Marikoru - Ei sentään

Yhdistelemällä emansipaation ja vallan ja sain aikanaan neljä erilaista naispoliitikon muotokuvaa (Naiskansanedustajan muotokuva – naisnäkökulma vallankäytössä, 1989). Idea oli siinä, että naisten pitää haluta valtaa ja tunnistaa heitä alistavat vallankäytön mekanismit, jos haluamme lunastaa kansalaisten odotukset muuttaa valtarakenteita ja politiikan tapaa toimia. (Tällainen odotus on olemassa. Osoituksena erilaiset asennetutkimukset tai äänestysaktiivisuus.)

Vallan ja emansipaation yhdistäminen tuottaa kuitenkin samat neljä tyypillistä tapaa toimia politiikassa sukupuolesta riippumatta. Mutta kun kansalaiset haluavat reilua ja rehellistä meininkiä, odotukset naisten suhteen ovat kovemmat. Myös puolueet valitsevat naispuheenjohtajia silloin kun mielikuvaa puolueesta on aktiivisesti muutettava.

On poliitikkoja, jotka eivät pyrikään vallan keskiöön eivätkä ole kiinnostuneita valtarakenteiden toimintamekanismeista. Kansanedustajina he ahkeroivat, tekevät aloitteita ja piiloutuvat kentän äänen taakse kun on kyse politiikan linjavalinnoista. Samalla sitä etäännyttää itsensä aktiivisena toimijana eikä riitaudu vallanpitäjien kanssa.

On poliitikkoja, jotka eivät haluakaan vallan keskiöön, vaan pysyttelevät etäämmällä. Mutta silti he tunnistavat vallan tavan toimia. Kun valtaa pitää käyttää, merkitsee se usein puolen valitsemista, itsensä likoon panemista ja riskien ottamista. Monelle junailu riittää.

On poliitikkoja, jotka pyrkivät valtaan mutta eivät haasta olemassa olevaa valtaa. Kyse on sopeutujista ja oman uran varmistajista, Ura voikin jatkua niin kauan kuin valtaeliitti sen sallii. Tyypillisesti ei -emansipoituneet naiset ilmoittavat kiireesti, etteivät he ole feministejä. Myös mies voi olla ja saa olla feministi. Mutta kuten sanottu, on emansipoituneita miehiä ja naisia, jotka haluavat käyttää valtaa, tehdä poliittisia valintoja ja muuttaa olemassa olevia rakenteita ja olla aktiivisia toimijoita.

Politiikassa tarvitaan luultavasti kaikkia. Mutta enemmän tarvittaisiin niitä, jotka uskaltavat olla aktiivisia vallankäyttäjiä ja jotka eivät tyydy uusintamaan valtaa, vaan muuttamaan sitä. Suomi huutaa sellaisten poliitikkojen perään, jotka uskaltaisivat avata kansalaisille suoria vaikuttamisväyliä, jotka kykenevät ja haluavat käydä poliittista keskustelua ja panna vaikkapa asiat oikein kunnolla riitelemään, niin että tulisi selväksi mitkä ovat valittavat vaihtoehdot ja miksi prosessit ja asioitten eteneminen vie aikaa.

Totta kuitenkin on, että julkisuus kohtelee naisia ja miehiä eri tavalla. Naispoliitikot joutuvat helposti korun asemaan, jolla kiinnitetään kansalaisten katse mutta jotka kuitenkin ovat sivussa politiikan kovasta ytimestä. Koruna oleminen näkyy julkisuuden kiinnostuksena ulkoiseen olemukseen ja persoonallisuuteen. Naispoliitikko joutuu rakentamaan luottamuspääomansa joka päivä uudelleen kun taas miehellä se on tallella yön yli nukuttuakin. Vallan syrjivät rakenteet ovat nykyään hienovaraisemmat ja näkyvät vaikkapa kielessä ja sen kuvissa.

Mies toteaa ja sanoo, nainen opettaa tai selittelee. Mies jyrähtää ja tahtoo, nainen kiukuttelee. Mies hankkii kokemusta, nainen ikääntyy ja rypistyy. Mieheen voi luottaa, naisiin uskotaan. Luottamus on aktiivista, uskominen passiivista. Edelleen naiset ovat uutisissa useammin kohteita kuin toimijoita. Edelleen naisten ja miesten osaamisodotukset noudattavat työmarkkinoiden jakoa naisten ja miesten töihin.

Mutta on paljon myönteistäkin. Naisten tapa johtaa on keskusteleva ja kuunteleva. Nainen pystyy keskittymään useaan asiaan kerrallaan. Kaikki nämä ovat hyveitä avoimessa ja monimutkaisessa yhteiskunnassa.

Ilman muuta Mari Kiviniemi uutena Keskustan puheenjohtajana kuuluu siihen poliitikkojen kategoriaan, jotka haluavat aktiivisesti käyttää valtaa. Häneen aivan varmasti myös liittyy paitsi keskustan kenttäväen myös kansalaisten odotukset vallankäytön tapojen muutoksesta. Sen tekemiseen hän tarvitsee verkostoja ja sosiaalista pääomaa. Eristyä ei saa. Onnea naisille puolueiden johdossa Mari, Jutta, Anni ja Päivi!

Arja Alho

Kommentoi Lähetä: