Ajankohtaisessa Ykkösessä joka tiistai.
Irlannin porkkana
Puolenkymmentä vuotta sitten esitys EU:n uudeksi perustuslaiksi hylättiin Ranskan ja Hollannin kansanäänestyksissä, molemmissa maissa vasemmiston, työväestön ja nuorison äänin. Sama esitys stailattiin Lissabonin sopimukseksi. Sen äänesti hylkyyn Irlannin kansa.
Väärin äänestetty, parahti Bryssälä ja vaati irlantilaisia äänestämään uudelleen. Heitä suostuteltiin ja maaniteltiin äänestämään toisella kerralla "oikein", ja porkkanaksi EU-johtajien huippukokouksen johtopäätöksiin kirjattiin, että Irlanti saa itse päättää yritysveroprosenttinsa (12,5 %). Uusilla lupauksilla kuorrutetun EU:n perustuslain irlantilaiset sitten hyväksyivät.
Kun kansantuotetilaston mukaan Suomea rikkaamman Irlannin velkakupla särkyi, uhri oli myös euro. Muita euromaita tarvittiin hätiin. Kun Suomessa varsinkin demarit vaativat avun ehtona Irlantia korottamaan - kieltämättä alhaista - yritysveroprosenttia, se vaatimus oli poliittinen petos: ennen toista kansanäänestystä Irlannille oli vahvistettu siinä asiassa itsemääräämisoikeus. EU ei sitä lupausta pettänyt. Suomen demarit olisivat pettäneet.
Suomalaisen keskustelun älämölöä oli Jyrki Kataisen ja vähän demareidenkin vaatimus Irlannin lainojen takaukselle asetettavista ehdoista ja ns. vastavakuuksista. Se oli suomalaiskansallista sisäpolitiikkaa, poliittista höpö höpöä. Juna meni jo puoli vuotta sitten.
Kreikan apupaketin yhteydessä EU:ssa päätettiin, että persaukisten maiden lainat taataan yhteisvastuullisesti. Niin tehdään niiden voittojen täysimääräisyyden turvaamiseksi, joita pankit saavat maksukyvyttömien maiden ylivelkaannuttamisesta. Joka tänään lainaa rahaa Portugalille, saa suuret voitot sillä hetkellä, kun Suomi ja muut EMU-maat takaavat takaisinmaksun.
Suomen eduskunta hyväksyi heinäkuun eka päivä EU:n vakausvälinesopimuksen äänin 120-72. Siinä eduskunta antoi avoimen valtakirjan EU:n komissiolle päättää takauksien ehdoista myös Suomelta vaadittavan 7 905 miljoonan euron ja 20 sentin osalta.
Persaukisten EMU-maiden lainojen takauksia hallinnoidaan Luxemburgiin perustetussa osakeyhtiössä. Muiden maiden velkojen maksusta vapautuu vain ryhtymällä itse avun saajaksi. Kreikan ja Irlannin ei niin ollen tarvitse osallistua Portugalin pelastamiseen europankkituella, joten niiden osuus Portugalille rahaa lainanneiden pankkien voittojen pelastamisesta tulee sitten maksuun myös meille. Ja kun Portugali saa pankkitukensa, sen osuus Espanjalle rahaa lainanneiden pankkien voittojen pelastamisesta tulee taas myös meille, jne.
Mitä yhteisvastuusta sanookaan EU:n perustuslaki, artikla 125:
"Jäsenvaltio ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita toisen jäsenvaltion keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on." Yhteisvastuu toisten veloista on EU:ssa laitonta menoa!
EMU-maiden keskinäisiä turvatakuita täydentävän vakausmekanismin on poliittista väkivaltaa lailliselle menolle. Perustuslain artikla 122, toinen kohta:
"Jos luonnonkatastrofit tai poikkeukselliset tapahtumat, joihin jäsenvaltio ei voi vaikuttaa, ovat aiheuttaneet tuolle jäsenvaltiolle vaikeuksia tai vakavasti uhkaavat aiheuttaa sille suuria vaikeuksia, neuvosto voi komission ehdotuksesta tietyin edellytyksin myöntää kyseiselle jäsenvaltiolle unionin taloudellista apua".
