Yle Puhe

Kuuntele lähetystä

Ohjelmat > Puheen päivä

Onko poliisi kriisissä?

Onko poliisi kriisissä?

10.02.2012

Suomessa on 7800 poliisia. Muutamassa vuodessa määrä putoaa tuhannella. Tehtävät kuitenkin vain lisääntyvät. Onko kansalaisten turvallisuus uhattuna?

Maassamme on vähiten poliiseja maailmassa suhteuttuna väkilukuun, ja nyt rikostilastotkin kertovat lisääntyneestä rikollisuudesta, samaan aikaan rikosten selvitysprosentti on laskenut. Mihin ankara säästökuuri johtaa?

Poliisikansanedustajat Tom Packalén (perus.) ja Kari Tolvanen (kok.) olivat vieraina Puheen Päivässä. Toimittajana on Heidi Laaksonen.

Kommentoi

Jaksot

Kuva: YLE

Väittely: Demokratia on kriisissä

2012-05-23

Miltä kuulostaa idea, että kansanedustajat pitäisi valita arpomalla. Entä se huomio että Suomessa asiantuntijoiden laatua ei valvota millään tavalla.
Mm. näitä asioita käsitellään tämänkertaisessa väittelyssä ”Demokratia on kriisissä”.

Väittelemässä ovat Helsingin yliopiston Politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksen yliopistonlehtori Emilia Palonen. Hän on myös Vapaus valita toisin ry:n entinen puheenjohtaja.
Vapaus valita toisin on yhdistys, joka kyseenalaistaa politiikan ja yhteiskunnallisen keskustelun vaihtoehdottomuutta. Se pyrkii herättämään keskustelua uusista lähtökohdista hyvinvointivaltion, demokratian, globaalin ja ympäristöoikeudenmukaisuuden aloilla.

Emilia Palonen kannattaa edustuksellista demokratiaa, mutta hänen mukaan ei se kuitenkaan riitä - pitää huomioida erilaisten uusien demokratiamuotojen edut ja varjopuolet, ja pyrkiä jatkuvasti kehittämään demokratiaa. Tästä keväästä alkaen Emilia Palonen keskittyy demokratiaan tutkijana.

Tommi Uschanov on puolestaan tutkija ja kirjailija. Hän on opiskellut Helsingin yliopistossa filosofiaa. Uschanovilta ovat ilmestyneet kirjat Mikä vasemmistoa vaivaa? (2008) ja Suuri kaalihuijaus: kirjoituksia yhteiskunnallisesta tietämättömyydestä (2010). Ensi syyskuussa ilmestyy kolmas kirja Miksi Suomi on Suomi, joka käsittelee muun muassa Suomen poliittisen kulttuurin kansallisia erityispiirteitä.

Tommi Uschanovin mielestään demokratian perään huutelu on ihan turhaa ja oikeastaan vie huomion pois demokratiasta, joka Uschanoville on nimenomaan edustuksellista demokratiaa ja paikoin asiantuntijavaltaa. Väittelyä isännöi Raimo Tyykiluoto.

Loppu hyvin, melkein kaikki hyvin!

2012-05-21

Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut ovat päättyneet. Kritiikkiä kisoista riitti, mutta missä kaikessa onnistuttiin, mihin ihmiset olivat tyytyväisiä? Nyt puidaan kisojen onnistuneet ja positiiviset asiat!

Onko Suomi lapsivihamielinen maa?

2012-05-16

Vanhempainliitto saa säännöllisesti palautetta, jossa toivotaan lapsiperheiden liikkumisen rajoittamista. Etenkin vauvat tuottavat ärsytystä. Toiminnanjohtaja Tuomas Kurttilan mukaan olemme todellisuudessa melko lapsivihamielisiä, vaikka juhlapuheissa heitäkin rakastetaan.

Minkkiturkki vai toppatakki?

2012-05-15

Minkkiturkki tai lampaannahkahousut aiheuttavat ristiriitaisia tunteita. Mikä merkitys turkiksella on käyttäjälleen? Onko turkiksen tarkoitus lämmittää vai onko kysymys vain tyyliseikoista?

Äitiys on työtä 24/7

2012-05-11

”Välillä onnistun olemaan pullantuoksuinen äiti, mutta joskus pinna kiristyy tahtomattakin. Tunteita koetaan laidasta laitaan. Silti äitiys on ainutlaatuista” Toteaa kahden lapsen äiti Annina Haapala. Äitiys muuttaa väistämättä elämää, mutta mitä äitiys oikein on ja mitä kaikkea se tuo tullessaan?

Talousasioita ei pidä pelätä!

2012-05-08

”On myös tärkeää huomioida, että euroalueen pohjainflaatio oli tämän vuoden maaliskuussa 1,6 prosenttia” kertoo nuori lukiolainen Ari Piik. Talousasiat koetaan usein nuorten parissa hankaliksi ja tylsiksi, mutta näin ei kuitenkaan pitäisi olla. Mitä taloustieto oikein merkitsee nuorille?

Kierrätyksellä on monet kasvot

2012-05-03

Valokuvaaja Philip László on kuvannut kaatopaikalla ihmisten hylkäämiä esineitä, ja hän on löytänyt niistä myös kauneutta. Hän haluaa kuvillaan ottaa kantaa "ennen kuin makaan vanhuksena laitoksessa, jonka ainoa tarkoitus on tuottaa voittoa omistajilleen".

Leikkaa ja liimaa itsellesi ekologisempi vappu

2012-04-30

Vappu on täynnä iloa, mutta myös täynnä krääsää. Kun viimeinenkin kuohuviini lasillinen on nautittu, jää jäljelle valtava kasa roskaa. Liina Johansson askarteli ekologisemman vappunaamarin videokasetista Näprän osastovastaavan Marja Peltolan kanssa.

Tekoäly mullistaa jätebisneksen

2012-04-26

Käytännössä kaikki mitä maailman tehtaat joka sekunti tuottavat, päätyy muutaman kuukauden sisällä jätteeksi. Tämän kehityksen pysäyttämisen tarve luo valtavan markkinamahdollisuuden ympäristöteknologia-alalle. Tähän mahdollisuuteen tähyää myös Suomalainen ZenRobotics Oy, mutta millaisilla keinoilla? Tästä ottaa selvää Raimo Tyykiluoto, joka tapasi ZenRobotics Oy:n markkinointijohtaja Jufo Peltomaan.

Mihin käsiaseita tarvitaan?

2012-04-12

Monia ampumaharrastukseen perehtymätöntä mietityttää, mihin aseita edes tarvitaan? Onko aseharrastus aivan välttämätön, jos kielloilla säästettäisiin ihmishenkiä?

Onko parisuhde paras suhdemuoto?

2012-04-10

Väittelemässä kuvataiteilija Rakel Liekki ja Helsingin Sanomien Nyt-liitteen esimies Juhani Mykkänen. Liekin mukaan parisuhde on yliarvostettu ja ihmisen perusluonne on hyperseksuaalinen. Mykkänen on puolestaan sitä mieltä, että yksiavioinen parisuhde on paras suhdemuoto ja 10 000 vuoden tuotekehittelyn tulos.

Onko downshiftauksessa järkeä?

2012-04-03

Väittelemässä Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen. Väittelyn isäntänä toimii Pekka Vahvanen.

Miten köyhyyden kierre katkeaa?

2012-04-02

Millaista on elää sukupolvesta toiseen jatkuvassa köyhyydessä, Suomessa? Ohjaaja Simo Sipola on ohjannut "Perintönä köyhyys" -dokumentin, joka valottaa helsinkiläisten köyhien arkea kolmessa sukupolvessa. Köyhyys on heille selviytymistaistelua ja arjen taidetta; miten saadaan rahat riittämään ruokaan, lääkkeisiin ja vaatteisiin.

Suomen Pankin taideaarteet

2012-03-27

Suomen Pankin taidekokoelmaan kuuluu noin 1 200 teosta. Kokoelmaa on kartutettu 1900-luvun alusta lähtien. Sen tarkoituksena on lisätä viihtyisyyttä työ- ja edustustiloissa. Kansainvälisille vieraille taideteokset avaavat ikkunoita suomalaiseen kulttuuriin ja maan historiaan. Raimo Tyykiluoto tapasi Suomen Pankin taidekerhon puheenjohtaja Jukka Vallen.

Miten kuromme umpeen mielenterveysvajeen?

2012-03-21

Iso joukko työikäisiä suomalaisia on mielenterveysongelmien takia sivussa työelämästä. Mitä asialle voitaisiin tehdä?

Miten elinkeinoelämän itsesääntely toimii?

2012-03-19

Avoimuus ja hyvä hallintotapa tulevat kokonaan elinkeinoelämän itsesääntelystä. Toisaalta voidaan miettiä myös sitä, onko oikein leimata julkisuudessa esimerkiksi Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläinen asuntokauppojensa johdosta, kun kyseessä on vielä pelkästään pelkän rikosepäilyn, eli esitutkintakynnyksen ylitys. Mitään selkeää näyttöä siitä, että rikos olisi tapahtunut, ei ole olemassa, joten henkilö leimautuu ehkä syyttä? Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaan tapasi Raimo Tyykiluoto.

Työn merkitys

2012-03-07

Ennen työtä tehtiin ennen kaikkea toimeentulon ja sosiaalisen aseman vuoksi, nyt siltä odotetaan myös yksilöllisyyden toteutumista ja elämänsisältöä. Työn merkityksestä väittelevät Suomen historian professori Juha Siltala Helsingin yliopistosta ja Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun rahoituksen professori Vesa Puttonen. Toimittajana Raimo Tyykiluoto.

Lukiolaisten Talousguru 2012 kilpailun satoa

2012-03-05

1-2.3. pidetyn lukiolaisten Talousguru 2012 kilpailun voitti Daniel Sazonov Helsingin Suomalaisesta yhteiskoulusta. Toiseksi tuli Ari Piik Lahden yhteiskoulun lukiosta ja kolmanneksi sijoittui Juho Kärpijoki Liedon lukiosta. Voittaja valittiin 10:n loppukilpailijan joukosta. Raimo Tyykiluoto kävi seuraamassa kärkikolmikon väittelyitä. Kuuntelemassa Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikasen palkinnonjakopuheen ja haastattelemassa voittajan.

Hypnoosi - hubaa vai hoitoa?

2012-03-02

Hypnoosi kiehtoo. Viihde ja fiktio ovat ammentaneet siitä pitkään, mutta onpa hypnoosista myös iso apua pelko- ja kiputiloista kärsiville.

Tieteellinen Hypnoosi ry:n puheenjohtaja Maarit Virta (PsT) vieraili Puheen Päivässä.

Maisterimaksu - reilua vai ei?

2012-02-27

Opiskeluista olisi syytä maksaa, niin laatukin kohenisi ja opiskeluajat lyhenisivät ja työurat pitenisivät. Tätä mieltä on professori Vesa Kanniainen Helsingin yliopistosta. Suomen ylioppilaskuntien puheenjohtaja Jarno Lappalainen taas on ihan toista mieltä. Hän on tehnyt paljon työtä sen eteen, että opiskelu olisi maassamme maksutonta jatkossakin. Olisiko opintojen maksullisuudesta haittaa vai hyötyä? Onko reilua, että veronmaksajat kustantavat keskimäärin 60 000 euroa maksavan maisterin koulutuksen? Näitä pohdittiin Puheen Päivässä. Toimittaja on Heidi Laaksonen.

Selkäpanssarin suosio kasvaa

2012-02-22

Laskettelurinteessä sattuu ja tapahtuu. "Jos pipon pudottaa seitsemännestä kerroksesta se ei mene rikki, mutta se ei suojaa mitään," toteaa hiihtokoulun johtaja Kari Maisniemi.

