereiltaan lahjaksi, jotta hän ei katoaisi kokonaan vauvamaailmaan äitiysloman aikana.

Kirjailija Venla Hiidensalo

2012-05-10

"Kyllähän me eletään tälläisessä kertakäyttökulttuurissa kaikin tavoin ja jokaisella on oma markkina-arvonsa," miettii kirjailija Venla Hiidensalo.

Näyttelijä, ohjaaja Tiina Lymi

2012-05-08

"Hirveintä äitinä olemisessä on ehkä se riittämättömyyden tunne. Parasta on kaikki se muu," sanoo taiteen monityöläinen Tiina Lymi.

Psykologi Anna Salmi

2012-05-07

"Lapsia voi suojella siltä, etteivät he joudu näkemään avointa riitelyä," neuvoo Väestöliitossa työskentelevä psykologi Anna Salmi.

Ammattimatkailija, toimittaja Jaakko Selin

2012-05-04

"Jos Budapestia etelämmäksi kesällä mennään niin, et sä siellä kyllä farkuilla mitään tee," ohjeistaa Jaakko Selin kesälomamatkailijaa.

Tanssija, koreografi Sami Saikkonen

2012-05-03

"Jos ei ihminen ole innostunut, en tiedä, onko hän elossa," sanoo tanssija, koreografi Sami Saikkonen., joka toteuttaa parhaillaan lapsuutensa haavetta ja opiskelee lentäjäksi. "Ilmaan kohoaminen on ihmisen suurimpia unelmia," hymyilee Saikkonen.

Ruoka-aktivisti Christer Lindgren

2012-05-01

"Entinen asiakas ja nykyinen satunnainen seikkailija," kuvailee ruokatoimittaja Christer Lindgren omaa suhdettaan helsinkiläisiin kulttuurikapakoihin. "Ei ole mikään sattuma että Matti Pellonpään posti jossain vaiheessa tuli Eliteen tai että Kirsti Orkola kävi etsimässä Tauno Paloa jostain määrätystä pöydästä kotiin, kun oli sen aika," miettii Lindgren.

Oopperalaulaja Johanna Rusanen-Kartano

2012-04-30

" Äitiys on ollut ratkaisevin muutos mun elämässä ikinä. Menestyksen vuodet ovat ehdottomasti tällä puolella, Aleksanterin syntymän jälkeen, "hehkuttaa oopperalaulaja Johanna Rusanen-Kartano.

Toimitusjohtaja Panu Luukka

2012-04-30

"Suomalaisen työntekijän korkea työmoraali on ajanut meidät siihen tilaan, missä me ollaan nyt," miettii Great place to work - Suomen organisaation toimitusjohtaja Panu Luukka.

Suunnittelija, toimitusjohtaja Seija Lukkala

2012-04-27

"Kuluttajillehan tarjotaan aivan ala-arvoista tavaraa," puuskahtaa Seija Lukkala. "Meillä on mennyt käsitys siitä, että tuotteista voisi valittaa, että saataisiin se laatu paremmaksi. "Paras tapa on äänestää rahapussillaan ja ostaa hyvää, laadukasta tuotetta, joka kestää," neuvoo Seija Lukkala.

Nettipoliisi Marko Forss

2012-04-26

"Kun lapsi oikeasti voi pahoin kiusaamisesta, onko sen väliä, minkä tasoissta se kiusaminen on. Ei se vähättelemisellä parane," kommentoi nettipoliisi Marko Forss eli Fobba lasten nettikiusaamisesta käytävää keskustelua.

Näyttelijä Armi Toivanen

2012-04-25

"Jos mä saan päättää, niinkun saankin aika paljon päättää hänen asioistaan, niin ei levytä," napauttaa Armi Toivanen hahmostaan Leena Heffner os. Herppeenluomasta.

Laulaja Jonna Geagea

2012-04-24

Jonna Geagea oli Olga K:n vieraana koiran päivänä. Aihe liippaa läheltä laulajan sydäntä. "Jos näen parkkipaikalla autossa koiran, soitan heti poliisille," laukoo laulaja. Jonna itse on kahden koiran emäntä. "Jos koiran päättää hankkia, niin kyllä siitä pitää huolta pitää," puuskahtaa Jonna.

Elokuvasäätiön toimitusjohtaja Irina Krohn

2012-04-23

"Paras tapa kehittää suomalaista elokuvaa on mennä katsomaan joku ihan outo elokuva," rohkaisee elokuvasäätiön toimitusjohtaja Irina Krohn.

Kirjailija Jouni K. Kemppainen

2012-04-20

Kirjailija Jouni K. Kemppaisen tekoprosessi kirjan Onnellinen mies - Arto Paasilinnan elämä –kirjan parissa poikkesi tavallisesta. Hän sai kirjoitustyön aikana kertoa aivoinfarktin kärsineelle kirjailijamestarille tarinoita tämän omasta elämästä. 70-vuotta täyttävä maestro pitikin monia oman elämänsä kertomuksia varsin hauskoina ja kiinnostavina.

Toimitusjohtaja Marjaana Toiminen

2012-04-20

"Se, että nuori nainen seuraa muotia, tarkoittaa nykyään usein sitä, että on muutenkin aikaansa seuraava ja tiedostava", toteaa toimitusjohtaja Marjaana Toiminen.

Yön Olli Lindholm ja Club for fiven Susanna Hietala

2012-04-19

"Oli muuten karu paikka," puuskahtaa Yö-yhtyeen Olli Lindholm. Ollin poika muutti armeijan jälkeen omaan asuntoon ja huoli pojan pärjäämisestä yllätti isän. "Nyt hän on reilussa kuukaudessa kasvanut miehenä ja muuttunut," kertoo Olli ylpeänä jälkikasvustaan.

Toimittaja Ella Kanninen

2012-04-18

Ella Kanninen on toimittaja, joka asuu kahdessa maassa. Hän korostaa, ettei varsinaisesti ole muuttanut Suomesta koskaan pois. Hän tekee työtään suurimmaksi osaksi Suomessa, perheen yhteinen koti vain on Italiassa. "Työmatka on vähän tavallista pidempi ja se on sekä hyvä että huono asia," miettii Ella.

Juoksijamestari Samuli Vasala

2012-04-17

Paras tapa lääkitä juoksunhimoa on oikeanlainen harjoittelu, kertoo moninkertainen Suomen mestari Samuli Vasala: "Lenkkarit jalkaan ja baanalle."

Toimittaja Timo Harakka

2012-16-04

"Valta niin niin iso kysymys, että se piti pilkkoa kymmeneen osaan", naurahtaa toimittaja Timo Harakka. Kesällä TV1:ssä pyörähtää käyntin 10 osainen sarja vallasta.

Laulava puutarhuri Sonja Lumme

"Äidin puutarha ja hyötytarha veti puoleensa jo pienestä pitäen. Rakastin äidin kasvihuonetta, sitä lämpöä ja tomaatin tuoksua. Se oli hieno ja maaginen paikka", tunnelmoi Sonja Lumme.

Kirjailija, inspiraatiovalmentaja Katri Manninen

2012-04-12

"Mikä muu sulle olisi tärkeämpää, kuin sinä itse. Koska sinähän se elämäsi koet ja luot niillä omilla ajatuksillasi," sanoo kirjailija ja inspiraatiovaalmentajaksi valmistuva Katri Manninen.

Näyttelijä Peter Franzen

2012-04-11

"Kyllä mä lähestyn asioita aikalailla pragmaattiselta kannalta. Silloin, kun ne on valmiita, niin kyllä yritän hyvin nopeasti siirtyä seuraavaan vaiheeseen," miettii näyttelijä, kirjailija Peter Franzen omia työtapojaan.

Kielen erikoistutkija Vesa Heikkinen

2012-04-10

Suomenkielen erikoistutkija Vesa Heikkisen mukaan kieli on intiimi asia, josta kaikilla riittää mielipiteitä. Mikään mielipide ei ole sinänsä väärä, mutta hurjaa huolehtimista kielen kohtalosta Heikkinen ei ymmärrä. " Olen ajatellut sitä niin, että mikään sana tai kielimuoto ei ole syntynyt turhaan. Kaikilla on jokin tarkoitus," pohtii Heikkinen.

Muistitutkija Virpi Kalakoski

2012-04-05

"Avaimet kotona ja autokin jäi parkkiin", kertovat kansalaiset katugallupissa. Työterveyslaitoksen mukaan vajaalla viidesosalla työikäisistä on muistioireita. Milloin unohtelusta pitäisi huolestua? Erikoistutkija Virpi Kalakosken antaa vinkkejä.

Wilma Schlizewski

2012-04-04

Wilma Schlizewski aloitti vuosi sitten kovan kuntoilun. Nyt hyvässä kunnossa oleva Wilma haluaisi mennä kertomaan kaikille aikuisille ihmisille, että koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa.

Suomentaja Kristiina Rikman

2012-04-03

Palkittu suomentaja Kristiina Rikman on kääntänyt huiman määrän kirjoja: "Noin kolme metriä hyllyssä," naurahtaa Rikman.

Isänä työelämässä

2012-04-02

Markus Forsell toimii päällikkönä Isänä työelämässä -projektissa, jonka tavoitteena on edistää isäystävällistä työkulttuuria. "Ehkä jonain päivänä on normaalia, että isä on kotona lasten kanssa" toteaa Forsell.

Rouva presidentin matkassa

Dokumentaristi Miia Haavisto, kertoi Olgalle ja Katille millaista oli seurata presidentin elämää niin läheltä. Oman arvionsa Rouva presidentti -elokuvasta antaa sen tuoreeltaan nähnyt toimittaja, kirjailija Markus Leikola.

Ympäristöpsykologi, erikoistutkija Marketta Kyttä

2012-03-29

"Rikostilastot eivät tue sitä, että meillä olisi syytä pelätä enemmän kuin aikaisemmin, siksi on omituista, että pelot ovat lisääntyneet," miettii erikoistutkija Marketta Kyttä.

Stylisti Teri Niitti

2012-03-28

Koulutukseltaan Teri Niitti on vaatesuunnittelija. Stylistin vaatekaappiin kevät tuli jo viime syksynä.

Näyttelijä Janne Virtanen

2012-03-28

Urapolun alussa Virtasella oli kaksi vaihtoehtoa, joko hänestä tulisi upseeri tai näyttelijä.

Paavo Westerberg

2012-03-27

Suomalainen näyttelijä, käsikirjoittaja, näytelmäkirjailija ja ohjaaja Paavo Westerberg istahti Olga K:n haastateltavaksi.

Kirjailija Eve Hietamies

2012-03-26

Eve Hietamiehen kahdeksas romaani on juuri ilmestynyt Tarhapäivä. Kirja kertoo yksinhuoltajaisästä, hänen pojastaan ja lähimmäisistään.

Ruoan rakastaja Sikke Sumari

2012-03-23

Ruoan rakastaja Sikke Sumari toivoo, että Suomessakin ruokapöydän ääressä juteltaisiin positiiviseen sävyyn. "Lapset ja nuoret on niin mielenkiintoisia keskustelukumppaneita, jos vain vaivaudutaan puhumaan niiden kanssa jotain. Mutta, jos ei koskaan perheessä puhuta, niin tunteeko ne oikeasti edes toisensa, vanhemmat ja lapset," kysyy Sumari.

Huono äiti- blogia pitävä Sari Helin

2012-03-22

"Tunnustaminen ja tunnustuksellisuus kehittää ihmistä," nauraa Huono äiti- blogia pitävä Sari Helin. "Puuskahdin joskus jollekin äidille, että taas tuli tehtyä lasten kanssa tyhmyyksiä," muistelee Rekrytointipalvelu Sihti Oy:n viestintä- ja markkinointijohtajana juuri aloittanut entinen toimittaja bloginsa alkusysäystä.

Näyttelijät Minna Kivelä ja Lotta Lindroos

2012-03-21

"Kyllä tulee aika paljon ihmiset puhumaan. Tosi paljon tulee sitä puhetta, että mä tunnen just noi tyypit," sanoo näyttelijä Minna Kivelä Kätevä emäntä- televisiosarjasa saamastaan palautteesta.

Vuoden kokki Eero Vottonen

2012-03-20

"Mä väittäisin, että neljätoistavuotiaana harva tietää, että mitä haluaa työkseen tehdä," miettii vuoden 2012 kokki Eero Vottonen ja tunnustaa olleensa itse onnekas ammatinvalinnassaan.

Stand up- koomikko Ismo Leikola

2012-03-19

Omien heikkouksien, rappion ja itsekurittomuuden, parjaaminen on sympaattista: Kun on mahaa, siitä voi vähän vitsaillakin. Mutta entä, kun urheilun ja oikean ruokavalion seurauksena maha häviää?

Joogaopettaja Kylli Kukk

2012-03-15

Kylli Kukk on nainen, joka lukiolaistyttönä oppi kokoamaan ja purkamaan Kalasnikoveja. Nyt hän on fysioterapeutti ja joogaopettaja. Kylli on sitä mieltä, että yhteiskunta istuttaa meitä ihmisiä liikaa. "Nyt eletään niin kiireistä ja suorastaan kolhivaa elämäää, että paikat menee rikki," säälii Kylli Kukk nykyihmisen kehoa.

Kukkia ja tunnustelevaa rakkautta

2012-03-16

Tekstiilisuunnittelija Tanja Orsjoen kankaissa aistii kevään, kesän ja puutarhan. "Kevät on parasta aikaa. Iloitsen jokaisesta kukasta, puiden silmuista ja kevään tuoksuista" hehkuttaa Vallilan pääsuunnittelija Orsjoki.

Vieraana Eila Kaarresalo-Kasari

2012-03-16

"Hänen kanssaan oli kiva hengata, koska hän aina huomasi jotain, mitä esimerkiksi mä en huomannut. Hyvin tärkeä taito elokuvaohjaajalle," hymyilee Eila Kaarresalo-Kasari kertoessaan ystävästään elokuvaohjaaja Elia Kazanista.

Muusikko Tuure Kilpeläinen

2012-03-14

Tuure Kilpeläinen sanoo motokseen: Älä päätä mitä olet. Viisaat sanat Kilpeläinen on napannut huhusta, jonka mukaan lause olisi kirjailija Kari Hotakaisen työhuoneen seinällä.

Näyttelijä Miitta Sorvali

2012-03-14

"Mä pystyn tekemään sen hauskaksi, joka mua itseäni naurattaa. Nämä mua naurattaa," miettii näyttelijä Miitta Sorvali Uraradio-pienoiskuunnelmia. Sorvali esittää parhaillaan Miina Supisen kirjoittamia hulvattomia tekstejä Radio Suomessa ja Yle Puheessa.

Satuhäät-ohjelman tuottaja Juha-Pekka Ristmeri

2012-03-13

"Juhannukseksi tarvittiin yhdet häät ja sitten kun se tehtiin, niin aloin pohtia, että tästähän saisi ohjelmasarjan. Emme tienneet, että siitä tulisi tälläinen hitti," tunnustaa Satuhäät-ohjelman tuottaja Juha-Pekka Ristmeri.

Kirjailija Roman Schatz

2012-03-13

"Berliini ei ole ylimielinen kaupunki. Päinvastoin. He ovat tottuneet siihen, että he joutuvat ottamaan säännöllisin väliajoin isosti turpiinsa," luonnehtii kirjailija Roman Schatz toisen kotikaupunkinsa Berliinin asukkaita.

Mies, jonka kassalle jonotetaan

2012-03-09

"Kaksi viikkoa oli vähän hiljaista, ja sitten pikku hiljaa ne (asiakkaat) otti riskin ja tulivat kassalle." Nyt tamperelaisen Jama Jaman kassalle jonotetaan kaupassa.

Sisustusarkkitehti Leena Carelse

2012-03-12

"Siinä rakentamisvaiheessa on usein pieniä lapsia ja ne äidit ei kerta kaikkiaan ehdi mennä rautakauppoihin. Maalataan kaikki valkoiseksi ja pannaan laminaattilattia ja sitten viiden vuoden päästä mä tulen paikalle ja mulle sanotaan, että me halutaan tänne väriä, kun me ei silloin ehditty," nauraa Carelse.

Kirjailija Matti Remes

2012-03-09

"Mä voin sanoa, että elämä on kaunis, jos vain säilyttää sellaisen virkeyden. Ei kaikea kannata ottaa niin vakavasti," kannustaa kirjailija ja pilapiirtäjä Matti Remes.

Kustantaja Jan Erola

2012-03-09

Nykyään monet vanhemmat ilahduttavat Facebook-kavereitaan päivittämällä statuksiinsa lasten tarinoita ja sutkauksia. "Lasten suusta päässyt huumorihan on ihan sitä parasta," luonnehtii lasten sutkauksista ja oivalluksista kirjan julkaissut Jan Erola.

Viulisti Laura Vikman

"Viulistin ammatin hyviä puolia on, kun saa tehdä taidetta, antaa ihmisille elämyksiä ja samalla itsekin nauttia niistä. Toinen puoli on useiden vuosien, lapsesta asti aloitettu kova työ," näin kertoo työstään Rso:n eli Radion sinfoniaorkesterin viulisti Laura Vikman.

Kateenkorvaa ja kivipiiraa

2012-03-08

Miltä kuulostaa kateenkorva, kivipiira, porsaan aivot, naudan kieli? Ruokaa voi valmistaa muistakin raaka-aineista kuin iänikuisesta jauhelihasta , broilerinsuikaleista tai hookkarista. Nyt on sisäelimet pop!

Professori, oikeuslääketieteen tohtori Helena Ranta

2012-03-08

"Jos joku osaisi arvioida, miten paljon demokratia on mennyt eteenpäin internetin ja kännyköiden ansiosta, niin mä luulen, että se olis aika huomattava määrä," uskoo professori, oikeushammaslääketieteen tohtori Helena Ranta.

Maailmanmestari Tero Tiitu

2012-03-07

"Onnistuminen tarkoittaa sitä, että tiedät laittaneesi jonkin asian suhteen kaikki likoon," kertoo maailmanmestari Tero Tiitu Olga K:n haastattelussa. "Olen onnellinen mies, saan tehdä niitä juttuja, mistä tykkään."

Vaatesuunnittelija, yrittäjä Minna Cheung

2012-03-06

"Mä olen ollut äärimmäisen huono työpaikkahaastatteluissa. Mä en pelkää työntekoa ja työn määrää ja tykkään toteuttaa itseäni," näin selittää yrittäjäksi ryhtymistään vaatesuunnittelija Minna Cheung.

Seikkailujuoksija Jukka Viljanen

2012-03-05

"Afrikassa parasta ovat nimenomaan ne auringonnousut, kun tulipallo nousee sieltä," muistelee seikkailujuoksija Jukka Viljanen Saharan halki juoksuaan. Joka aamu Viljasen oli ensin sytytettävä otsalamppu, jonka valossa päivän ensimmäiset kilometrit oli juostava.

Nykäsen albumissa seikkailee asennemummeli

2012-03-02

Sarjakuvataiteilija Anni Nykäsen mielestä vanhoja ihmisiä on paljon mielenkiintoisempaa piirtää kuin nuoria, koska heistä löytyy enemmän yksityiskohtia: "Roikkuvat tissit ja silmäpussit ovat tärkeitä," Nykänen nauraa.

"Hullun hauskaa!" saamettaret iloitsevat

2012-03-01

Märät säpikkäät -sarjasta nähdään tänään 1.3. viimeinen osa. Juontajat Suvi West ja Kirste Aikio kertovat millaista on ollut tehdä ohjelmaa, joka on ihastuttanut ja vihastuttanut katsojia.

Miesten kanssa duunissa

2012-03-01

"Oivallus syrjinnästä tulee vasta myöhemmin, kun palasia alkaa kokoamaan yhteen. Mulla kesti kauan ennen kuin tajusin, että tämä ei ole reilua," toteaa Miesten kanssa duunissa -kirjan toimittanut Krista Kinnunen.

Iiris Brocke ja ketjureaktiona syntyvät laulut

2012-02-29

Iiris Brocke kertoo Ketjureaktiosta. Se on 12 lauluntekijän konsertti, jonka laulut ovat syntyneet ihmeellisellä tavalla. Ensimmäinen laulu sai aiheensa Helsingin Sanomien kuukausiliitteestä.

