RADIOSSA NYT:
Seuraava ohjelma:

Poimintoja

> Ohjelmat A-Ö
04:47 Audio: Sananen – Kun unestakin leikataan
Radio Suomesta poimittuja

Sananen – Kun unestakin leikataan

Rahalliset leikkaukset me kestämme. Mutta kun aletaan leikata unesta, pinnasta ja ajattelusta, vaikeudet alkavat. Kun jostain tulee oikein lyhyttä, siitä ei saa myötäotetta. Korkeasaaren karhut heräsivät talviuniltaan. Yli kuukauden etuajassa. Asiantuntijat eivät tiedä syytä. Minä tiedän. On kuulemma totuttava siihen, että kaikesta leikataan. Karhujen talviunista leikattiin yli kuukausi. Se on kohtuuton kertaleikkaus. Uni on aineetonta hyvää, perustavanlaatuinen saavutettu etu. Ihmisen pitäisi tietää, miten elämä alkaa muistuttamaan alamäkiluistelua, kun unet jäävät liian lyhyeksi. Karhu ei ole niin tyhmä, että haluaisi näillä keleillä olla hereillä. Karhut heräsivät, kun kuuntelivat aikansa (betonin läpi) valittavia ihmisiä. Ei ne sanoja ymmärrä, mutta ikävä intonaatio ja aggressiivinen jankkaaminen se herättää kerrostaloissakin, vaikka seinän läpi ei saa sanoista selvää. Kun leikataan, se on pahinta jos ei tiedä kuka leikkasi. Unet on hyvä esimerkki. Ihminenkin, joka säpsähtää hereille jäteauton raivokkaista kolinoista, on pitkään neuvoton. Vielä synkässä tokkurassa aamukahvipöydässä se miettii, minkähän näköinen nikander autoa piiskasi ja mikä hänen lohduton elämäntilanteensa mahtoi olla. Joku leikkasi meidän talvestamme kaksi kuukautta. Joku vaan. Ja tässäkään ei ole kysymys rahasta. Kun muutetaan maisema, vaihdetaan pakkasen raittius khakin väriseen sakkaan ja kun koko ajan on tunne kuin joku kusisi korvaan, silloin on tehty paljon. Kukaan ei tule kysymään vaihtaisitko lomarahasi, jos saisit vaihdossa lapsuutesi talvet, ikuisen onnen ja viattoman huolettomuuden vielä kerran takaisin. Miksei ne jo leikkaa rahasta? Kun taskulaskin jumittaa, kaikki muut leikkaukset korostuvat. Ihmiskunnan kehitys näyttää taantuvan, ja vauhdilla. Missä vaiheessa meiltä leikattiin pitkäjänteinen oleminen? Jos menen syömään lounasta, meinaan tukehtua nuudeliin, kun yritän olla tehokas. Kun katson ikkunasta, en näe mitään. Silmämunat muuttuvat bingopalloiksi. Jos onnistuisi vahingossa rauhoittamaan itsensä, saattaisi katse tarkentua ihmiseen. Alkaisi pian miettiä yhteiskunnallisia. Lukeminenkin on vuosi vuodelta vaikeampaa. Meiltä on leikattu kykyä istua ja pysyä rivillä. Jos on niin sanotun älykön kirja, taistelu on todellista. Jänne venyy ja päästää jopa ääntä. Meidän ajatteluamme on myös leikattu. Mitä monimutkaisempi ajateltava, sitä varmemmin ajatus katkeaa. Esimerkkinä Euroopan pakolaiskriisi. Järkevän näköinen ihminen alkaa suoltaa mielipidettään ääneen ja jo kohta pöytäkaverit istuvat posket loipottavasta myötähäpeästä punaisina ja puhaltavat turtana latteensa. Missä kohtaa logiikka katkesi? Ajatus lähti niin kivasti liikkeelle. Vanhempien pinnaa on leikattu koko ajan lyhyemmäksi, jonkun toimesta. Odotan vaarina lukevani nyt pikkulapsena elävien romaaneja, jotka ovat nimeltään: Kasvoin hermoherkkien helvetissä ja Sähkövanhempien jaloissa läpi Taivalkosken ja Thaimaan. Ja kuitenkin meidän jokaisen elämämme on leikkaamaton versio. On tylsää, kaunista, turhaa ja ainutlaatuista. Katselen heränneitä Korkeasaaren karhuja. Kuulemma niiden pihkatappi on irronnut. Miten viisas on luonto. Miten sotku voidaan välttää. Kun karhu nukkuu, kauniisti ja raukeasti, sen perään muodostuu pihkatappi. Kuraattori muistuttaa meitä ihmisotuksia, että pihkatappi on karhun tapa estää jätöksiä sotkemasta sen turkkia – siis ulkoista olemusta. Jos evoluutio kulkee, kuten unessani katsastin, ihmisellekin tulee pihkatappi. Silloin vasta luonto laittaa meidät kuriin. Keskustelupalstat siistiytyvät. Viisas vaikeneminen näyttäytyy toisen kunnioituksena. Kun kaikki ei tule saman tien ulos, energiaa imeytyy itsetutkiskeluun. Maallikkosaarnaaja Maasola

16:22 Audio: Kolmen sukupolven kimppa
Erilaista elämää

Kolmen sukupolven kimppa

Arjen diplomatiaa ja pikaisia piipahduksia ulkona, siinä keinoja millä useamman sukupolven yhteiselo onnistuu. Helsingissä isoa omakotitaloa asuttaa Outi Pesonen-Laine yhdessä miehensä Kallen, tyttärensä Vilman ja vanhempiensa Mirjam ja Pauli Pesosen kanssa. Vielä 50-luvulla oli tavallista, että sukupolvet asuivat saman katon alla. Maalla, erityisesti maatiloilla, tämä on edelleen hieman yleisempää. Kaupungeissa taas saman perheen jäseniä voi asua samassa korttelissa, samassa porraskäytävässäkin. Pauli ja Mirjam Pesonen päättivät kysäistä tyttäreltään Outilta, josko hän ja miehensä Kalle tulisivat asumaan Outin lapsuuskotiin. Omakotitalo oli käynyt Pesosille isoksi ja omaa huolenpitoaan vaati myös peritty metsätila Pohjois-Karjalassa. Tarvittavat omaisuusjärjestelyt tehtiin ja yhteiseloa on kestänyt nyt 11 vuotta. Taloon on tehty molemmille oma puolensa, mutta yhteistä aikaa vietetään paljon esimerkiksi ruokapöydässä. Outin vanhemmat katsovat Vilman perään vanhempien ollessa töissä, mutta varsinaisia lapsenvahteja he eivät ole koskaan olleet. Asuminen yhdessä vaatii sopuisuutta, käsitykset esimerkiksi arki-iltojen vapaa-ajasta saattavat poiketa toisistaan. Silti Pesoset ja Laineet vakuuttavat tyytyväisyyttään järjestelyyn. Vierailulla kävi Paula Jokimies.

03:49 Audio: Näkymättömät kalterit
Marian mielestä

Näkymättömät kalterit

Tapasin eräänä päivänä elinkautisvangin. Vaihdoimme kuulumiset, olemmehan vanhoja tuttuja. Sen jälkeen kummankin päivä jatkui normaaliin tapaan työn ja perheen äärellä. En ollut tiennyt hänen tuomiostaan, vaikka hän on istunut sitä jo vuosia. Kun hän kertoi asiasta, syyllisyys hehkui hänen silmistään tummana ja kaiken nielevänä särkynä. Kyllä, hän oli tehnyt rikoksen. Rikoksen, josta ei ole säädetty lakikirjassa. Rikoksen, jolla hän on satuttanut läheisintä ihmistään. Vuosia on kulunut. Uhrin tuska ei helpota. Rikos kirvelee yhä kuin se olisi tehty eilen. Syyllinen on täynnä katumusta ja itsesyytöstä. Hän on tehnyt kaiken inhimillisesti kuviteltavissa olevan korjatakseen tekonsa seuraukset, mutta hän ei saa tekemättömäksi aiheuttamaansa pahaa. Lopputuloksena on kaksi elinkautisvankia näkymättömien kaltereiden takana. Aika on menettänyt merkityksensä. On vain ennen ja jälkeen rikoksen. Rikoksen, jonka uhreja he ovat jo kumpikin. Minun kävi sääliksi ystävääni. Jokainen loukatuksi tullut tietää, miltä tuntuu, kun elämästä lähtevät värit toisen tekojen seurauksena. Mutta moniko osaa ajatella, miltä tuntuu syyllisestä, joka kituen odottaa joka päivä armonlaukausta, jota ei tule? Uhrin puolella on helppo olla, mutta kuka puolustaisi syyllistä? Kun ei ole olemassa rangaistusta, jolla teon voisi sovittaa, on jäljellä vain yksi vaihtoehto. Anteeksianto. On ymmärrettävää, että uhrista tuntuu kohtuuttomalta vaatimus antaa anteeksi. Se voi tuntua samalta kuin hyväksyisi teon ja alistuisi ylikäveltäväksi. On vaikeaa uskaltaa luottaa uudelleen, kun luottamus on kerran menetetty. On helppoa haluta säilyttää ylpeytensä rippeet ja pysyä katkerana. Surullista on, että katkeruus ei auta. Lopulta siitä kärsii kaikkein eniten uhri itse. Voidakseen antaa anteeksi pitää nähdä ne näkymättömät kalterit, jotka estävät onnen, jos toisen pahaan tekoon jää kiinni. Sillä ei anteeksi antaminen poista sitä, että on tullut kaltoin kohdelluksi. Eikä se mitätöi niitä tunteita, joita on kokenut toisen toiminnan takia. Anteeksi antaminen on uhrille keino päästä eteenpäin ja säilyttää olemassa oleva ja koettu hyvä. Antamalla anteeksi voi asettaa itsensä samalle viivalle sen ihmisen kanssa, jolle antaa anteeksi. Jopa silloin, kun syyllinen ei sitä edes pyydä. Elinkautisvankiystäväni on rangaistuksensa kärsinyt, mutta ei ole vieläkään vapaa. Hän on joka päivä vuosien ajan pelännyt rakkaimpansa menettämistä, kantanut mukanaan itseinhoa ja puhuu jo itse itselleen julman tuomarin äänellä. Hän on läksynsä oppinut. Hän odottaa armoa. Paitsi uhrilta, myös itseltään. On inhimillistä erehtyä, on inhimillistä loukkaantua, on inhimillistä tuntea surua ja vihaa. Mutta inhimillisintä kaikista on kyky ja tahto antaa anteeksi. Sekä toiselle että itselle. Se ei ole luvan antamista muille käyttäytyä miten tahansa. Se on lupa astua näkymättömien kaltereiden takaa vapauteen.

31:33 Audio: Pilkkikisoissa Valkeakoskella
Jokapaikan Reetta

Pilkkikisoissa Valkeakoskella

Aikaa ei ole hukattavana, kun kolmen seuran kisoissa haetaan suurinta ahvensaalista. Kun kisa alkaa, häviävät pilkkijät nopeasti järvelle. Asiaan vihkiytymätön saattaa helposti ajatella, että pilkkiminen on paljolti tuurista kiinni ja rauhaisaa jäällä istuskelua ja päivän paistattelua. Sen kuin odottaa, että kala nappaa. Tosiasiassa pilkillä saa usein tehdä paljonkin töitä: juosta, ja kairata jatkuvasti uusia kalapaikkoja. Syötin ja muiden välineiden valinta vaikuttaa myös, puhumattakaan pilkkijän käsialasta! Reetta Arvila on Valkeakosken Lotilanjärvellä kolmen seuran välisessä kilpailussa.

Kuuntele musiikkiohjelmia

> Kaikki musiikkiohjelmat
58:00 Audio: Yöradio - Kasaritunti
Yöradion Kasaritunti

Yöradio - Kasaritunti

Tunti 80-luvun musiikkia 1. SLADE - Run run away 2. POPEDA - Kaasua, komisario Peppone 3. MIDNIGHT OIL - Blue sky mine 4. GEORGE HARRISON - Cheer down 5. WEATHER GIRLS - It's raining men 6. SHAKIN' STEVENS - You drive me crazy 7. CHRIS REA - I can hear your heartbeat 8. KATRINA AND THE WAVES - Walking on sunshine 9. MURRAY HEAD - One night in Bangkok 10. LEEVI AND THE LEAVINGS - Unelmia ja toimistohommia 11. JOHN MELLENCAMP - Jack and Diane 12. SWING OUT SISTER - Breakout 13. THE NIGHTS OF IGUANA - Bad drinker 14. KISS - Shandi

53:41 Audio: Ääntä nopeampi blueskone, kantrimies Doug Amerikasta ja raskaansarjan rockabilltyä
Kantritohtori Teppo Nättilä

Ääntä nopeampi blueskone, kantrimies Doug Amerikasta ja raskaansarjan rockabilltyä

1.Hank Williams Jr.: Honky tonk women 2.Doug Seegers: Going down to the river 3.Doug Seegers with Emmylou Harris: She 4.Miki Lamarr with Mark Harman: Going down rockin' 5.Miki Lamarr: Early in the morning 6.The Go Getters: Brand new Cadillac 7.Paladins: Mercy 8.Jerry Lee Lewis with Buddy Guy: Hadacol boogie 9.Supersonic Blues Machine: Miracle man 10.Supersonic Blues Machine: Let it be 11.Supersonic Blues Machine with Billy F. Gibbons: Running whiskey 12.Titty Bar Tim Blues Band: Fish cabin fever.

58:00 Audio: Yöradio - tunti 70-lukua
Yöradion Tunti 70-lukua

Yöradio - tunti 70-lukua

Tunti 70-luvun musiikkia 1. CHICORY TIP - Son of my father 2. ELF - Tarantella Joe 3. ROCK'N' ROLL BAND - I'm gonna roll 4. STEVE HACKETT (feat. RANDY CRAWFORD) - Hoping love will last 5. SUZI QUATRO - If you can't give me love 6. HECTOR - Tuulisina öinä 7. ELECTRIC LIGHT ORCHESTRA - Evil woman 8. BOOMTOWN RATS - I don't like Mondays 9. AMII STEWART - Knock on wood 10. JUSSI & THE BOYS - Mä oon rock-kuningas 11. AL STEWART - Post world war two blues 12. LITTLE FEAT - Wake up dreaming 13. AMERICA - Ventura highway 14. THE MOTORS - Airport

54:00 Audio: Radioblogistina Hanna Pakarinen
Parasta aikaa

Radioblogistina Hanna Pakarinen

1.THE LA'S: There She Goes 2.TILHET, PAJUT JA MUUT: Talven pimeys 3.OF MONSTERS AND MEN: Crystals 4.STELLA CHRISTINE: Ain't Got Time For Boys 5.SHAKESPEARE SISTERS: Hello 6.ZAZ: Sous le ciel de Paris 7.GRACE SEWELL feat BIG EASY: You Don't Own Me 8.PARIISIN KEVÄT: Ennen oli hevosia 9.MANIC STREET PREACHERS: Motorcycle Emptiness 10.PJ HARVEY: The Wheel 11.MIESKOURO HUUTAJAT: Suksimiesten laulu 12.MILJOONASADE: Sähköinen rouva maa 13.MAYSA: O barquinho Toimittajana Hanna Pakarinen