Vammoista viis

2012-02-20

"Tärkeää pomon kanssa on, että kemiat menee yhteen," kertoo Inka Timgren. Tuetusti työllistyneitä kehitysvammaisia ihmisiä on vain yli 300. Tuettu työ tarkoittaa tuettuna tehtävää, tasavertaista, palkallista työtä tavallisella työpaikalla. Maanantaina 20.2. vietettiin maailman sosiaalisen oikeudenmukaisuuden päivää. Toimittajana Heini Laitinen.

Kahlattava näyttely avautuu

2012-02-17

Lainehtivassa näyttelyssä on hyvä olla kumisaappaat jalassa.

Yhdessä on helpompi yrittää

2012-02-15

Suomen oppilaitoksissa opiskelijoita valmennetaan yrityselämään osuuskuntien avulla.

Onko poliisi kriisissä?

2012-02-10

Suomessa on 7800 poliisia. Muutamassa vuodessa määrä putoaa tuhannella. Tehtävät vain lisääntyvät. Onko kansalaisten turvallisuus uhattuna?

Kannattaako sukupuolineutraali avioliittolaki hyväksyä?

2012-02-09

Kansanedustajat Jussi Halla-aho ja Jani Toivola hakevat vastausta kysymykseen ”Kannattaako sukupuolineutraali avioliittolaki hyväksyä?”. "Vain hyvin harva sukupuolineutraalin avioliittolain kannattaja on valmis kannattamaan myös lukumääräneutraalia avioliittolakia. Missä kulkee raja jos avioliittolakia muutetaan”, kysyy Halla-aho. Suurien väittelyiltojen järjestäjänä ja isäntänä toimii Pekka Vahvanen. Väittelyillan menossa mukana oli myös Raimo Tyykiluoto.

Kapitalismi vai sosialismi?

2012-02-01

Toimittaja Tuomas Enbuske ja kansanedustaja Silvia Modig väittelevät aiheesta "Kapitalismi vai sosialismi". Suurien väittelyiltojen järjestäjänä ja isäntänä toimii Pekka Vahvanen. Väittelyillan menossa mukana oli myös Raimo Tyykiluoto. Taltio on tehty Helsinkiläisessä ravintola Virgin Oilissa.

Millaista on presidentti Tarja Halosen arki?

2012-01-25

Miltä vaikuttaa Tarja Halonen läheltä katsottuna ja minkälaista hänen työnsä käytännössä on. Tämä selviää 30. maaliskuuta ensi-iltaansa saavassa Rouva Presidentti –dokumenttielokuvassa. Raimo Tyykiluoto tapasi elokuvan toisen tuottajan Osku Pajamäen ja elokuvan ohjaaja Aleksi Bardyn. Ohjelmassa kuullaan myös otteita elokuvasta.

Vuoden 2011 nuori yrittäjä Mika Mäkeläinen osa 2

2012-02-02

Menneisyyttä ei tulisi suojella koska siihen ei voi vaikuttaa, sen takia meidän tulisi muuttaa tulevaisuutta ja Suomen tulisi päättää uudelleen mitkä asiat kuuluvat yhteiskunnan vastuulle ja mitkä yksilön vastuulle, eli tulisi määritellä uudelleen mitä hyvinvointiyhteiskunta tarkoittaa. Tässä muutama ote vuoden 2011 nuoren yrittäjän Mika Mäkeläisen pohdinnoista. Häntä haastattelee Raimo Tyykiluoto.

Vuoden 2011 nuori yrittäjä Mika Mäkelänen osa 1

2012-01-26

"Menestymisen toinen puoli on epäonnistumisen salliminen. Yrittäjän ongelma on, että suomalainen yhteiskunta ei salli sen enempää menestymistä kuin epäonnistumistakaan ja yrittäjän täytyy sietää epävarmuutta, kunnes yö kääntyy aamuksi", toteaa vuoden 2011 nuori yrittäjä Mika Mäkeläinen. Toimittajana Raimo Tyykiluoto.

