Keskiviikkoisin klo 10.05 – 10.50, uusinta seuraavana tiistaina klo 21.15

EU turvaa Suomen susia

Brysselin kone -ohjelmia uusitaan kesäkuussa. Ensimmäisenä niistä kuullaan kuinka EU turvaa Suomen susia. Haastateltavina ovat apulaisosastopäällikkö Christian Krogell ja neuvotteleva virkamies Sami Niemi Maa-ja metsätalousministeriöstä.
Toimittajana on Maija Elonheimo.

Kommentit ensimmäiseen lähetykseeen tammikuussa 2012: (14) Uusin ensin Vanhin ensin

Susien ja lmuun luonnon puolesta, 4.1.2012 klo 11.05
Järkyttävä asenne oli maa- ja metsätalousministeriön edustajalla. Hänen puheestaan paistoi se, että sudella ei hänen mielestään olisi oikeutta olemassaoloon, vaan ainoastaan EU:n direktiivien takia susia on Suomessa oltava. Kaikkein törkeintä oli, että hän suhtautui ymmärtävästi rikollisiin, suden salakaatajiin. Ei virkamiehen kuuluisi tällä tavoin ilmaista moraalista hyväksyntäänsä rikolliselle toiminnalle.

Asenne oli muutenkin aivan liian ihmiskeskeinen. Mikä ihminen on päättämään jonkin lajin lopettamisesta? Ei ihmisen pidä asettaa itseään Jumalan paikalle.

MMM:n virkamies oli siis erittäin asenteellinen, mikä ei sovi virkamiehelle. Toiminnan tulisi perustua faktoihin. Esimerkiksi Suomessa ei ole kukaan ihminen joutunut suden tappamaksi sitten 1800-luvun ja silloinkin saattaa olla kyse koirasudesta, kesyn koiran ja suden risteytymästä. Virkamiehen olisi pitänyt todeta tämä fakta, eikä osoittaa ymmärtämystä aiheettomalle susipelolle.

Kansallispuistojen aitaamisidea oli täysin järjetön. Pitäisikö siis kansallispuistot saartaa geneettisesti niin, että kaikki siellä asuvat eläimet kehittyvät sisäsiittoisiksi? Tämähän heikentäisi kaikkien vähänkin isompien kansallispuiston eläinten kantojen heikentymistä!!!

Olisi syytä saada susien ja muidenkin eläinten suojeluasiat ympäristöministeriöön, niin ne olisivat asiantuntevissa käsissä. Maa- ja metsätalousministeriössä tunnutaan asioihin suhtautuvan vain tunteella - susi on pelottava, siis ne pitää tappaa - miettimättä asiaa luonnontieteelliseltä kannalta.

Lainaa
Susien ja muun luonnon puolesta, 4.1.2012 klo 11.19
Ai niin, unohdin mainita erään olennaisen seikan. Jos kerran aiheettomat susien aiheuttamat pelkoreaktiot otetaan tosissaan MMM:ssä, miksi ei irrallaan oleviin koiriin suhtauduta yhtä vakavasti, vaikka ne voivat ihan oikeasti muodostaa uhan ihmishengille? Olen muutaman kerran joutunut uhkaavaan tilanteeseen koiran takia, kun niitä pidetään irrallaan, mutta sutta en ole päässyt luonnossa edes näkemään, vaikka paljon luonnossa liikunkin. Tilastojenkin mukaan koirat aiheuttavat ihmisten kuolemia, sudet eivät.

Lainaa
PRB, 4.1.2012 klo 12.46
Haastattelu oli erityisen ansiokas, koska se paljasti MMM:n metsästysvirkamiesten vanhat sudenvastaiset asenteet (esimerkiksi aitausherjat ja lopun salametsästyksen "ymmärtäminen").

Tällaisilla puheilla virkamiehet eivät edistä hallitusohjelman lupausta: "Salametsästykseen puututaan tehokkaasti".

Lainaa
Daphne, 4.1.2012 klo 14.02
Suden suojelussa riistavirkamiehet ovat kyllä "susia lammasten vaatteissa". Näillä virkamiesten asenteilla ei ole mikään ihme, että sata hukkaa on "hukassa".

Salametsästyksen kuriin saaminen olisi nyt tärkeintä sakkokanteen välttämiseksi. Sakot ovat muistaakseni Suomen kokoiselle maalle muistaakseni yli sata tuhatta euroa - päivässä.

Jos susi tulee kylään, mistä se on ollut pois, kansalaiset eivät tiedä miten niiden kanssa pitäisi elää. Se herättää pelkoa ja mahdollisuuksia pelottelupopulismille. MMM:n pitäisi lähettää RKTL:n kokeneet susitutkijat kertomaan kyläläisille mistä susiasioissa todella on kysymys.

Lainaa
Ihminen on pahin haittaeläin. , 4.1.2012 klo 14.14
Hämmästyin erityisesti toimittajan lähtökohtaisesti negatiivista asennetta petoeläimiin ja niiden olemassaolon oikeutukseen. Mielestäni toimittaja tässä nyt lietsoi vastuuttomasti petohysteriaa. Tiedetäänhän, että monet petoeläimet aiheuttavat ihmisissä epärealistista pelkoa ja vihaa. Onko tätä syytä lietsoa sen enempää?

Pelonlietsomisen sijasta olisi syytä tuoda esille faktoja eläinten todellisesta käyttäytymisestä ja luonteesta sekä reviireistä. Toimittaja sen sijaan kärtti maa- ja metsätalousministeriön edustajilta tietoa, miten loputkin sudet saataisiin tapettua, jotta ihmiset saisivat mielenrauhan. Sami Niemi MMM:stä komppasi näissä kysymyksissä toimittajaa ja Christian Krogell, samoin MMM:stä kommentoi onneksi hieman diplomaattisemmin.

Kyseisessä ohjelmassa olisin odottanut näkökantoja nimenomaan siihen, miksi EU-laeilla pyritään turvaamaan petojen, etenkin suden elinolosuhteita Suomessa ja miksi on niin tärkeää, että elämän monimuotoisuuden edistämiseen ollaan sitouduttu. Missä kommentit luonnonsuojelujärjestöiltä ja ympäristöministeriöstä?

Monimuotoisessa luonnossa jokaisella on oma paikkansa. Kun saaliseläimiä esim. poroja tai hirvieläimiä on luonnontasapainolle liikaa, pedot lisääntyvät. Ihminen vaan on unohtanut oman sopeutumisensa tässä luonnon systeemissä. Nykysuomessa on ihmisellä merkittävämpiä ja realistisempia pelonaiheita kuin harvalukuiset ja arat petoeläimet.

Ei ole olemassa "häirikkösusia", on vaan liikaa häirikköihmisiä. Suuri ongelma on susien salakaadot ja kiduttamiset hengiltä. Näihin ongelmiin olisi heti puututtava.

Lainaa
Navigator, 4.1.2012 klo 19.45
EU:n sudensuojelusta olisi ollut hyvä kysyä myös komission edustajilta eikä sen vastustajana mm. EU-tuomioistuimessa olleilta Suomen viranomaisilta.

Virkamiesten kannoista tuli kyllä selväksi se, että ilman EU:ta, sen säädöksiä ja oikeusjuttuja sudet ollsi Suomesta jo tapettu sukupuuttoon.

Lainaa
Judex, 6.1.2012 klo 09.49
Susien ja lmuun luonnon puolesta Järkyttävä asenne oli maa- ja metsätalousministeriön edustajalla. Hänen puheestaan paistoi se, että sudella ei hänen mielestään olisi oikeutta olemassaoloon, vaan ainoastaan EU:n direktiivien takia susia on Suomessa oltava. Kaikkein törkeintä oli, että hän suhtautui ymmärtävästi rikollisiin, suden salakaatajiin. Ei virkamiehen kuuluisi tällä tavoin ilmaista moraalista hyväksyntäänsä rikolliselle toiminnalle.

MMM:n virkamies oli siis erittäin asenteellinen, mikä ei sovi virkamiehelle.

Samaa mieltä. Hallintolainkin mukaan "Viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin." (6 §)

MMM on unohtanut, että susikannan suojeluun olisi kotimaisiakin perusteita. Laji on erittäin uhanalainen (2010) ja metsästyslaissa on kestävän käytön periaate.

Nyt susipolitiikka on jäänyt Suomi - EU -matsiksi, joka pitäisi "Suomen" voittaa keinolla millä hyvänsä. Tämä johtaa siihen että luontodirektiiviä luetaan kuin piru Raamattua, kun yritetään minimoida suden suojelu.
Näin unohtuu koko homman tarkoitus eli luonnon monimuotoisuuden suojelu.

