Ajankohtaisessa Ykkösessä joka tiistai.
Sauli Niinistö: Puhemiehen saarna
Ajattelin, että puhutaan tänään vähän uskonnosta. Tällainen mielleyhtymä tuli jostain nuoruudesta – muistattehan että kouluaikana historiankirjoissa puhuttiin aika usein uskonsodista. Moni käytti uskontoa historiankirjojen mukaan vähintäänkin keppihevosena uskontoa. Muun muassa Kustaa Vaasa: kaipa hän tarvitsi rahaa, niin siinä meni sitten uskonpuhdistus samalla.
Siihen aikaan jäin nuorena miehenä miettimään, että onpa ihmisillä ollut syitä sotia ja kinailla keskenään, mutta maailmassa ei mikään taida muuttua. Nyt tällä vuosituhannella törmättiin terrorismiin ja sitä kautta nousi sitten näitä uskontojen ristiriitoja esiin tai ainakin niitä käytettiin hyväksi. Nyt on kuultu miten Sveitsissä kansa äänesti minareetteja vastaan, Yhdysvalloissa vieläkin World Trade Centerin paikalle suunniteltu moskeija herättää vastustusta, Koraanien polttamisestakin on puhuttu. Joutuukohan tässä sitten päätymään siihen, että kovin paljoa emme ole oppineet?
Omituiseksi tämän tekee se, että ainakin minun ymmärrykseni mukaan kaikki uskonnot lähtevät siitä, että tehdään toiselle ihmiselle hyvää. Siitä, että ne ovat rauhanomaisia. Niin miten kummassa niistä voi tulla ristiriitojen lähde?
Olen joissakin yhteyksissä huomannut, että kirkot ja uskonnot harrastavat tällaista hyvin laaja-alaista ekumeenista toimintaa – siis toimintaa, jossa yritetään saada liki kaikki uskonnot saman pöydän ääreen. Jotenkin juuri siinä pöydässä pitäisi minusta kyetä välittämään se uskonnon aito sanoma, joka on lähes yhteinen kaikille. Ainakin siihen mittaan, ettei siitä tulisi ristiriitojen väline. Jotenkin tässä on vähän paradoksaalinen tilanne.
Varmasti meidän kaikkien pitää oppia ymmärtämään toinen toisiamme ja oppia ymmärtämään ainakin se, että joidenkin ihmisten uskomukset ovat erilaisia kuin meidän. Mutta ensisijaisesti minä olisin halukas näkemään sieltä uskontojen piiristä, kirkkojen piiristä lähtevän tällaista henkeä.
Kommentoi Lähetä:
Ajankohtainen 45-minuuttinen esittää kysymyksiä ja vaatii ymmärrettäviä vastauksia.
Ohjelmassa luodaan yhteyksiä erilaisten ihmisten, asioiden ja maailmojen välille.
Ajankohtainen Ykkönen
Kokemusta ja ennakkoluulottomuutta Heikki Peltosen johdolla.
YLE Radion ajankohtaisohjelmat
Tuottaja Anne Achté
Torstaisin klo 12.15 - 13.00
Uusinta samana iltana klo 17.20,
YLE Puheessa klo 21.03.
Ajankohtaisen Ykkösen kolumni - uusimmat kuunneltavat
- Ajankohtainen Ykkönen - kolumni: Esko Seppänen 13.1.2011
- Ajankohtainen Ykkönen - kolumni: 28.12.2010 Arja Alho
Kolumneja ja puheenvuoroja
Radio 1 vastaa
Suurin osa radio-ohjelmista on Areenassa
Anna Simojoki | 26.5.2012
Eurooppalaisia puheenvuoroja
Vihapuhe ei kieltämällä lopu
Esa Aallas | 26.5.2012
Ykkösaamun kolumni
Uusi tarvitsee ystäviä
Aleksis Salusjärvi | 24.5.2012
Uusia keskusteluja
- Suurin osa radio-ohjelmista on Areenassa
- Rohkeus on tavallista
- Vihapuhe ei kieltämällä lopu
- Hyvä ja paha aggressio
- Uusi tarvitsee ystäviä
- Verkkolehdet ja lehdet verkossa
- Eurooppa-ministerillä iso vaalipiiri
- Myanmar-Burman avautumisen ongelmia
- Pienet otukset
- Musiikkiopistoon pitäisi päästä ilman pääsykoetta
- Ruislinnun laulu korvissani
- Näemme, mutta emme välitä
- Orbanistan
- Maahanmuuttajien rikollisuustilastot mustavalkoisia?
- Eläköön autotune
- Keskustele Brysselin koneen ohjelmista ja EU:sta ylipäänsä - tai ehdota uusia aiheita
- Ilmianna fraasirikolliset!


