RADIOSSA NYT:
Seuraava ohjelma:

Poimintoja

> Ohjelmat A-Ö
03:49 Audio: Näkymättömät kalterit
Marian mielestä

Näkymättömät kalterit

Tapasin eräänä päivänä elinkautisvangin. Vaihdoimme kuulumiset, olemmehan vanhoja tuttuja. Sen jälkeen kummankin päivä jatkui normaaliin tapaan työn ja perheen äärellä. En ollut tiennyt hänen tuomiostaan, vaikka hän on istunut sitä jo vuosia. Kun hän kertoi asiasta, syyllisyys hehkui hänen silmistään tummana ja kaiken nielevänä särkynä. Kyllä, hän oli tehnyt rikoksen. Rikoksen, josta ei ole säädetty lakikirjassa. Rikoksen, jolla hän on satuttanut läheisintä ihmistään. Vuosia on kulunut. Uhrin tuska ei helpota. Rikos kirvelee yhä kuin se olisi tehty eilen. Syyllinen on täynnä katumusta ja itsesyytöstä. Hän on tehnyt kaiken inhimillisesti kuviteltavissa olevan korjatakseen tekonsa seuraukset, mutta hän ei saa tekemättömäksi aiheuttamaansa pahaa. Lopputuloksena on kaksi elinkautisvankia näkymättömien kaltereiden takana. Aika on menettänyt merkityksensä. On vain ennen ja jälkeen rikoksen. Rikoksen, jonka uhreja he ovat jo kumpikin. Minun kävi sääliksi ystävääni. Jokainen loukatuksi tullut tietää, miltä tuntuu, kun elämästä lähtevät värit toisen tekojen seurauksena. Mutta moniko osaa ajatella, miltä tuntuu syyllisestä, joka kituen odottaa joka päivä armonlaukausta, jota ei tule? Uhrin puolella on helppo olla, mutta kuka puolustaisi syyllistä? Kun ei ole olemassa rangaistusta, jolla teon voisi sovittaa, on jäljellä vain yksi vaihtoehto. Anteeksianto. On ymmärrettävää, että uhrista tuntuu kohtuuttomalta vaatimus antaa anteeksi. Se voi tuntua samalta kuin hyväksyisi teon ja alistuisi ylikäveltäväksi. On vaikeaa uskaltaa luottaa uudelleen, kun luottamus on kerran menetetty. On helppoa haluta säilyttää ylpeytensä rippeet ja pysyä katkerana. Surullista on, että katkeruus ei auta. Lopulta siitä kärsii kaikkein eniten uhri itse. Voidakseen antaa anteeksi pitää nähdä ne näkymättömät kalterit, jotka estävät onnen, jos toisen pahaan tekoon jää kiinni. Sillä ei anteeksi antaminen poista sitä, että on tullut kaltoin kohdelluksi. Eikä se mitätöi niitä tunteita, joita on kokenut toisen toiminnan takia. Anteeksi antaminen on uhrille keino päästä eteenpäin ja säilyttää olemassa oleva ja koettu hyvä. Antamalla anteeksi voi asettaa itsensä samalle viivalle sen ihmisen kanssa, jolle antaa anteeksi. Jopa silloin, kun syyllinen ei sitä edes pyydä. Elinkautisvankiystäväni on rangaistuksensa kärsinyt, mutta ei ole vieläkään vapaa. Hän on joka päivä vuosien ajan pelännyt rakkaimpansa menettämistä, kantanut mukanaan itseinhoa ja puhuu jo itse itselleen julman tuomarin äänellä. Hän on läksynsä oppinut. Hän odottaa armoa. Paitsi uhrilta, myös itseltään. On inhimillistä erehtyä, on inhimillistä loukkaantua, on inhimillistä tuntea surua ja vihaa. Mutta inhimillisintä kaikista on kyky ja tahto antaa anteeksi. Sekä toiselle että itselle. Se ei ole luvan antamista muille käyttäytyä miten tahansa. Se on lupa astua näkymättömien kaltereiden takaa vapauteen.

31:33 Audio: Pilkkikisoissa Valkeakoskella
Jokapaikan Reetta

Pilkkikisoissa Valkeakoskella

Aikaa ei ole hukattavana, kun kolmen seuran kisoissa haetaan suurinta ahvensaalista. Kun kisa alkaa, häviävät pilkkijät nopeasti järvelle. Asiaan vihkiytymätön saattaa helposti ajatella, että pilkkiminen on paljolti tuurista kiinni ja rauhaisaa jäällä istuskelua ja päivän paistattelua. Sen kuin odottaa, että kala nappaa. Tosiasiassa pilkillä saa usein tehdä paljonkin töitä: juosta, ja kairata jatkuvasti uusia kalapaikkoja. Syötin ja muiden välineiden valinta vaikuttaa myös, puhumattakaan pilkkijän käsialasta! Reetta Arvila on Valkeakosken Lotilanjärvellä kolmen seuran välisessä kilpailussa.