Ohjaaja Johanna Vuoksenmaa uskoo optimismiin

2012-02-28

Johanna Vuoksenmaa palkittiin vuoden 2012 käsikirjoittajan Kultaisella Venlalla. Ohjaajan taidonnäytteitä ovat mm. suositut sarjat Kumman Kaa, Tahdon asia ja Klikkaa mua.

Kari Ketonen luopui somesta

2012-02-27

Millaisella ilmeellä tappio otetaan vastaan, kun voittoa elokuva-alan palkintogaalassa ei tulekaan ja kiitospuheet saa heittää roskakoriin? Näyttelijä Kari Ketonen on tunnettu muun muassa rooleistaan elokuvassa Pelikaanimies ja Napapiirin sankarit sekä televisiosarjasta Ketonen & Myllyrinne.

Elokuvaohjaaja Saara Cantell

20-02-24

"Kolmetoistavuotiaana alettiin tehdä äidin kaitafilmikameralla elokuvia," nauraa elokuvaohjaaja Saara Cantell ja muistelee ensimmäistä tyttökaverien kanssa tehtyä elokuvaa. "Mustaa huumoria siinä oli."

Raakaravinnolla terveyttä ja hyvää mieltä

2012-02-24

"Inspiroidun raakaravinnosta, koska se maistuu ja näyttää hyvältä ja siitä tulee hyvä fiilis," vinkkaa raakaravintokouluttaja-bloggaaja Outi Rinne. Mitä raakaravinto oikein on? Kenelle raakailu sopii? Outi Rinne johdattelee terveellisen elämän ja raakailun pariin parsakaalisalaatin voimin. Toimittajana Anu Packalén.

Kirjailija Miina Supinen

2012-02-23

"Luova kirjoittaminen valitsi minut," tunnustaa vastikään vapaaksi kirjailijaksi heittäytynyt Miina Supinen. "Tuntuu siltä, että kaikki unelmani ovat toteutuneet," hehkuttaa onnellinen kirjailija.

Hanna Okkonen: Ulkona liikkuessa mieli virkistyy

2012-02-22

"Pienten lasten vanhemmille ulkoilua tulee luonnostaan runsaasti," sanoo Suomen Ladun aikuisliikunnan koordinaattori Hanna Okkonen. "Itse toimin pulkkamäessä juhtana ja vedän pulkalla lapset mäen päälle. Siinä tulee kyllä ihan hiki," hymyilee Okkonen.

Näyttelijä Elsa Saisio ja ohjaaja Juha Lehtola

2012-02-21

YLE TV 2 alkanut tv-sarja Tehdas kuvaa kenkätehtaan työporukan arkea ja keskellä nykyajan murheita ja iloja. Sarja kysyy mm. miten hyvin toisen voi tuntea? Entä itsensä? Jokaisella on salaisuutensa, joita ei kerrota edes lähimmille. Miten pitkälle työakaveruus kestää, kun oma leipä on vaakalaudalla?

Henkka Hyppönen

2012-02-20

"Mä oon ennemminkin sellaisia ihmisiä, joita kiinnostaa eteenpäin meneminen. Silloin joutuu sietämään aika paljon paineita. Silloin kun on kovissa paineissa, silloin sua viedään ja mäiskitään monelta suunnalta, silloin joutuu pohtimaan, miten oma mieli pysyy kaikessa mukana," näin pohtii yrittäjä, yritysvalmentaja Henkka Hyppönen.

Hiilijalanjäki pienemmäksi

2012-02-17

"Se on hyväksi ilmastolle, että ilmastokysymyksistä puhuminen ei enää ole vain marginaalin puhetta," iloitse muusikko Maija Vilkkumaa.

Viherkasvien keväthuolto

2012-02-18

Viherkasveja kannattaa suosia, sillä niillä on elvyttävia vaikutuksia, aivan kuten luonnollakin. Kukat lisäävät viihtyvyyttä ja parantavat keskittymiskykyä. Lisäksi ne virkistävät mieltä ja puhdistavat huoneilmaa. Viherkasveista kertoo puutarhaneuvoja Kirsi Mäkinen Uudenmaan Martoista. Toimittajana Anu Packalén.

Vieraana av-kääntäjä Marjaana Kulovesi

2012-02-16

"Hyvä käännös on sellainen, jota ei huomaa" kertoo av-kääntäjä Marjaana Kulovesi.

Kreikassa ei ole Suomi-vastaisuutta

2012-02-15

Kreikan suomalaiset levittävät sosiaalisessa mediassa tekstiä, jossa he ilmaisevat surunsa siitä, miten Kreikka-vastaisesti suomalaisessa mediassa heidän nykyisestä kotimaastaan kirjoitetaan.

Nokkamies Aki Hyyppä

2012-02-15

"Jos Aku Ankan sanonnoista tehtäisiin aforismikirjoja tai elämäntaito-oppaita, mihin suuntaan ne mahtaisivat oikein lukijaansa viedä?" miettii Aku Ankan päätoimittaja, nokkamies Aki Hyyppä.