EU:lle yksityisten pankkien luottotappioiden yhteisvastuullistamisen - eli sosialisoimisen - laillisuusperusta on siis luonnonkatastrofi. Valtioiden velanmaksukyvyttömyys on siis kuin tulivuori, joka purkautuu, tai joki, joka tulvii. Kreikan ja Irlannin velkatulivuorten purkautuessa euro tuo tuhkaa Suomeen, meille maksuun.
Kun Jyrki Katainen julisti ja riemuitsi valtioiden selättäneen markkinavoimat, silloin hän jo itse makasi maksumiehenä molskilla selällään pankkien niskalenkistä. Sitä on, kun me osallistumme Islannin, Latvian, Kreikan, Irlannin - ja mitä niitä nyt vielä tuleekaan - Portugalin, Espanjan, Italian jne. velkojen maksuun pankkien voittojen turvaamiseksi.
Suomen ja muiden EMU-maiden maksettavaksi saattaa tulla myös Euroopan - eli EU:n - Keskuspankin (EKP) mahdollinen maksukyvyttömyys. Se on antanut taseensa myrkyttyä ottamalla keinottelijapankeille annettujen pikavippien vakuudeksi velanmaksukyvyttömien valtioiden lainapapereita ja antamalla halpaa rahaa pankeille tehdä juuri päinvastaista rahapolitiikkaa kuin keskuspankki yrittelee tehdä.
Jos pelastettavaksi tulee vielä pankkien myrkyttämien velkakirjojen kaatopaikka Euroopan Keskuspankki, joka salaa taseensa jätepapereiden määrän, silloin alkaa päitä tippua.
Esko Seppänen
Kommentoi Lähetä:
Ajankohtainen 45-minuuttinen esittää kysymyksiä ja vaatii ymmärrettäviä vastauksia.
Ohjelmassa luodaan yhteyksiä erilaisten ihmisten, asioiden ja maailmojen välille.
Ajankohtainen Ykkönen
Kokemusta ja ennakkoluulottomuutta Heikki Peltosen johdolla.
YLE Radion ajankohtaisohjelmat
Tuottaja Anne Achté
Torstaisin klo 12.15 - 13.00
Uusinta samana iltana klo 17.20,
YLE Puheessa klo 21.03.
Ajankohtaisen Ykkösen kolumni - uusimmat kuunneltavat
- Ajankohtainen Ykkönen - kolumni: Esko Seppänen 13.1.2011
- Ajankohtainen Ykkönen - kolumni: 28.12.2010 Arja Alho
Kolumneja ja puheenvuoroja
Radio 1 vastaa
Suurin osa radio-ohjelmista on Areenassa
Anna Simojoki | 26.5.2012
Eurooppalaisia puheenvuoroja
Vihapuhe ei kieltämällä lopu
Esa Aallas | 26.5.2012
Ykkösaamun kolumni
Uusi tarvitsee ystäviä
Aleksis Salusjärvi | 24.5.2012
Uusia keskusteluja
- Suurin osa radio-ohjelmista on Areenassa
- Rohkeus on tavallista
- Vihapuhe ei kieltämällä lopu
- Hyvä ja paha aggressio
- Uusi tarvitsee ystäviä
- Verkkolehdet ja lehdet verkossa
- Eurooppa-ministerillä iso vaalipiiri
- Myanmar-Burman avautumisen ongelmia
- Pienet otukset
- Musiikkiopistoon pitäisi päästä ilman pääsykoetta
- Ruislinnun laulu korvissani
- Näemme, mutta emme välitä
- Orbanistan
- Maahanmuuttajien rikollisuustilastot mustavalkoisia?
- Eläköön autotune
- Keskustele Brysselin koneen ohjelmista ja EU:sta ylipäänsä - tai ehdota uusia aiheita
- Ilmianna fraasirikolliset!


