Joka toinen sunnuntai klo 11.00 - 12.00, toinen lähetys seuraavana sunnuntaina klo 18.00 - 19.00
Vatikaani vaatii talousuudistusta
Ahneuden syklit ovat osa markkinatalouden toimintaa, sanoo professori Heikki Patomäki. Hän arvioi Vatikaanin julkaisemaa asiakirjaa, jossa vaaditaan globaalin talousjärjestelmän uudistamista. Vatikaani peräänkuuluttaa asiakirjassa laajaa globaalia oikeudenmukaisuutta ja ylikansalllista poliittista auktoriteettia, joka valvoisi markkinoita.
Yksi Vatikaanin esittämistä uudistuksista on Tobinin verona tunnettu valuutanvaihtovero.
Kirkon uudistus on vaatinut veronsa päätöksentekijöiltä. Kirkolliskokouksen ja piispanviran jättävä Mikko Heikka on saanut vihapostia niin paljon, että jättää sen tutkijoiden käytettäväksi.
Espoon uusi piispa Tapio Luoma pitää tärkeänä, että uskonnolliset yhteisöt ja tiedeyhteisöt löytäisivät keskusteluyhteyden. Yhteistä niille on ainakin se, että molemmat tutkivat tietämisemme rajoja.
Presidentti Kekkonen ei ollut kirkon kannalta ihanteellinen johtaja. Siitä huolimatta kirkko asettui suojaamaan sairasta miestä hänen viimeisinä aikoinaan. Tutkija Ville Jalovaara on julkaissut tutkimuksen Kirkko, Kekkonen ja polittikka 1962-1982.
Lähetä:
Uskontojen ja kirkkojen ajankohtaisia kuulumisia eri puolilta maailmaa sekä uskon ja elämänkatsomuksen pohdintaa.
Horisontin uusimmat kuunneltavat
- Horisontti: Vapaaehtoiset auttavat raha-asioiden palikat paikalleen
- Horisontti: Luostari muutti yksityiskotiin Washingtonissa
- Horisontti: Nykyinen Raamatun käännös pitää pintansa
- Horisontti: Pääsiäinen on vapauden juhla
- Horisontti: Kristinuskon symboliikka avautuu lampolassa
- Horisontti: Luottoyhteiskunta kurjistaa köyhien elämää
- Horisontti: Kuolema on ihmisen suuri juhla
- Horisontti: Arvokeskustelua ei saa hylätä poliitikoille ja presidenteille
- Horisontti: Ystävänpäivä sai alkunsa piiloavioliitoista
- Horisontti: Puhetta piispuudesta


