Tosirikkaiden irtiotto

Antiikin ajan Platon oli sitä mieltä, ettei kenenkään pitäisi ansaita neljä kertaa enemmän kuin joku toinen. Tästä ei hänen mukaansa seurannut muuta kuin ongelmia.

Tuloerojen tasaamisen puolesta on käytetty monia painavia puheenvuoroja. Tuloerojen kaventamista vaativaa puhetta pidetään usein kateutena ja muistutetaan, ettei rikkaiden rikastuminen ole keneltäkään pois.

Tuloerojen kaventamista ja eriarvoisuuden vähentämistä vaativat keskustelijat tähdentävät kuitenkin keskustelua siitä, kuinka pitkälle eriarvoisuuden kasvattamisessa voidaan mennä.

Minusta nyt on menty liian pitkälle. Myös enemmistö suomalaisista on samaa mieltä: rikkaiden ja köyhien välinen ero on kasvanut liian suureksi. Terveys- ja tuloerojen kasvulle on pantava stoppi. Ja miksi?

Brittitutkijat Wilkinson ja Pickett ovat osoittaneet kiistatta, että tuloerojen pitäminen kurissa tuottaa korkeaa hyvinvointia. Näin Pohjoismaissa yleisemmin ja näin tapahtui myös Suomessa aina 1990-luvun alun lamaan asti, jonka jälkeen tuloerot ovat alkaneet kasvaa. Syynä ovat politiikkavalinnat. Verotuksen progressiivista - tulojen jakavaa luonnetta - on heikennetty. Samaan aikaan myös sosiaalietuuksien ostovoima suhteessa ansiotasoon on jäänyt jälkeen. Eniten tuloerojen kasvua selittää tosirikkaiden irtiotto. Mutta kyllä tietysti taustalta löytyvät globaalin finanssikapitalismin keinottelu- ja mielikuvitustalous, joka on tahkonnut voittoja yksille.

Tilastokeskuksen julkaiseman palkkarakennetilaston mukaan kaikkien palkansaajien keskitulo oli noin 2500 euroa. Pienin kymmenys ansaitsi noin 1800 euroa ja suurin kymmenys noin 4800 euroa. Ongelma on tosirikkaiden karkaaminen toiseen ansiotodellisuuteen. Ongelma on myös sekin, että köyhyys on lisääntynyt köyhien keskuudessa: yhä useampi jää kauas mediaanitulosta ja köyhyys on pitkittynyttä ja sitkistynyttä. Hyvinvointivaltio ei enää rakenna polkuja pois köyhyydestä.

Kun ihmisiltä on kysytty ovatko esimerkiksi myyjien tai terveyskeskuslääkäreiden tulot oikealla tasolla, käsitykset ja todellisuus kohtaavat. Ihmiset arvioivat, että terveyskeskuslääkärit voisivat ansaita noin 5000 euroa. Todellisuudessa he ansaitsevat noin 5300 euroa. Mutta kun ihmisiltä kysytään arviota yritysjohtajien ansiotasosta, he arvelevatt kohtuullisen tason olevan noin 10 000 euroa. Todellisuus on toinen: yritysjohtajien keskiansio on 64 000 euroa. Poliittisia päätöksiä vaikkapa hyvinvoinvointivaltiosta tehdään todellisuudessa, jota hallitsevat tosirikkaat. Miksi näin on päässyt käymään?

Ehkäpä yksi selitys on siinä, että poliittiset päätöksentekijät poikkeavat eniten äänestäjäkunnosta tulotason suhteen. Kaivelin näitä tietoja tulevaa Ydin-lehden numeroa varten.

Äänioikeutettujen keskitulot olivat 21 000 euroa vuonna 2007. Kokoomuksen ehdokkaiden keskitulot olivat kolminkertaiset äänioikeutettuihin nähden, noin 70 000 euroa. Suomen Keskustan 52 000 ja SDP:n ehdokkaiden 47 000 euroa. Vihreiden ehdokkaiden keskitulot olivat alimmat eli 29 000 euroa. Hyvätuloiset tulivat myös valituiksi. Valittujen keskimääräiset tulot olivat 90 500 euroa. Ne olivat yli nelinkertaiset äänioikeutettuihin verrattuna. Pienituloisia on eniten Vihreillä, Vasemmistoliitolla, Kristillisdemokraateilla sekä muilla, joihin kuuluivat myös Perussuomalaiset. Pienten puolueiden tulorakenne muistuttaa selvästi enemmän äänestäjäkunnan keskimääräistä tulorakennetta kuin suurten puolueiden.

Valituista lähes kaikki eli 82 prosenttia ansaitsi yli 42 000 euroa. Äänioikeutetuista tähän luokkaan kuului vain 9 ja ehdokkaista vajaa kolmannes.

Kokoomus on siis rikkaiden ja tosirikkaiden "työväenpuolue". Kun vielä demarit ajavat bemarilla, muille jäljelle jääneille jää tehtäväksi tuloerojen kaventaminen ja hyvinvointivaltion turvaaminen. Mutta tarvitseeko hyvinvointivaltio tosirikkaita?

Kommentoi Lähetä: