Keskiviikkoisin klo 10.05 – 10.50, uusinta seuraavana tiistaina klo 21.15

Palkansaajien EU-asiantuntija Reijo Paananen

Millaista työelämää SAK:n EU-asiantuntija Reijo Paananen ajaa Brysselissä? Ohjelmassa tavataan EU-asioita ajavia henkilöitä ja setvitään Brysselin päätöksiä. Toimittajana on Maija Elonheimo.

Palkansaajan etujen valvontaan EU:ssa kuuluu paljon teemoja. SAK:lla, STTK:lla ja Akava:lla onkin Brysselissä yhteinen edustusto Finunions, joka taas kuuluu palkansaajien eurooppalaiseen keskusjärjestöön EAY:hyn.

Muuttuvilla työmarkkinoilla pelisäännöt vaativat paljon pohdintaa.

Miten turvata työntekijän asema silloin jos hän joutuu vasten tahtoaan yrittäjäksi?

Entä kumman maan työehtoja noudatetaan kun yritysten työntekijät käyvät tekemässä töitä vieraissa maissa?

Kuinka voidaan estää se, etteivät esimerkiksi EU:n ulkopuolelta tulevat kausityöläiset saa huonompaa palkkaa kuin mitä on maksettava eu:n kansalaisille ja polje näin työn hintaa?
Miten finanssikriisin vaikutukset julkisten menojen leikkauksineen vaikuttavat palkansaajien elämään?

Töitä siis riittää.

Viime syksynä voimaan tulleen lain mukaan Euroopan komission on harkittava uuden EU-lain ehdottamista mikäli miljoona kansalaista sitä pyytää.
 
Parhaillaan on myös tekeillä kansalaisaloite, jossa ajetaan finanssikauppaan kohdentuvaa veroa ja jota on suunnittelemassa myös EAY.

Suomalaiset virkamiehet, poliitikot, lobbarit ja muut asianosaiset kulkevat jatkuvasti Brysselissä ajamassa eturyhmiensä asioita ja seuraamassa miten heille tärkeiden asioiden tilanne kehittyy.

Brysselin koneessa kysytään mitä asioita yritetään ajaa ja millä keinoin. Kuinka tehokkaasti ja miten Brysselin kone jyskyttää? Kenelle on tulossa säästöä kenelle taas rahanmenoa?

Keskustele EU:sta Brysselin koneen blogisivuilla. (blogit.yle.fi/brysselin-kone)

Ehdota uusia teemoja Brysselin koneen käsittelyyn.

Toimittajana Maija Elonheimo.
Tuottajana Juha Kulmanen.

Brysselin kone uusimmat kuunneltavat

Brysselin kone: EU:n ilmastopolitiikka ja muutoksen tuulet
Brysselin kone: Kohti sosiaalisempaa Eurooppaa
Brysselin kone: Euron vaikutus
Brysselin kone: EU ja reilu työelämä
Brysselin kone: Brysselin kone. EU ja eduskunnan tahto
Brysselin kone: Mihin suuntaan EU:ta kehitetään?
Brysselin kone: Europarlamentti ja muutosten aika
Brysselin kone: Kreikan säästöjen tie
Brysselin kone: Miten käy EU:n kilpailukyvyn?
Brysselin kone: Eurokriisin ratkaisuvaihtoehdot
Muualla Yle.fi:ssä