Illuusio yhteisvastuusta

Nyt puhutaan paljon Euroopasta, Euroopan unionista ja euroalueesta ja puhuttavaa kyllä riittääkin. Minulla on vahvasti sellainen tunne, että me olemme käymässä Suomessakin kohti keskustelua, jossa taas kerran mietitään ja perataan se, että mikä tuo unionin olemus oikein onkaan. Tämä kansallisvaltio-, liittovaltioteemakin saattaa tulla siinä esiin.

Miksi nyt? Siinä on näitä talouden syitä aika paljon. Pari asiaa ihan viime aikoina on kiinnittänyt huomiota. Ensinnäkin se, että kun Saksa alkoi pitää puheita, että elvytyksestä vähitellen luovutaan, niin nousi sellainen mielipide lähinnä Etelä-Euroopasta, että Saksan ja pohjoisen Euroopan pitää nyt edelleenkin ottaa velkaa ja kuluttaa, jotta eteläinen Eurooppa pärjäisi. No hyvä niin.

Sitten tulivat nämä tukipaketit Kreikan kohdalla. Ja sitten se toinen, joka on siis vielä avoin. Se on tämä rahoitusvakausväline. Ja niissä Suomella on lähes 10 miljardin euron sitoumukset. Siinä yhteydessä alettiin käyttää tällaista sanaa kuin yhteisvastuu euroalueella. Minä en ollenkaan sitä ymmärrä. Ei sellaista ole ja päinvastoin aikanaan on sovittu, ettei sellaista saakaan olla. Oikein kirjaimellisesti sovittu näin. Se kääntyi sitten ihan tuollaisessa keskustelumuodossa yhtäkkiä päälaelleen ja niinpä sitten ollaan otettu yhteisvastuuta.

Sitä kannattaisi nyt aika vakavasti miettiä. Ajatellaanpas. Me huolehdimme täällä kovasti siitä, että mikä suomalaisten kilpailukyky oikein tulevaisuudessa on, miten me pärjäämme. Jos me olemme yhteisvastuussa sadoista miljoonista ihmisistä euroalueella ja talouksista, jotka eivät ole alkuunkaan niin kilpailukykyisiä kuin Suomi, niin paljonko se sitten auttaa, jos Suomi pärjää, jos ne, joista mukamas olemme vastuussa, jos ne eivät pärjää?

Tässä on viime päivinä nyt nähty uusia sopimusluonnoksia ja kaikkea sellaista. Hyvä, että tekevät vakaussopimuksen. Se on melkein sama kuin tehtiin 14 vuotta sitten. Suuri kysymys on minusta se, ei niinkään mitä sovitaan, vaan se, että pidettäisiin se mitä sovitaan. Viimeksi ei pidetty.

Tässä on Saksaa ja Ranskaa moitittu, että ne liudensivat näitä sopimuksia ja varmaan se pitää paikkaansakin. Mutta siellä on yksi helmi Saksan vaatimuksesta. Se on se, että olisi tällainen pakkovelkasaneeraus, jos sellaista yhteistä vastuuta vielä otetaan. Se tarkoittaisi siis sitä, että myöskin ne velkojat, pankit, investoijat, jotka ovat liikaa luottoja johonkin maahan antaneet, joutuisivat hankalassa tilanteessa kärsimään osan tappiota. Ja sitten vasta tultaisiin, jos tarvetta on, yhteiseen apuun.

En minä tässäkään tykkään siitä yhteisvastuusta. Mutta tämä olisi selvästi parempi tai ainakin askel parempaan suuntaan siitä illuusiosta, jossa meitä nyt elätellään, että me olemme ihan vaan avoimesti yhteisvastuussa. Tämä kaikki varmaan puhuttaa.

Kommentoi Lähetä: