RADIOSSA NYT:
Seuraava ohjelma:

Pyöreä pöytä täyttää 10 vuotta

Pauli Aalto-Setälä, Pyöreän pöydän puheenjohtaja
Kuva: Jyrki Valkama/Yle

Juhlalähetys 4.1.2017 klo 17.30-20.00.

 

Postikortti Kuopiosta 11.11.2016: "Kiitos ohjelmantekijöille, että jaatte ajatuksianne, jotka saavat minut miettimään - ja jopa muuttamaan - mielipidettäni. Kuulemisiin taas keskiviikkona. Ps. Se, että seurassanne on hauskaa, ei vähennä ohjelman painoarvoa."        

Keskiviikkoisin ajankohtaisia aiheita suorassa radiolähetyksessä ruotiva Pyöreä pöytä on jo kymmenen vuoden ajan sekä ihastuttanut että ärsyttänyt kuuntelijoita aihevalinnoillaan ja näkökulmillaan. Jokaisessa lähetyksessä ei-niin-pyöreän-pöydän ääressä istuu puheenjohtajan lisäksi kolme keskustelijaa. Puheenjohtaja Pauli Aalto-Setälä lupaa puoleksi tunniksi suoraa puhetta ja nimittää johdettaviaan sananvapauden ritareiksi. Mikään aihe tai maailman tapahtuma ei ole liian pyhä tai liian pieni ruodittavaksi. Jokainen keskustelija tuo lähetykseen yhden ajankohtaisen aiheen ja yllyttää muita antamaan siihen eri näkökulmia. Kukin aihe saa lähetyksessä aikaa 8-9 minuuttia.

Miksi äänestäisin Donald Trumpia mieluummin kuin Hillary Clintonia? Miksi keskustelu Guggnheim-museosta tyssähti yhteen ehdotukseen? Miksi poliitikot tekevät mediasta osapuolia? Onko demokratia on voittajien vallankaappaus? Nämä ovat esimerkkejä Pyöreän pöydän vuoden 2016 keskusteluaiheista. 

Pyöreä pöytä aloitti keskiviikkoiset kokoontumisensa Radio Suomessa kymmenen vuotta sitten tammikuussa 2007 Taustapeilin Pyöreä Pöytä -nimellä. Alusta alkaen mukana ovat olleet Pauli Aalto-Setälä, Kaarina Hazard, Mika Pantzar ja Pekka Seppänen. Heidän lisäkseen vakiokeskustelijoina ovat tätä nykyä Sirkka Hämäläinen, Juha Itkonen, Anu Koivunen, Ruben Stiller, Olavi Uusivirta ja Maija Vilkkumaa. Vuoden 2016 aikana vieraina piipahtivat myös Heikki Hiilamo, Kalle Isokallio ja Taru Tujunen. Lisäksi vuosien varrella pöydän äärellä ovat olleet Fatbardhe Hetemaj, Pekkka Laiho, Rakel Liekki ja Tuulikki Petäjäniemi. 

Ohjelma viettää 10-vuotisjuhliaan keskiviikkona 4.1.2017 työn merkeissä, mutta erikoispitkällä lähetyksellä. Lisäksi otetaan vastaan onnittelut mm. Jukka "NVU" (Noin viikon uutiset) Lindströmiltä ja Tohtori Raimolta.

Radio Suomen verkkosivulla on 21.12.2016 alkaen ollut kyselylomake, jonka kautta kuuntelijat ovat voineet lähettää palautetta syntymäpäiväsankarille ja ehdottaa sille myös aiheita käsiteltäväksi. Saapunutta postia käsitellään juhlalähetyksessä

 

 

Kuuntele Pyöreää pöytää Areenassa

Muualla Yle.fi:ssä