Joka toinen sunnuntai klo 11.00 - 12.00, toinen lähetys seuraavana sunnuntaina klo 18.00 - 19.00

Luther ei puhdistanut uskoa vaan muovasi kirkkoa

- En oikein pidä suomenkielisestä sanasta uskonpuhdistus, sanoo emerituspiispa Eero Huovinen. Muissa kielissä puhutaan reformaatiosta, kirkon uudelleen muovaamisesta sellaiseksi kuin se alunperin oli tarkoitettu.
Helsinkiin kokoontui elokuun alussa noin 200 Luther -tutkijaa eri puolilta maailmaa.

Erityisesti eteläisen pallonpuoliskon tutkijat painottavat Martti Lutherin sanoman ymmärtämistä heidän omassa ympäristössään, jolloin uskontojen ja kulttuurien väliset kysymykset painottuvat, sanoo kokouksen järjestäjänä toiminut professori Risto Saarinen.

Vastikään kenttäpiispaksi nimitetty kirkkoherra Pekka Särkiö sanoo, että kenttäpiispa on ikäänkuin nivel kahden suuren organisaation välillä. Kenttäpiispa on piispa ilman hiippakuntaa, valtion palkkaama kenraalikuntaan kuuluva erikoisupseeri.

Katolisen hiippakunnan piispa Teemu Sippo on ahkera roomankävijä, jota siellä puhuttelee erityisesti yhteys kirkon vuosituhantiseen perinteeseen. Rooman Santa Maria Maggioren kirkossa Sippo tunnustaa, että pyhiinvaellukset ovat joskus aika rasittaviakin.

Su 19.8.2012 klo 11.00, uusinta su 26.8. klo 18.00

Muualla Yle.fi:ssä