Susipolitiikka on selvästi liian iso asia jätettäväksi MMM:lle. Sen näkökulma asiaan on vino, koska se vastaa myös metsästäjien ja poronhoitajien asioista.

Lainaa
`Jaakko Ilkka`, 9.1.2012 klo 20.39
Erittäin asiallinen virkamiesten haastattelu kaikkia EU:n jäsenmaita pahoin hiertävästä vaikeasta haittaeläin kysymyksestä. Haastattelija oli harvinaisen asiallinen, ja haastateltavat valtion virkamiehet vatasivat kipeisiin kysymyksiin kansanomaisella selkokielellä ja susista kärsimään joutuvan kansanosan mahdotonta tilannetta yllättävän hyvin ymmärtäen. Selvästi kuuli haastateltavankin äänestä häpeilyä siitä, että oli esim joutunut myötävaikuttamaan törkeän mersästysrikoksen rangaistusasteen nostamista oikeuden ja kohtuuden periaatetta loukkaavaan max 4v:een vankeutta teoriassa. Haastattelusta kävi selvästi rivien välistä ilmi se, että mikäli susikanta ei olisi jostain muusta syystä kuin myönnetyistä luvista johtuvista pysynyt kohtuuden rajoissa, olisi tilanne jo tänäpäivänä kestämätön koko suden olemassaolon kannalta EU:n alueella. Erittäin suuri kiitos haastattelijalle ja suoraselkäisille haastateltaville! KIITOS!

Lainaa
Sus, 9.1.2012 klo 23.02
Harvinaisen asiallinen ja kiihkoton haastattelu vaikeaksi osoittautuneesta asiasta.

Oli ammattimaista, että asian parissa työkseen toimivat henkilöt, joilla on käytössään todellista tutkittua ja oikeaa tietoa, suhtautuvat asiaan kiihkottomasti ja puhuvat siitä rehellisesti sekä kansantajuisesti.

Kysehän ei ole siitä, että susi pitäisi tappaa sukupuuttoon vaan siitä kuinka suden säilyminen suomessa turvataan sellaisella tasolla ja siten, että se on myös sosiaalisesti, alueellisesti ja taloudellisesti järkevää, kestävää ja hyväksyttävää. Ja samanaikaisesti säilytetään suden luontainen käyttäytyminen sekä genettinen monimuotoisuus syvien metsien ihmisarkana petona.

Lainaa
portimo, 9.1.2012 klo 23.30
Ontuvaa puolustelua, jolla MMM yrittää päästä noudattamasta luontodirektiiviä. Selvästi on sanottuettä lajin suotuisa taso täytyy taata myös kansallisesti ja hoitosuunnitelmassa on tieteellisesti todettu 50 lauman vähimmäiskannan olevan kestävällä tasolla. Nyt ollaan jossain 5-10 lauman tasolla kun salakaatajat ovat susia lynkanneet. Valvontamenettelyissä virkamiehet valehtelevat EUlle minkä kerkeävät, koska kansallisesti on tärkeää olla noudattamatta direktiivejä, vaikka frameilla paistatellaankin mallikelpoisina ja monimuotoisuuden puolustajina. En ukso ennen kuin koko Suomessa on se 50 laumaa hengissä ja suojelussa!

Lainaa
Valtion korvaus kanne, vastaan hävinnyt EU kantelija..., 10.1.2012 klo 09.05
VAADIMME: Kaikki valtion avustukset tulee kiireesti poistaa eduskunnan toimesta kaikilta Suomen Valtiota vastaan EU Kanteluita, ja laittomia eläinaktivisti-iskuja tehneiltä luonto ja eläinsuojelu järjestöiltä, sekä jo tehdyistä kanteluista Suomelle ja EU:lle koituneitten mittavien kustannusten täysimääräistä maksattamista kantelun hävinneellä osapuolella nyt ja tulevaisuudessakin normaalin oikeuskäytännön mukaan...