Kuuntele luonto-ohjelmia

> Kaikki luonto-ohjelmat
03:48 Audio: Valkopäätiaisen jäljillä
Blomiksen luonto

Valkopäätiaisen jäljillä

Aika-ajoin keskuuteemme laskeutuu harvinaisia tai ainakin vähän erikoisia lintuja. Kovan luokan lintuharrastajille nämä ovat ennenkaikkea pisteiden metsästyksen kannalta tärkeitä tapauksia, mutta ns. maallikkoharrastajien keskuudessakin ne herättävät suurta mielenkiintoa. Vuosi sitten talvella porukka vaelsi Pirkanmaalle katsomaan ja kuvaamaan talveksi Suomeen jäänyttä valkoista ihmettä. Jallu Jalohaikaran kävi bongaamassa sadat, jos ei peräti tuhannet luontoihmiset. Suuren kansainvaelluksen sai aikaan myös pussitiaispariskunnan pesäpuuhat vain 5 km:n päässä pääkaupungimme keskustasta. Pussitiaisen pesäpuun ympäristö tallautui innokkaiden kuvaajien jäljiltä aika ruokottomaan kuntoon ja niinhän siinä lopulta kävi, että linnut hylkäsivät pesän ja siirtyivät rakentamaan uutta vähän rauhallisempaan paikkaan. Tänä talvena on pääkaupungin rannoilla viihtynyt varsin harvinainen valkopäätiainen, jota on myös käyty sankoin joukoin kiikaroimassa ja ennenkaikkea kuvaamassa. Sadat ja tuhannet sulkimet ovat räpsyneet pikkuruisen valkopään ympärillä ja sosiaalinen media on täyttynyt toinen toistaan hienommista kuvista. Ja mikäs siinä, nykyaikana kuka tahansa meistä, jolla on sopivan paksuinen lompakko tai luottotiedot kunnossa, pystyy hankkimaan itselleen laadukkaan luontokuvaukseen soveltuvan kameran. Osa kuvaajista jopa osaa käyttää kameraansa ja jälki on sen mukaista. Loisteliaan hienoa. Harrastelijoiden lisäksi piskuruisen valkopäätiaisen perässä singahtelivat myös putkimiehet - siis ne yli 10 000 euron objektiiveilla aseistetut enemmän tai vähemmän ammattilaiset. Seurasin eräänä pakkaspäivänä rillit huurussa tätä hektistä kuntoilunäytelmää. Tiainen tuli ruokinnalle ja putkimiehet perässä. Monopodi maahan, metrin mittainen maastokuviosuojattu L niinkuin laatulinssi kohti tirppaa ja suljin raksuttamaan väh. 12 ruutua sekunnissa. Seuraavaksi vilkas tiainen pyrähti toiselle ruokintapisteelle ja alte kameraden juoksi perään. Ihan kuin kiusatakseen, valkopäätiainen päättikin seuraavaksi lentää rantaruovikon suojaan. Sanomattakin on selvää, että putkimiesjoukkio laukkasi perään. Saadakseen sen ruudun, sen ainutlaatuisen valotuksen, jonka voi lähettää johonkin luontokuvakilpailuun. Tai julkaista Facebookissa ja Twitterissä. Some like it hot. Kuluvan talven toinen lintukuvaajien suosikki on ollut viiksitimali. Tuo ruovikkojen kätköissä viihtyvä harvinaisuus, jonka olemassaoloa eivät edes kaikki suomalaiset tiedä laisinkaan. Oma jälkikasvuni kymmenen vuotta sitten päiväkodissa ollessaan rupatteli viiksitimaleista henkilökunnan hämmästykseksi. Lintuja harrastava päiväkodin opettaja kertoi myöhemmin poikaa hakiessani, ettei olisi voinut kuvitella 6-vuotiaan puhuvan linnusta, jota harva suomalainen on edes nähnyt. No, meidän kotirannalla niitä on ja siksi jälkikasvuni viiksitimalin tunsi. Jostain syystä tämä talvi on ollut viiksitimalien suhteen huippuhyvä. Jälleen kerran ruovikkorannat ovat vetäneet kuvaajien armeijan näiden viiksekkäiden siipiveikkojen maailmaan. Ja taas sadat, jos ei tuhannet sulkimet ovat louskuttaneet pakkaspäivän raikkaudessa pikselintallennuksen ilosanomaa muistikorteille. Olen nähnyt tänä vuonna ehdottomasti hienoimmat viiksitimalikuvat koskaan. Ja olen ottanut muutaman julkaisukelpoisen itsekin. Tiesittekö muuten että viiksitimalin vanha nimi oli partatiainen? No nyt tiedätte. Nyt on aika lopettaa jorina. Akut on ladattu, eväät tehty ja reppu pakattu. Punainen pipo päähän ja suomalaiseen luontoon suuntaa tämä viiksilumperi, entinen partajönni. Koska se on mun luonto.

26:53 Audio: Lasse J. Laine ja Ahvenanmaan talvilintulaskennat
Minna Pyykön maailma

Lasse J. Laine ja Ahvenanmaan talvilintulaskennat

Parikymppinen lintuharrastaja Lasse J Laine sai viisikymmentä vuotta sitten idean lähteä tutkimaan, mitä lintuja Ahvenanmaalta löytyy talvisin. Siitä käynnistyivät vuosittaiset talvilintulaskennat, joiden avulla on saatu paljon tietoa linnuista ja voitu seurata Ahvenanmaan ja Suomen linnustossa tapahtuvia muutoksia. Minna Pyykkö tutkii Lasse J Laineen kanssa Ahvenanmaan karttaa ja juttelee näistä lintuhavainnoista ja muistoista vuosien varrelta. Kuva: Juha Laaksonen / Yle

Muualla Yle.fi:ssä