36:15 Audio: Jättiläisen käsikirjoittanut Pekko Pesonen arvostaa enemmän Uunoja kuin Kaurismäkeä
Radio Suomesta poimittuja

Jättiläisen käsikirjoittanut Pekko Pesonen arvostaa enemmän Uunoja kuin Kaurismäkeä

Jättiläinen on jännityselokuva Talvivaarasta. Sen käsikirjoittaja Pekko Pesonen pitää yhtenä esikuvanaan Ryhmäteatterin Eduskunta-näytelmiä, jotka olivat Pesosen mielestä yhteiskunnallisia ja samalla viihdyttäviä. Pesonen kiinnostui Talvivaaran kaivoksesta v. 2012. Draamaelokuvan taustatyössä, joka vei tiimiltä puoli vuotta, paljastui "kiinnostava verkosto", jota elokuvassa kuvataan. Hän toivoo, että elokuvaa kommentoisivat katsojien lisäksi myös elokuvaan kirjoitetut silloiset ministerit ja päättäjät. Jussi-palkittu käsikirjoittaja Pekko Pesonen puhuu Olga Ketosen kanssa Jättiläisestä ja Pesosen muista elokuvista (kuten Lapsia ja aikuisia, Tyttö sinä olet tähti, Napapiirin sankarit 1&2), moraalista ja käsikirjoittamisesta sekä tv-sarjoista. Ja nuoruudesta puhuttaessa paljastuu muutama toimivaksi todettu iskulausevinkki: - Tuutsä näyttelemään mun näytelmään? - Voisitsä kommentoida mun käsistä? Keskustelu kuultiin Ihan pihalla -lähetyksessä 4.2.2016. Ohjelmassa kuultu musiikki on editoitu pois.

Kuuntele musiikkiohjelmia

> Kaikki musiikkiohjelmat
57:59 Audio: Yöradio - tunti 60-lukua
Yöradion Tunti 60-lukua

Yöradio - tunti 60-lukua

Tunti 60-luvun musiikkia 1. ARETHA FRANKLIN - Think 2. THE BEACH BOYS - Little deuce coupe 3. THE ESQUIRES - Matkalippu 4. THE KINKS - Set me free 5. CONWAY TWITTY - Long black train 6. JOHNNY CASH - A boy named Sue 7. FOUR CATS - Painu pois Jack 8. STEAM - Na na hey hey kiss him goodbye 9. JANIS JOPLIN - Me and Bobby McGee 10. JORMAS - Rööperiin 11. GENE VINCENT - Be-bop-a-lula 12. KIRKA - Ehkä suukon antaa saan 13. TRAFFIC - Paper sun 14. WIGWAM - Luulosairas 15. DONOVAN - Josie 16. PROCOL HARUM - Homburg

53:30 Audio: Sielunravintoa jazzklubeilta ja välimeren rannikolta
Yötä kohti

Sielunravintoa jazzklubeilta ja välimeren rannikolta

1. RIKU TORKKELI: Ei kauniimpaa 2.MELODY GARDOT: She don't know 3. DAVE GRUSIN: Dinner with friends 4. BENJAMIN BIOLAY: Que Reste-t-il de nos Amours 5. DUSTY SPRINGFIELD: Who ( will take my place) 6. SAMULI EDELMANN: Sonetti 105 7. ERNESTO LECUONA: La comparsa 8. CHAYANNE: La playa 9. DIANA KRALL: Why should I care 10. RAY CHARLES: A song for you 11. MARION: Uskon lauluun 12. GIUSY FERRERI: Volevo te 13. THE MAXWELL IMPLOSION: Tic Tac

50:21 Audio: Muistan Kesän
Kaitsun nurkka - Kai Ulmanen

Muistan Kesän

No 1. Thin Lizzy ,The boys are back in town No 2. Ultravox ,Vienna No 3. Sting ,Mad about you No 4. Frank Sinatra ,Monday Morning Quarterback No 5. Martti Innanen ,Se oli ilmaa vain No 6. Kai Hyttinen ,Muistan kesän No 7. Raspberries ,I can remember No 8. The Who ,I can see for miles No 9. The N'Betweens ,Delighted To See You No 10. Slade .,Kill 'em at the hot club tonite No 11. Django Reinhadt & Stephane Grappelli ,Improvisation on Pathetique No 12. Royals ,Tomorrow Never Knows

Kuuntele luonto-ohjelmia

> Kaikki luonto-ohjelmat
26:53 Audio: Lasse J. Laine ja Ahvenanmaan talvilintulaskennat
Minna Pyykön maailma

Lasse J. Laine ja Ahvenanmaan talvilintulaskennat

Parikymppinen lintuharrastaja Lasse J Laine sai viisikymmentä vuotta sitten idean lähteä tutkimaan, mitä lintuja Ahvenanmaalta löytyy talvisin. Siitä käynnistyivät vuosittaiset talvilintulaskennat, joiden avulla on saatu paljon tietoa linnuista ja voitu seurata Ahvenanmaan ja Suomen linnustossa tapahtuvia muutoksia. Minna Pyykkö tutkii Lasse J Laineen kanssa Ahvenanmaan karttaa ja juttelee näistä lintuhavainnoista ja muistoista vuosien varrelta. Kuva: Juha Laaksonen / Yle

04:06 Audio: Unelmien luontomatkat
Blomiksen luonto

Unelmien luontomatkat

Vähän vanhemmat radionkuuntelijat muistanevat vielä ajan, jolloin telkkarissa oli ohjelma nimeltään “Ihmeellinen luonto”. Se ja toinen suuri suosikkini oli Jacques Cousteaun “Merten salaisuudet”. Niitä tapitettiin mustavalkotöllöstä ja haaveiltiin pääsystä joskus niihin ihmeellisiin luontokohteisiin. Elämäni muuttui värilliseksi 80-luvulla ja aikuisemmalla iällä on jopa ollut mahdollisuus tutustua ihmeelliseen luontoon omaa takapihaa kauempanakin. Galapagos-saaret on nähty ja tarunhohtoinen Ngorongoron luonnonpuistokraateri. Nälkäni luontomatkailun suhteen ei ole näistä kokemuksista laantunut, päinvastoin. Ja vaikka 52-tuumainen FullHD-televisio tuo joka lauantai “Avaran luonnon” kautta luonnon ihmeet olohuoneeseen saakka, on se silti ihan eri asia seurata omin silmin lippupyrstökolibrin ruokailua etelä-amerikkalaisessa pilvisademetsässä. Tai saimaannorpan könyämistä rantakivelle Linnansaaren kansallispuistossa ihan kotimaan luontoparatiisissa. Jos voittaisin lotossa tai jos saisin sponsorin luontomatkoilleni, niin millainen valinnan vaikeus siitä tulisikaan. Maapallolle mahtuu tuhansia ja taas tuhansia mielenkiintoisia luontokohteita, eikä niitä yhden ihmiselämän aikana ehtisi millään läpikäymään - ei vaikka olisi itse sir David Attenborough. Mutta minne sitä lähtisi, jos olisi ns. rajaton budjetti ja aikaa loppuelämän verran. Noh, listataanpa. Afrikan safarilla olen jo pariin otteeseen ollut. Mutten vielä sellaisella “kunnon safarilla”, jossa näkisi kaiken ja vielä vähän päälle. Kaikki isot kissapedot haluaisin nähdä ehdottomasti. Seurata kaikessa rauhassa gepardien loikoilua savannilla, nähdä leopardin metsästämässä, tiikerin ylimaallisen raukean askelluksen haluaisin päästä todistamaan, mutta sitten pitäisikin jo siirtyä Aasian puolelle vaikkapa Intiaan. Nepalissa kävelin kerran metsikön läpi, jossa kuulemma asustaa tiikereitä. Näin minulle jälkikäteen kerrottiin. Ehkä tiikeri on siis nähnyt minut - bongannut Blomiksen, mutten minä vielä tiikeriä. Entäs sitten sademetsät? Sademetsät ovat äärimmäisen kiehtovia. Niissä elää sellainen kirjo luontokappaleita, että vaikka kuinka rajaisi, kaikkea ei pysty näkemään eikä kokemaan. Listallani on ehdottomasti Costa Rican sademetsät, Borneo orankeineen on sademetsien aatelia ja haluaisin palata Ecuadorin pilvisademetsiin uudelleen pidemmäksi aikaa seuraamaan vikkeliä kolibreja ja alueen muita hämmästyttävän värikkäitä lintuja. Eksoottiset safarit ja trooppiset sademetsät ovat ihan oma juttunsa, mutta niin on myös pohjoisen luonto. Luontomatkailuhaavelistallani on oma paikkansa Huippuvuorilla, jonne matkustaisin jääkarhujen perässä. Seuraavaksi suuntaisin Islantiin. Grönlannissa pitäisi käydä samalla kun kiertää vähän mualimaa. Haluaisin myös vierailla Etelämantereella tervehtimässä pingviinejä ja mursuja. Jos tämän jälkeen lottovoittoa olisi vielä jäljellä tai sponsorin pinna kestäisi, siirtäisin itseni ja kamerani seuraavaksi Amazonille. Sanomattakin on selvää ettei siitä reissusta tulisi lyhyt. Ja jos vielä tämänkään jälkeen taloushallintoni ei suosittelisi luontomatkailuuni leikkauksia, jatkaisin eteenpäin. Siperia. Kiina. Englannin nummet. Punainen meri, Suuri valliriutta. Koko Australia. Uusi Seelanti. Rarotonga. Madagaskar. Zanzibar, no se jo koettu. Utö vielä kokematta. Samoin Valassaaret. Nyt on aika täyttää haaveilevan luontomatkailijan apuraha-anomus. Lottokuponki. Ja jäädä odottelemaan orastavaa kevättä. Sillä vaikka voittaisin lotossa tai saisin sponsorin, en mistään hinnasta jättäisi keväistä luontoretkeä Haukivedelle väliin. Kuutin katse, teeren keväinen pulputus ja veneenkylkeen helisevä jää. Se on mun luonto.

Muualla Yle.fi:ssä