Lainaa
v.46 syntynyt, 10.1.2012 klo 12.51
Mistä ihmeen "auktoriteetistä" ihmiset, jotka haluaisivat elää koirineen ja perheineen yhtä turvallisessa maassa,kuin se ennen EU:n tuomaa kohkotusta oli,voisivat saada tukea ja apua toiveilleen.
En ymmärrä miksi luonnevikaisesti ja jossakin luontohypetunteessa elävät ihmiset saavat sanella miten täällä eletään.
Jos ihminen lajina on niin huono ja vastenmielinen, suosittelisin näin ajatteleville pikaista itsemurhaa. Näin he vähentäisivät ekologista rasitusta maapallolla ja pääsisivät siitä tuskasta, jonka "vääräänlajiin" syntyminen heille selkeäati aiheuttaa. Myös siirtyminen elämään "jalon- ja armollisen luonnon pariin" irtautuen täysin mädän ja vaarallisen ihmislajin elintavoista, saataisi olla heille vapauttava ja ylevä kokemus ja tila.
Jos kerran susi on jalompi ja parempi laji, suosittelen
hakeutumista lähimmän lauman jäseneksi ja nopeasti, mutta välttäkää sitten luuhaamista ihmisasutuksen liepeillä.

Lainaa
Environmentalist, 11.1.2012 klo 11.37
En kuullut haastattelua, mutta ihmettelen miksi nyleensä EU:n pitää päättää tällaisesta asiasta. Uskomatonta, että valtio voidaan haastaa EU oikeuteen tällaisista asioista. Suomalaisten ja EU kansalaisten aliarviointia ja arroganssia. Sen sijaan EU:n vakaussopimuksen rajat on saanut rikkoa mennen tullen ja tällaisia valtioita pitää vielä tukea.

Yleensä susia eniten puolustavat sellaiset , joille niistä on vähiten haittaa. Mutta mika metakka syntyikään, kun joku kansanedustaja ehdotti susien siirtoistutusta Nuuksioon, euvät kuulemma pysy siellä millään. Pysyvätkö muualla Suomessa ?

Aitaamisesta vielä sen verran, että koko Krugerin kansalispuisto Etelä-Afrikassa on aidattu (noin Hollannin kokoinen alue). Lampaankasvattajille pitäisi aitaaminen kustantaa verorahoilla, että pysyisivät hengissä.

Lainaa
Maaseudun elätti, 11.1.2012 klo 11.56
Kerrankin asiallista puhetta pedoista, eikä mitään kiihkoilua asian suhteen!
Varsinkin ne kommentoijat, jotka laittavat kommenttia Uudenmaan alueelta! Muistakaa jotta elämää on myös muualla Suomessa!!! Elämää, jossa jo käytännön elämässä on haittaa liian suurista petokannoista.
Myönnän olen metsästäjä, mutta en ole sitä mieltä että Sudet eivät kuulu Suomen luontoon. Määrä onkin sitten jo aivan eri asia....

Ke 6.6. 2012 klo 10.05

Kommentoi

Suomalaiset virkamiehet, poliitikot, lobbarit ja muut asianosaiset kulkevat jatkuvasti Brysselissä ajamassa eturyhmiensä asioita ja seuraamassa miten heille tärkeiden asioiden tilanne kehittyy.

Brysselin koneessa kysytään mitä asioita yritetään ajaa ja millä keinoin. Kuinka tehokkaasti ja miten Brysselin kone jyskyttää? Kenelle on tulossa säästöä kenelle taas rahanmenoa?

Keskustele EU:sta Brysselin koneen blogisivuilla. (blogit.yle.fi/brysselin-kone)

Ehdota uusia teemoja Brysselin koneen käsittelyyn.

Toimittajana Maija Elonheimo.
Tuottajana Juha Kulmanen.

Brysselin kone uusimmat kuunneltavat

Brysselin kone: Kohti sosiaalisempaa Eurooppaa
Brysselin kone: Euron vaikutus
Brysselin kone: EU ja reilu työelämä
Brysselin kone: Brysselin kone. EU ja eduskunnan tahto
Brysselin kone: Mihin suuntaan EU:ta kehitetään?
Brysselin kone: Europarlamentti ja muutosten aika
Brysselin kone: Kreikan säästöjen tie
Brysselin kone: Miten käy EU:n kilpailukyvyn?
Brysselin kone: Eurokriisin ratkaisuvaihtoehdot
Brysselin kone: EU ja kemikaalien riskit
Muualla Yle.fi:ssä