Talousykköseksi vanhoin eväin

Finanssikriisiä torjuttiin pääomittamalla pankkeja mutta myös kiristämällä valvontaa ja sääntöjä.

Reaalitalouden kriisiä hoidettiin elvytyspaketeilla. Suomi elvytti Pohjoismaista eniten. Noin prosentin bkt-osuudesta valtaosa 0,9 prosenttia pantiin verohelpotuksiin ja 0,1 infrastruktuurihankkeisiin. Nekin fyysiseen infraan, siis rakentamiseen.

On kuitenkin myös sosiaalista infraa - hoivaa ja huolenpitoa. Kansalaiset tuskin olisivat panneet pahakseen jos meillä nyt olisi parempi vanhustenhuolto.

Mutta kriisi on jo muuttanut majapaikkaa. Kun valtioitten tulot reaalitalouden kriisin vuoksi ovat romahtaneet, ovat ne myös velkaantuneet nopeasti. Maat, joilla oli velan kanssa ongelmia jo ennen finanssikriisiä – kuten Kreikka – ovat olleet ensimmäisinä vaikeuksissa. Nyt on tehtävä uskottavat velkaohjelmat.Ellei aloite ole itsellä, markkinat pakottavat. Mutta pyrkimys rynnätä vanhan menon eturintamaan ilman uusia eväitä, on kyllä tyhmyyttä.

Niin ajattelin kun kuulin ritari Kataisen uhon Suomen pyrkimyksestä EU:n vahvimmaksi taloudeksi. Muistuipa kipeästi mieleen kun Suomi pyrki 1990-luvun lamasta EU:n mallioppilaaksi. Kylkiäisinä saimme tulo- ja varallisuuserojen revähtämisen, joka meillä on ollut nopeinta rikkaista läntisistä maista. Meidän pitäisi pyrkiä sitä vastoin EU:n sosiaalisesti ehyimmäksi, ympäristöystävällisimmäksi ja uudistuskykyisimmäksi yhteiskunnaksi. Kylkiäisenä tulkoon vahva talous.

Kun nyt lähdetään hakemaan uusia kasvunlähteitä, joita ilman muuta tarvitaan velanmaksukyvyn vuoksi, on ne rakennettava kaikkinaiselle kestävyydelle. Tuotantoon pohjautuva kansantalouksien tilinpito saattaa olla aikansa elänyt, vaikkakin se oli suuri talouspoliittinen innovaatio ja 1930-luvun laman kylkiäinen. Maailma on vaan nyt erilainen.

Kun katsotaan isoja trendejä, on aika selvää, että nyt on yhteiskuntakehityksen sijaan keskityttävä yhteiskunnalliseen muutokseen. Teollisen yhteiskunnan muutos informaatioyhteiskunnaksi ei käy vain niin, että meillä on käyttäjäystävälliset IPhonet taskuissamme. Myös sosiaalisen kanssakäymisemme, taloudellisen ja poliittisen tapamme toimia pitää muuttua. Se muutos on kesken.

Emmehän nimittäin voi hyväksyä sitä, että asiantuntijat tulkitsevat ongelmiamme ja me olemme oman elämämme katsomossa tai että kamppailessamme toimeentulomme, asuntolainojemme, tai työttömyysturvamme kanssa, pankkiirit nostavat rahoillamme pelastetuista pankeista mahtibonuksia tai yritysjohtajat älyttömiä eläkesopimuksia. Kyse ei ole kateudesta, vaan häveliäisyyden tarpeesta. Joku kehityskaari on mennyt överiksi eikä enää tuota yhteistä hyvää..

Jos ajatellaan sosiaalista muutosta, se on useimmiten lähtenyt paikallisesta yhteistyöstä ja paikallisista markkinoista. Ihmisillä on osaamista, tietoja ja taitoja, joita voidaan vaihtaa. Rahatalouden ylivalta pitää murtaa kuten itse palkkatyönkin asema. Itsehallintoa suhteessa omaan ympäristöömme mutta myös omaan elämäämme pitää vahvistaa. Silloin myös avautuvat tukkeutuneet ihmisten kekseliäisyyden, toisista välittämisen ja hyvä elämän tavoittelun resurssit, jotka siivittävät työtä, toimeliaisuutta ja tuottavuutta, Nuukuus tai palvelujen vaihto voikin näkyä tulevaisuudessa kansantaloudessa saavutuksena eikä taakkana. Slow food, degrowth.

Ajankohtainen Ykkönen 2.8.2010

Kommentoi Lähetä: