Minä ja ne

Kirjoitan silloin tällöin puheenvuoroja tai kolumneja, joita lukijat voivat kommentoida. Kommenttien lukeminen ja jonkinlaisen vuoropuhelun yritys alkavat olla hirvittävä voimanponnistus. Monilla kommentoijilla ei tunnu olevan minkäänlaisia pidäkkeitä vihalle, alatyylisille heitoille ja toisten ihmisten halveksinnalle.

Aurinkoisina ja kuulaina syyspäivinä sen jaksaa vielä tehdä. Vihamaailmassa kahlaaminen on synkkää, ahdistavaa ja masentavaa. On pakko päästä valoon ja tarkistaa, että ihmiset tervehtivät, hymyilevät ja kysyvät kuulumisia – että on sittenkin keskinäistä kunnioitusta, yritystä kuunnella ja tulla kuulluksi.

Minusta tuntuu, että Suomi on tullut hulluksi. Kiihkeät keskustelut homoista, maahanmuuttajista, pakolaisista, poliitikkojen moraalittomuudesta, ruotsin kielen opiskelun hyödyllisyydestä ja hyödyttömyydestä – aiheesta kuin aiheesta kielivät kollektiivisen turvallisuuden järkkymisestä. Eivätkä edes asiat riitele, vaan ihmiset siinä mukana. Ja heti nousevat ne, jotka näkevät tässä mahdollisuuden. Pelolla voidaan hallita. Pelosta käydään valtataistelua.

Populististen liikkeiden kasvualusta on juuri tässä. Vaikka itse populismilla on monet juuret, yhteistä liikkeille on yhdistyminen ”niitä vastaan”. ”Ne” ovat valtaapitäviä, EU-herroja, suomenruotsalaisia bättre folk, homoja, muslimeja. ”Ne” ovat uhka ja käyvät kukkarolla. Eikä populismin synniltä ole välttynyt yksikään poliittinen puolue. On siis olemassa valtava tunnelataus, joka pitäisi osata läpivalaista, tunnistaa kipupisteet ja purkaa jonkinlaiseksi hoito-suunnitelmaksi.

Tämä on haaste, joka meille on heitetty. Pitäisikö siis flirttailla tai kauhistella? Ei kumpaakaan. Flirttailu on nimittäin yritystä olla kopio. Yleensä ihmiset valitsevat kopion sijasta aidon. Kauhistellakaan ei pidä, sillä silloin ihmiset jäävät pelkojensa kanssa yksin. Eihän lääkäristäkään mitään apua ole, jos hän voivottelee tai kertoo kärsivänsä samoista vaivoista.

Mutta joittenkin periaatteiden pitää olla tinkimätön ja selvä niin kuin Hippokrateen vala on lääkärille. Minulle se on, että ihmisarvo loukkaamaton. Ketään ei saa kohdella esineenä eikä ketään saa käyttää hyväkseen. Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasa-arvoisina. Tämä on minusta myös avain sille polulle, joka on koko elämänpituista kilvoittelua - rakasta itseäsi niin kuin lähimmäistäsi.

Meille on kansalaisina annettu mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnan rakenteisiin. Politiikan keinoin voimme muuttaa yhteiskuntaa, korjata epäkohtia ja edistää arvojemme mukaisia ratkaisuja. Mutta kanssaihmisinä meillä on velvollisuus tutkiskella myös itseämme. Meidän ei tarvitse olla täydellisiä ja virheettömiä voidaksemme tavoitella hyvää elämää, keskinäistä kunnioitusta ja toteuttaaksemme lähimmäisen rakkautta. Mutta emme myöskään saa päästää valloillemme itsessämme ihmisarvoa kyseenalaistavaa hyödyllisyyden tai valikoivuuden pimeyttä. Silloin emme myöskään kykene rakastamaan itseämme.

Tästä on mielestäni kysymys keskustelussa ihmisten välisestä rakkaudesta, miesten ja naisten, naisten ja naisten, miesten ja miesten. Tästä on kysymys kun ihmisryhmiä demonisoidaan olivatpa he muslimeja, juutalaisia, kristittyjä, pakolaisia tai maahanmuuttajia. Tai vaikkapa niitä, jotka toimivat valtuutettuina tai kansanedustajina. Tiedän kyllä, olen monen mielestä jeesustelija ja kukkahattutäti. Ehkäpä kuitenkin tohtori, joka haluaa löytää vaivan ja määrätä tepsivän lääkkeen. Pelko on puhuttava pieneksi.

Kommentoi