Keittiömestari Henri Alén

20-02-14

"Mua ottaa nuppii nää ruokaväärennökset. Se on suurin kusetus, jos ruoka ei ole sitä, millä nimellä sitä myydään, kommentoi keittiömestari Henri Alén tuohtuneena ruokakaappiin tunkevia tuotekorvikkeita .

Hiirulaisesta puumaksi - Sari Järn

2012-02-13

"Mä olen sitä mieltä, että parasta on se, kun olen joskus epäonnistunut ," sanoo Sari Järn. "Silloin huomaa, että asioista pääsee yli ja seuraavana päivänä on pakko ottaa vähän rennommin."

Tähtitanssija Minna Tervamäki

2012-02-10

Balettitanssijalle luminen pakkaskausi tarkoittaa kankeita lihaksia ja lisää lämmittelemistä ennen näytöksiä. "Kun joutuu varomaan koko ajan, että ei kaadu ja riko sitä työkaluaan eli omaa kroppaansa," miettii Tervamäki.

Kala -pikaruokaa parhaimmillaan

2012-02-10

”Tuore suomalainen kala ei kummia fiksailuja kaipaa. Vähän voita pannulle , mausteeksi suolaa ja pippuria”, vinkkaa kalakauppias Kalevi Miettinen.

Filosofi Lauri Järvilehto

2012-02-09

"Vaaleanpunaisesta elefantista pääsee eroon, kun ruvetaan puhumaan jostain ihan muusta," tietää filosofian tohtori Lauri Järvilehto.

Näyttelijä Outi Mäenpää

2012-02-08

"Mulla on ollut onni, että maskeeraajat ovat aina olleet hyvin taitavia," pohtii Mäenpää naiseuttta ja kauneutta. "Muutenkin ajattelen, että kauneus ei ole kovin pysyvää. Kliseisesti uskon että se tulee sisältä," sanoo hän.

Kirjailija Eppu Nuotio

2012-02-07

Kirjailija Eppu Nuotio kaipaa näyttelijäntyöstä erityisesti harjoittelemista ja ryhmätyötä. "Voi, se harjoitteleminen oli ihanaa," huokaa Nuotio.

Vieraana näyttelijä-ohjaaja Mari Rantasila

2012-02-07

Ohjaaja-näyttelijä Mari Rantasila on juuri kiertänyt suomalaisia elokuvateattereita lapsinäyttelijöidensä ja kolmannen Risto Räppääjä - elokuvan kanssa.

Karibian värejä kodin iloksi

2012-02-03

Lisääntyvä valo saa kodin näyttämään nuhjaiselta. Kankailla ja ompelukoneella saa helposti kotiin uutta, raikasta ilmettä. Mallistopäällikkö Sari Sund antaa vinkkejä, joilla saa loihdittua nopeasti ja helposti piristystä kotiin.

Toimittaja-tuottajat Marketta Mattila ja Raisa Rauhamaa

20-02-03

Voimalan sielut Marketta Mattila ja Raisa Rauhamaa ovat ovat iloisia siitä, että heidän ohjelmansa on riittävän pitkä rauhalliseen keskusteluun.

Muusikko Tommy Lindgren

2012-02-02

Keskeinen juttu omilta yläasteajoiltani on se, että kun luokkakaverit alkoivat vetää ensimmäisiä kännejä, se ei kiinnostanut. Se, samoin kuin kunnianahimoinen opiskelu, eivät olleet mikään pinna-automaatti teini-ikäiselle pojalle," hymähtää Tommy Lindgren.

Vieraana Mila Kajas-Virtanen

2012-01-31

"Kilpailuihin luistelija meikataan ja laitetaan kauniiksi, mutta harjoituksissa luistelijallakin on hiki ja nenä valuu, kuten kaikissa urheilulajeissa," nauraa Mila Kajas-Virtanen.

Hope ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila

2012-02-01

Hyvinvointi-Suomessa elää lukuisia perheitä toimeentulorajan alapuolella, joita auttamaan on perustettu lukuisia yhdistyksiä. Yksi niistä on Hope ry, jonka toiminnanjohtja Eveliina Hostila oli Olga K:n vieraana keskiviikkona 1. helmikuuta.

Suomalainen mies - vieraana Juha Mieto

Horisontista hiihtää mies. Pitkät takapotkut rankaisevat latua, kun kaksimetrinen parrakas jätti ottaa maailmasta mittaa. Arvasitte oikein, Juha Mietohan se. Perttu Häkkisen toimittaman sarjan ensimmäisessä osassa Mietaa puhuu suunsa puhtaaksi niin mieheydestä kuin naiseudestakin.

Lasipullosta leikkuulaudaksi

2012-01-31

Eettiseen kuluttamiseen voi siirtyä askel askeleelta ja etsiä uusia asioita sekä syventää tietämystään pikkuhiljaa. Eettisestä kuluttamisesta kiinnostunut Virpi Kantoluoto teki elämäntavastaan ammatin. Tavaroiden uutta elämää Helsingin Etu-Töölössä kävi tarkastelemassa toimittaja Heini Laitinen.

Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling

2012-01-30

Kuluttaminen on valintojen tekemistä.Valinnat ruokakaupassa, vaatekaupassa ja elektroniikkakaupoissa. Miten kuluttaa ja olla samalla eettinen valinnoissaan? Vieraana Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling.

Mitä seinäkello kertoo meistä?

2012-01-27

Muodin virtaukset muuttuvat, mutta seinäkello pysyy seinällä. Haastateltavana myyntipäällikkö Karlo Koskitanner. Toimittajana Heini Laitinen.

Trendianalyytikko Asko Ahokas

2012-01-27

Uusimpien tutkimusten mukaan ihmiset kaipaavat maailman taloudellisessa ja poliittisessa mylleryksessä elämäänsä taikaa.

Elokuvaohjaaja Dome Karukoski

2012-01-26

Sankareista ja kuuluisista henkilöistä on aina vaikea tehdä elokuvaa, koska suhde idoliin on niin ihaileva. "Pyrin rikkomaan kuvaa, ettei se olis mikään jalustalle nostamiselokuva," miettii ohjaaja Dome Karukoski nyt työn alla olevaa Mannerheim-elokuvaa.

Muotoilija Stefan Lindfors

25-01-2012

Stefan Lindfors sanoo, että maailmalla kulkiessaan hän aistii, että oman identiteetin kääntäminen konkreettiseksi on kaiken a ja o.

Ajattelija Hilkka Olkinuora

2012-01-24

Vieraana rovasti, kirjailija, tutkija ja suurperheen äiti Hilkka Olkinuora. Uuden vuoden lupaukset ovat jo unohtuneet, kalenteri on täyttynyt ja kesälomaan on pitkä aika. Ruodimme Hilkka Olkinuoran kanssa työtä, elämää ja työelämää.

Mediamaestro Harri Saukkomaa

2012-01-23

Presidentivaalien ensimmäisen kierroksen jälkilämmössä studiossa keskusteltiin vaalitaistelun tunnelmasta. Voittajista ja häviäjistä. Sekä mediasta.

Pykeijän kalastajakylä Norjassa kiehtoo suomalaisjoukkoa

2012-01-20

Pienen pieni kalastajakylä Jäämeren rannalla kiehtoo suomalaisjoukkoa.

Millaisesta matkasta haaveilet?

2012-0120

Matkahaaveiden toteutumiseen saattaa kulua vuosia, mutta niistä pidetään kiinni. Heini Laitinen kävi Matka 2012- messuilla utelemassa ihmisten matkasuunnitelmia ja unelmia.

Päätoimittaja Pirkko Puoskari

2012-01-20

Matkamessuilla väki haaveilee kaukomatkoista, nuuhkii uusien matkakohteiden tunnelmia ja kuulee tarinoita erikoisista paikoista. Matkaopas-lehden päätoimittaja Puheen Aamun vieraana.

Teatterinjohtaja Mika Myllyaho

2012-01-19

Mitä on sankaruus nykymaailmassa, kun elämän kilpailussa ei keinoja kaihdeta? Olga K:n vieraana on Suomen Kansallisteatterin johtaja Mika Myllyaho.

Näyttelijä Manuela Bosco

2012-01-18

Kilparadat jäivät ja tilalle tuli näyttämö. Kun entisesta ammattiurheilijasta tuli näyttelijä, mikä muuttui elämässä? Vieraana on näyttelijä Manuela Bosco.

Osta käteistä kaupasta

2012-01-18

Suomalaisista kaupoista saa jatkossa kenties ostaa rahaa. Rahan nostamiseen täytyisi kuitenkin liittyä myös aina jonkin tavaran osto. Mitä uutisesta ajattelee helsinkiläinen kauppias Aarre Kanth? Olga K soitti kauppiaalle.

Vieraana Mikko "Peltsi" Peltola

2012-01-17

Mato-onkiminen mökin laiturilta oli se ensimmäinen kalastuskokemus. "Pikku hiljaa kesätyötienesteillä ostin virvelin, siitä se sitten lähti", kertoo Peltsi.

Vieraana joogi Petri Räisänen

2012-01-16

Joogaopettaja Petri Räisänen on joogatähti. Hänen tunneilleen jonotetaan ja niille matkustetaan pitkien matkojen päästä. Fanit pyytävät kiljahdellen Räisäsen signeerausta hänen kirjoittamiinsa kirjoihin.

Vieraana muotisuunnittelija Minna Hepburn

2012-01-13

Miten sotatieteitä opiskelleesta nuoresta naisesta tuli pitsejä rakastava muotisuunnittelija?

Vieraana dekkaristi, yhteiskuntatieteiden tohtori Leila Simonen

2012-01-12

Rahasta puhuminen on Suomessa vaikeaa. Naisille se on vielä vaikeampaa kuin miehille. Leila Simonen on kirjoittanut mm. rahan käytöstä, rohkeudesta ja rajojen ylittämisestä. Simonen on itse köyhäillyt vapaaehtoisesti kymmenen vuotta.

Vieraina ohjaaja Roosa Toivonen ja säveltäjä Tuomas Kantelinen

2012-01-11

Hymyilevistä henkilöistä, auringosta ja onnellisesta lopusta. Ainakin niistä on elokuva Avain Italiaan tehty. Miten paljon elokuva kertoo sen tekijöistä?

Vieraana keittiömestari Sami Garam

2012-01-10

Sami Garam on vauhdikas keittiömestari, joka taitaa myös slangin.

Vieraana teatterinjohtaja Mikko Kouki

2012-01-09

Turkulaisen Linnateatterin johtaja Kouki ottaa pian vastaan pestin Oulun kaupunginteatterin taiteellisena johtajana.

Vieraana professori Eero Aarnio

2012-01-06

Pallotuoli, pastilli, puppy ja pony. Sisustusarkkitehti ja huonekalusuunnittelija Eero Aarnion esineet kestävät aikaa. 1960-luvulla ensimmäisen suunnittelutoimistonsa perustanut mies valloittaa edelleen maailmaa designillaan.

Vieraana toimittaja Jan Andersson

2012-01-05

Mikä on presidentinvaalitentteihin valmistautuvan toimittaja Jan Anderssonin mielestä kamalinta vaalilähetyksissä?

Jääkiekkoselostajan lupaus - Ari Lahti

2012-01-05

YLE Puheessa kuullaan jääkiekkokierroksia aina SM-liigan pelipäivinä. Ari Lahti seuraa työkseen Hämeenlinnassa pelattavia jääkiekon liigamatseja.

Vieraana muotibloggaaja Vesa Silver

2012-01-05

Mistä ne trendit oikein tulevat. Matkaoppaana on muodin ammattilainen ja Suomen paras miespuolinen muotibloggaaja Vesa Silver.

Vieraana Fatbardhe Hetemaj

2012-01-04

Vieläkö politiikka kiinnostaa? Fatbardhe Hetemaj tuli myrskyisenä aamuna Olgan vieraaksi.

Vieraana Ville Haapasalo

2012-01-04

Silkkitie 30 päivässä seuraa Ville Haapasalon seikkailuja entisissä neuvostomaissa, pitkin muinaista Silkkitien reittiä, Kaukasuksella sijaitsevasta Georgiasta Mongoliaan asti. Venäjän tunnetuin suomalainen ja Putinin kanssa tehtaita avaava mies kävi Olga K:n vieraana.

Vieraana Pirkka-Pekka Petelius

2012-01-02

Talvella luontokin lepää. Olisiko ihmistenkin syytä ottaa rauhallisesti näin pimeänä vuodenaikana? Ohjaaja, näyttelijä, tuottaja ja lintuharrastaja Pirkka-Pekka Petelius psyykkaa itseään koviin työkoitoksiin nimenomaan juoksemalla ja aina samoissa maastoissa. Petelius oli Olga K:n vieraana maanantaina 2.1.

Mitä olisi vuoden vaihde ilman Keski-Euroopan mäkiviikkoa?

2012-01-02

YLE Urheilun tuottaja Arto Teronen kertoi tarinoita kiivaan urheilusirkuksen tekemisestä maanantaina 2.1.

Vieraana Miika Nousiainen

2012-01-03

Miika Nousiaisen romaaneissa käsitellään suomalaisia ylpeydenaiheita ja komplekseja. Miten huumorintäyteisesti alkaa kirjailijan uusi vuosi, kun työn alla on parhaillaan Putous tv-sarjan käsikirjoittaminen?

Puheen Aamu - Olga K

Arkisin klo 6.30-10.00, lauantaisin parhaat haastattelut klo 7.30-10.00


Vieraat
Joka päivä aamu uus! Puheen Aamusta kuulet uutiset ja uutisten taustat sekä kutkuttavat aamun ilmiöt. Puheen Aamussa ei kisailla ja visailla, mutta studion linjat ovat auki, nettisivut toimivat ja facebookin kannet eivät mene koskaan kiinni. Osallistu ihmeessä. Ota riski! Niin mekin otamme.


Ilmiöt
Ilmiössä Puheen Aamu käy läpi ajankohtaisia iloja, kysymyksiä ja arjen oksakohtia.


Suomalainen mies
Perttu Häkkisen toimittama sarja piirtää meille kuvan suomalaisesta miehestä. Joka viikko tapaamme eri-ikäisen ja erilaisen maailmankatsomuksen omaavan suomalaisen miehen. Kuulemme hänen haastattelunsa kolmiosaisena: tiistaina, keskiviikkona ja torstaina klo 7.40.

> Lähetä palautetta

Aamun parhaat palat

Vieraat Kaikki vieraat »

Yle Puhe äänessä

  • Olga K
  • Kaj Kunnas
  • Antti-Jussi Sipilä
  • Salme Unkuri
  • Mikko Jylhä
  • Jussi Wistrand
  • Lea Miettinen
  • Jussi Eskola
  • Salla Vuolteenaho
  • Maritta Vehviläinen
  • Jarmo Laitaneva
  • Sakari Sirkkanen
  • Tapio Kaartinen
  • Kati Keinonen
  • Heidi Laaksonen
  • Raimo Tyykiluoto
  • Kati Turtola
  • Juha Lind
  • Tapio Pajunen
  • Anu Packalén
  • Esa Keskinen
  • Riku Salminen
  • Perttu Häkkinen
  • Nina Vanhatalo
Muualla Yle.fi:ssä