Kyllä vai ei Guggenheim -museolle

2012-01-17

Raimo Tyykiluoto kävi kyselemässä kansa mielipidettä Helsinkiin suunnitteilla olevasta Guggenheim -museosta, jonka mahdollinen rakentaminen herättää selvästi tunteita ja mielipiteitä.

Nuoret ja politiikka osa 2

2012-01-20

Puolueilta vaaditaan uudistumista ja uudistumiskykyä, jotta ne voisivat tarjota nuorille mielekkään toimintakentän globaaleista asioista ja uuden politiikan teemoista sekä keinoista. Vaan kuinkahan tämä puolueilta onnistuu, jos nuoret itse eivät ole tuomassa niihin uutta politiikkakäsitystä?

Nuoret ja politiikka osa 1

2012-01-19

Poliittisten päätöksentekijöiden, virkamiesten, puolueiden, työmarkkinajärjestöjen ja kansalaisjärjestöjen on tultava ulos pölyttyneistä kabineteista ja tehtävä toiminnastaan radikaalisti demokraattisempaa ja avoimempaa.

Puheen Päivä

Arkisin klo 10.00-13.00


Puheen Päivä paketoi kiinnostavat tarinat. Päivässä kuulet yhteiskunnallisesti tärkeimmät jutut. Tarjoilemme muun muassa Taustapeilin, Jälkiviisaat, A-studion ja Ykkösaamun parhaat palat, mutta myös huumoria, sillä Alivaltiosihteeri vitsailut kuullaan päivittäin kello 12.05. Toimittajina Heidi Laaksonen ja Raimo Tyykiluoto.

> Lähetä palautetta


Puheenaiheet
Mistä nyt puhutaan? Mistä pitäisi puhua? Puheen Päivä tarjoilee ajankohtaista ja ajatonta jutunjuurta kahvipöytä- ja nettikeskusteluihin.

Eduskunnan kulisseissa
Eduskunnan kulisseissa -sarjassa tutustutaan parlamentissa paikkoihin ja henkilöihin, jotka eivät yleensä mediassa esiinny.


Alivaltiosihteeri
Viikon virallinen ohjelma


Arto Nyberg
Ohjelmakonsepti on yksinkertaisen klassinen mutta toimiva: kolme mielenkiintoista, ajankohtaista vierasta ja asioihin perehtynyt toimittaja. Luvassa on ihmisiä yhteiskuntaelämän eri osa-alueilta, tuttuja ja tuntemattomia - ihmisiä, joilla on sanottavaa.


Miten minusta tuli minä
Miten minusta tuli minä-ohjelman keskiössä on ihminen ja hänen tarinansa. Jokaisella meistä on omat käänteemme ja tärkeät hetkemme, jotka ovat vahvasti vaikuttaneet siihen millaiseksi olemme päätyneet. Toimittajina ovat Telle Virtanen, Harri Tuominen, Jukka Kuosmanen ja Marko Gustafsson.

Aamun parhaat palat

Vieraat Kaikki vieraat »

Yle Puhe äänessä

  • Olga K
  • Kaj Kunnas
  • Antti-Jussi Sipilä
  • Salme Unkuri
  • Mikko Jylhä
  • Jussi Wistrand
  • Lea Miettinen
  • Jussi Eskola
  • Salla Vuolteenaho
  • Maritta Vehviläinen
  • Jarmo Laitaneva
  • Sakari Sirkkanen
  • Tapio Kaartinen
  • Kati Keinonen
  • Heidi Laaksonen
  • Raimo Tyykiluoto
  • Kati Turtola
  • Juha Lind
  • Tapio Pajunen
  • Anu Packalén
  • Esa Keskinen
  • Riku Salminen
  • Perttu Häkkinen
  • Nina Vanhatalo
Muualla Yle.fi:ssä